Puntala pitää kiinni kansainvälisestä linjastaan

Punk kaataa kielimuurit. G.A.U. oli vuonna 2013 kenties Puntala-rockin yhtyeistä kansainvälisin,  sillä sen jäsenet olivat kotoisin Indonesiasta, Espanjasta ja Serbiasta. Kuva: LVS arkisto

Tulevana viikonloppuna Puntalan leirialueen valtaa jokavuotinen punk-tapahtuma Puntala-rock, jossa nähdään tänäkin vuonna lukuisia ulkomaisia yhtyeitä. Eurooppalaisia kokoonpanoja saapuu Lempäälään Ruotsista, Espanjasta, Kreikasta, Venäjältä, Iso-Britanniasta ja Italiasta. Sen lisäksi festivaalilla nähdään malesialainen Braincëll ja venezuelalainen Doña Maldad. Puntala-rockin ohjelmavastaavan Mikko Koivuluoman mukaan ulkomaiset vierailijat tuovat musiikkikattaukseen mielenkiintoisen mausteen.

– Olemme halunneet tarjota yleisölle mahdollisuuksia nähdä kaukaa tulevia bändejä, sillä esimerkiksi tavallisimmista Euroopan maista tulevia bändejä pääsee Suomessa kuuntelemaan muutenkin. Haluamme tuoda keikkoihin vaihtelua.

Koivuluoma kertoo, että vaikka punk-genren bändit saattavat tyyliä tuntemattomille vaikuttaa kovin samanlaisilta, tämänkin festivaalin punk-tarjonta näyttäytyy tyylilajin harrastajalle monipuolisena. Kaikki punk ei suinkaan ole samanlaista.

Tapahtuman esiintyjiä julkistettiin pitkin kevättä ja alkukesää, mutta varsinainen aikataulu julkaistiin vasta viime viikolla, pari viikkoa myöhemmin kuin edeltävinä vuosina. Koivuluoman mukaan järjestelyissä ei kuitenkaan ole ollut mainittavia vastoinkäymisiä, vaan esiintymisaikataulun tarkistuttaminen artisteilla ja muut kiireet viivästyttivät julkistamista.

Festivaalin käytännön järjestelyt ovat tänä vuonna varsin samanlaiset kuin viime kesänä. Peltoparkki on tänäkin vuonna käytössä, mikä helpottaa sekä yleisön liikkumista että järjestyksenvalvojien työtä. Näin lähiympäristön liikennekin sujuu jouhevammin, kun tienvarret eivät ole aivan täynnä autoja. Muutoksena edellisvuosiin vesipisteitä lisättäneen tänä vuonna.

Nyt, kun kuumat kelit näyttävät yhä jatkuvan, lisävedelle voi tulla tarvetta. Tapahtuma-alueen juomavesi tulee leirikeskuksen omasta kaivosta, jossa vettä on vain rajallisesti. Tuomme varmaankin paikalle jonkinlaisia vesisäiliöitä, jotta juotavaa riittää, Koivuluoma toteaa.

Jokavuotiseen tapaan juuri ennen varsinaista Puntala-rockia järjestetään festivaalin avajaistapahtumat klubeilla Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Koivuluoman mukaan tämä on punk-genren tapahtumille tyypillinen tapa. Puntala-klubeja alettiin alun perin järjestää, jotta ulkomailta Puntala-rockiin tulevat esiintyjät saisivat Suomessa näkyvyyttä useilla keikoilla.

– Puntala-ennakkoklubeilla on aina mukana itse päätapahtumaan tulevia yhtyeitä, mutta lisäksi myös muita bändejä. Autamme muutenkin Puntalaan tulevia esiintyjiä järjestämällä heille lisäkeikkoja. Esimerkiksi tänä vuonna Venezuelasta saapuvalla bändillä on Suomessa yhteensä 4 esiintymistä. Moni bändi tulee Suomeen ja Puntalaan osana suurempaa Euroopan-kiertuettaan.

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>