Kun kiusaamista ei oteta todesta

Lempääläinen Senja Kääriäinen on LVS:n
kesäkolumnisti.

Muistan, kuinka viidennellä ja kuudennella luokalla luokassamme kävi viikoittain kuraattori ja kiusaamisen vastaisen kouluhankkeen opettajia puhumassa. He jaarittelivat koko oppitunnin hyvien käytöstapojen tärkeydestä, vaan eivät itse kiusaamisesta.

Olin jo toisella luokalla yrittänyt selittää opettajalleni, kuinka ystävääni ja minua kiusattiin, mutta opettaja otti vain ystävääni kohdistuvan kiusaamisen edes joten kuten todesta. Kerran riitelimme ystäväni kanssa ja hän meni suutuspäissään valehtelemaan opettajalleni, että minäkin kiusasin häntä. Jouduin sen vuoksi kaikenlaisiin tyhjänpäiväisiin keskusteluihin, joissa minua ei uskottu, kun sanoin, etten itse kiusaa.

Kolmannen luokan jälkeen meillä vaihtui opettaja viisi kertaa vuoden sisään ja kiusaamiseni luokassa vain paheni. Sijaiset eivät pystyneet puuttumaan asiaan senkään vertaa kuin vakituiset opettajat. Kiusaamista tapahtui alakoulun alussa vain muutamien henkilöiden toimesta ja se oli lähinnä pientä jatkuvaa kiusaa. Kuitenkin alakoulun edetessä kiusaajien joukkoon liittyi lisää ja lisää oppilaita ja lopulta puoli luokkaa etsi minusta koko ajan naurunaiheita. Töniminen ja tarkoituksella provosoiminen muuttui viikoittaiseksi. Opettajat eivät vieläkään puuttuneet asiaan kunnolla, vaikka rehtoriinkin oltiin kotoani yhteydessä.
Sovittelut olivat suurin ponnistus opettajilta, mutta eivät nekään tehoa moniin kiusaajiin, joilta tuntui minun suhteeni puuttuvan empatiakyky.

Ihmisillä on tapana sanoa, että kaikella on jokin syy, myös kiusaamisella. Joukkopaineet ja ahdistus lisääntyvät yläkoulussa entisestään, mikä madaltaa huomattavasti kynnystä kiusaamiseen.

Monien opettajien asenne kiusaamiseen on jo alussa väärä. He pitävät kiusattuja vain tavallista herkkänahkaisempina yksilöinä, jotka ottavat jokaisen sanan loukkauksena. Kiusaamisen kitkeminen on vaikeaa myös siksi, että kotiin lähetetyt viestit eivät monien kohdalla heidän vanhempiaan kiinnosta, eikä koulusta erottaminen tunnu olevan mikään todellinen vaihtoehto.

Internetin välityksellä on nykyisin selvästi helpompi kiusata ja lähettää väärää tietoa ihmisestä, kuten eräs ystäväni sai huomata.

Jos kiusaamiseen puuttuttaisiin mahdollisimman aikaisin ja tehokkaasti, se ei ehtisi edetä niin pahaksi.Myös kiusaajan oman pahoinvoinnin syytä olisi helpompi hoitaa.

Teksti: Senja Kääriäinen.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentit (2)

  1. Heitteille jätetty uhri

    Olin vuosia kunta-alalla erittäin sairaan työyhteisön ”potkittavana” ja kun romahdin ja toin työyhteisöongelmat esille , ovat virka ja luottamusmiehet laiminlyönteineen jatkaneet ”potkimista” menettäen työkykyni ym. ym. pysyvästi .

    Vastaa
  2. Soliseva

    Kiitos kolumnistille avoimuudesta aiheessa, joka koskettaa eri tavoin monia! Esimerkiksi parikymmentä lempääläläistä halusi kertoa anonyymisti kokemuksistaan Solisevan ja Lempäälän Koulukiusattujen vertaistukiryhmän kartoituksessa. Kooste näistä tulee luettavaksi elokuussa koulujen alun aikaan http://www.soliseva.fi

    Vastaa

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>