Oona Kettunen vaihtaa hiihtoon ja siirtyy Lempäälän Kisaan

Juoksun hiihtoon vaihtanut ja samalla Lempäälän Kisaan siirtynyt Oona Kettunen tähtää rauhallisin mielin ensi talven laduille. Kuva: Antero Korhonen

Juoksijana tunnettu Oona Kettunen on valinnut päälajikseen hiihdon ja siirtyy Vehkalahden Veikoista Lempäälän Kisaan. Seuramuuton syynä on mahdollisuus hiihtää SM- ja Suomen cup -viestejä LeKin mitalinhohtoisissa joukkueissa.

Kettusella on nuorten sarjoissa hiihdosta useita Suomen mestaruuksia ja muita mitalisijoituksia. Yleisessä sarjassa hänen paras sijoituksensa on 8 sija.

Lajin vaihtamisen syyksi Kettunen sanoo jalkaterän ja viime talvena myös lonkan kipuilun.

– En ole neljään vuoteen voinut harjoitella ja kilpailla juoksussa riittävän korkealla tasolla, joten päätin toukokuussa siirtää viisarin hiihtoon. Harjoitukset ovat sujuneet hyvin ja nautittavasti, paremmin kuin vuosikausiin. Juoksu- ja triathlonkisoihin osallistun toki vielä.

Vaikka Aino-Kaisa Saarinen ei enää harjoittele maajoukkuetasolla, niin ensi kaudellakin LeKi:n hiihtojoukkue on kova luu valtakunnan huipulla kilpailtaessa. Siitä pitävät huolen Saarisen ja Kettusen ohella esimerkiksi Leena ja Eeva Nurmi sekä Sanni Alatalo.

Juoksussa ja triathlonissa Kettusen kilpaseurana on edelleen Karhulan Katajaiset. Kettunen juoksi vuonna 2013 EM-kisoissa 3000 metrin esteissä 19-vuotiaiden Euroopan mestariksi ja sai hopeaa 5000 metrillä. Viimeisimmän mestaruutensa hän otti vuonna 2017 triathlonissa olympiamatkalla alle 23-vuotiaiden sarjassa.

Kettunen valmistuu syksyllä Jyväskylän yliopistosta liikuntafysiologiksi.

 

Teksti: Antero Korhonen

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>