Nappiksia ja palloja Lempäälästä Costa Ricaan

Diego Silva on onnellinen, kun paikallinen jalkapalloyhteisö kokosi ja lahjoitti ison kasan jalkapallotarvikkeita vietäväksi Costa Rican köyhän alueen lapsille ja nuorille. Kuva: Juha Raunio

Suomalaiscostaricalaisen Diego Silvan silmät loistavat, kädet säestävät latinomaiseen tapaan tiheäsanaista englanninkielistä puhetulvaa, kun hän esittelee mahtavaa kasaa jalkapallotarvikkeita Sääksjärven PikkuVapari-hallilla. Silvan ja kumppaninsa Risto Tuomisen ideoima varustekeräys onnistui yli odotusten, paikallinen futisväki vastasi upeasti haasteeseen ja hallille on kerääntynyt kymmenittäin hyväkuntoisia käytettyjä nappulatossuja, säärisuojuksia, palloja, paitoja ynnä muuta tavaraa.

– Alueella, minne nämä tavarat viemme, on puutetta kaikesta, siis ihan kaikesta. Olen varma, että kun avaan laatikot ja paikalliset lapset ja nuoret näkevät kaikki nämä tavarat, he sanovat iloisina ”Woow”, tunnelmoi Diego Silva.

Lempääläisten lahjoittamat tavarat viedään Silvan kotikonnuille Rio Naranjo de Upala-nimiselle alueelle, jonka hirmumyrsky ”Otto” käytännössä tuhosi syksyllä 2016.

– Alue on muutenkin hyvin köyhä, ihmiset työskentelevät pääosin maataloustöissä esimerkiksi riisi- ja hedelmäfarmeilla. Hurrikaani tuhosi suuren osan alueesta, joten tilanne juuri nyt on vielä normaaliakin kurjempi.

Jalkapallo on Costa Rican ylivoimaisesti suosituin urheilumuoto. Maan maajoukkue on erinomaisen korkeatasoinen, se pelasi muun muassa Venäjän MM-mittelöissä, mutta muuten maan jalkapallotilanne on Diego Silvan sanojen mukaan kaoottinen.

– Suomessa jalkapallo on tuhat kertaa paremmin organisoitua kuin Costa Ricassa. Nuoret pelaavat pääosin kouluissa ja niiden joukkueissa. Monella on paljon potentiaalia lajiin, mutta usean lahjakkaan juniorin ura katkeaa juuri esimerkiksi varusteiden puutteeseen. Jos joku lyö itsensä läpi, hänen tähtäimessään on USA:n MSL-sarja ja sitä kautta jopa Euroopan kentät, Silva selvittää.

– Juniorijoukkueella saattaa treeneissä olla esimerkiksi kaksi palloa käytössään, kertoo Silva elävän esimerkin.

Diego Silva itse tulee hyvin köyhästä perheestä, jossa oli yhteensä 19 lasta. Hän työskenteli omassa maassaan nuorison apu-organisaatiossa, minkä kautta hän tapasi suomalaisen puolisonsa. Noin  kaksi ja puoli vuotta sitten he päättivät muuttaa Suomeen ja Lempäälään.

– Halusimme taata lapsillemme paremmat lähtökohdat elämälle, kertoo Diego muuton taustan.

Nyt vastaanotetut jalkapallotarvikkeet pakataan laatikoihin ja Diego Silva yhdessä kumppaniensa kanssa vie lahjat heinäkuussa perille.

– Olen niin kiitollinen LeKi-futiksen ihmisille näistä kaikista lahjoituksista. Heillä kaikilla on iso ja hyvä sydän, Diego herkistyy.

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?