Jumalan hommissa

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että Jumala on ihmiskunnan historian vanhin ja suurin työnantaja? Hänen toimialallaan ei kukaan ole koskaan joutunut työttömäksi. Lisäksi toimialalla on meneillään jatkuvasti avoinna oleva työntekijähaku ilman työhön otettavien määrän maksimirajoitusta. Miten tämä kaikki on selitettävissä? Tarkastellaanpa hetki, millainen työnantaja Jumala on ja millaisiin töihin Hän työntekijöitä hakee.

Matteuksen evankeliumin 28. luvussa kerrotaan, kuinka Jeesus puhui opetuslapsilleen Galilean vuorella: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”

Tämä kaste- ja lähetyskäsky on selkeä missio ja samalla tehtäväksianto, jota toteuttamaan Jumala kutsuu meitä. Psalmissa 100 todetaan: ”Palvelkaa Herraa ilolla, tulkaa Hänen kasvojensa eteen riemulla.” Työnantajana Jumala toivoo meiltä asennetta ja sitoutumista. Meidän on mahdotonta palvella Jumalaa menestyksellisesti, jos meistä jo kaukaa näkee, että teemme työtämme väkinäisesti tai vääristä syistä. Jumalan toimialalla ydintehtävänä on edistää Jumalan tahdon täyttymistä ja palvella lähimmäisiämme, sillä ”minkä olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistä, sen te olette tehneet minulle”. (Matt. 25:40)

Kaikkivaltiaan taivaallisen Isämme rekrytointikriteerit poikkeavat sangen radikaalisti maallisista rekrytointilinjauksista. Jumalan hommissa ei lähtökohtaisesti ole pätevyysvaatimuksia. Hän kyllä pätevöittää ja kouluttaa työntekijänsä kunkin palvelutehtävän mukaisesti. Kyllä meissä kouluttamista onkin, jotta sanamme ja tekomme olisivat niin sopusoinnussa keskenään, että pystyisimme olemaan positiivisena työnantajamme käyntikorttina päivittäisessä elämässämme.

Me siis kuitenkin kelpaamme Jumalan työhön kaikessa keskeneräisyydessämme, koska tehtävämme ei ole korostaa omaa osaamistamme tai erinomaisuuttamme, vaan tarkoitus on toimia Jumalan sanansaattajina Hänen tahtonsa mukaisesti.

Voimme siis hyvällä mielellä ottaa vastaan eräänlaisen arkienkelin tehtävän, jossa hyvän ja pahan välisen kamppailun keskellä edistämme hyvää ja tarjoamme pienissäkin asioissa lähimmäisen apua, rohkaisua ja lohdutusta. On hyvä muistaa, että vaatimatonkin hyvän tahdon ele voi olla merkittävä kädenojennus toiselle.

Norman Vincent Peale on kiteyttänyt elämänohjeiksi seuraavaa:

”Vapauta sydämesi vihasta, mielesi huolista.
Elä yksinkertaisesti, vaadi vähän, anna paljon.
Täytä elämäsi rakkaudella.
Kylvä auringonpaistetta.
Unohda itsesi, ajattele muita.
Tee, kuten toivoisit itsellesi tehtävän.”

Jos ja kun annamme Jumalan antaman rauhan ja toivon näkyä elämässämme, monet kanssakulkijamme varmasti laillamme haluavat päästä osallisiksi Jumalan pelastussuunnitelman mukaisesta armosta.

Tänäänkin Jumalan työtarjous on voimassa. Ota se rohkeasti vastaan. Vaikka jotkut ovat Jumalan hommissa ammatikseen, ”sivutoimisillekin” riittää yllin kyllin töitä. Laitoin nuo lainausmerkit, kun oikeastaan hommahan menee niin, että me jokainen, omalla paikallamme, toimimme ja päivystämme arkienkeleinä toinen toisillemme tarpeen tullen 24 tuntia 7 vuorokautena viikossa.

Voimaannuttavaa kesää Jumalan hommissa toivottaen,

 

Anneli Kesola

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>