Ystävyys on ikuinen

Olipa kerran… -Ritari! Jatkoi ystäväni. Mutta ei, vaan pieni poika. Ja se pieni poika olen minä. Ja ystäväni on tiikeri. Kyllä, luit oikein. Tiikeri. Ei se niin kummallista ole, tai mistä minä tiedän, onhan minulla vain yksi ystävä, tiikeri nimeltään Tiger. Ja hyvä ystävä hän onkin! Nytkin olemme kävelemässä metsässä. Menemme aina metsän keskelle sillä siellä on hieno aukio jolla pelaamme kaikkia pallopelejä mitä mieleen sattuu tulemaan. Joskus Tigerin ystäviäkin tulee mukaan, silloin pääsemme pelaamaan pesäpalloa ja jalkapalloa ja kaikkia joukkuelajeja. Se on kivaa, ja joskus tuntuu kuin he olisivat minunkin ystäviäni. Mutta he ovat eläimiä, ja jotkut tietämättömät luulevat, ettei eläimien kanssa voi pelata jalkapalloa, mennä piilosta eikä mitään muutakaan. He eivät haluakkaan tietää olevansa väärässä.

Aukio on oikein kaunis paikka. Varsinkin näin aurinkoisella säällä. Menen sinne aina, kun olen vihainen, surullinen tai ärtynyt. Aukiolla rauhoitun ja pian pelaamme ja riehumme taas Tigerin kanssa. Tigerissä on yksi hyvin outo asia, tai itse asiassa hänessä on aika paljonkin outoa, mutta tämä on yksi oudoimmista. En saa millään häntä uskomaan, ettei kesällä lasketa pulkalla mäkeä tai luistella. Siitä meinaa aina tulla riita, kunnes aina luovutan sillä vihaan riitelyä. Nytkin Tigerillä on kainalossa kelkka, jolla hän kuulemma laskee ”niin pitkälle että et enää ikinä näe minua, paitsi jos lasken taikaisin”. Hän sanoo aina noin. Minulla on aina karttapallo mukana, sillä tykkään luonnosta ja maantiedosta ja kartoista ja kaikesta, mikä liittyy luontoon.

–AUTS! Tiger ulvaisee. Se herättää minut. Katsoin missä Tiger on. Tiger makasi kuopassa mahallaan. –Mitä kävi, sattuiko sinuun? Kysyin. – Ei tässä mitään, kompastuin vain kaatuneeseen puuhun ja kaaduin, Tiger mutisee. –Okei, vastasin. Niin, unohdin kertoa että täällä on kaatunut puu ja sen takana kuoppa. No, nyt tiedätte senkin. Täällä on myös joki, joka virtaa tasaisena ja jakaa aukion kahteen osaan. –Mennään uimaan! Huusin. –Höh, minä kun en haluaisi kastella turkkiani, Tiger uikutti mutta tuli joen penkalle. Rakastan uimista! Tällä kertaa yritän esittää delffiiniä ja loikin sinne tänne turkoosissa lämpimässä vedessä, mutta Tiger tyytyy upottamaan takatassunsa veteen. Muuten hän haluaa olla ihmismäinen, mutta tassut on tassut ja sillä sipuli.

Kun olen tunnin sukellellut, vesi alkaa tuntua viileämmältä, Tiger on laskenut (tai ainakin yrittänyt laskea) ruohikkoista pientä mäkeä niin kauan että on torkahtanut kelkkaan ja alkaa hämärtää. Nousen vedestä ja kuivaan itseni sinivalkoiseen pyyhkeeseeni sillä aikaa kun Tiger alkaa heräillä. – Jaahas, jokos me lähdemme kotiin? –Ei vielä, syödään vielä aukiolla, vastaan ja alan penkoa ruokia kylmälaukusta. Tiger venyttelee raukean oloisena. Sitten alamme syödä ja samaan aikaan tutkin karttapalloani ja nojaan Tigerin pehmeään, pörröiseen kylkeen.

Havahdun hereille ihanasta unesta, jossa uin nopeammin kuin sinivalas ja valkohai yhteensä. Olen juuri kuullut, että Maapallon asukkaat haluavat palkita minut uimataidoistani. Olin juuri kuulemassa, mitä saan… mutta tietysti juuri nyt herään! Juuri nyt… Murjotan hetken aikaa, mutta päätän ryhdistäytyä. Ehtiihän unta ajatella ja murehtia myöhemminkin.

Näköjään Tigerin kaverit ovat käyneet syömässä eväämme, eivätkä ole jättäneet muruakaan meille. No, mehän söimme jo, ajattelin. – Tiger, herätys! Tiger liikehtii ärsyyntyneenä. –Oliko pakko herättää juuri nyt, kun olin Universumin omistajana kieltänyt uimisen! Ahaa, alkaa hämärtää. Voi itku, olin juuri kieltämässä veden… Tiger mutisee ja auttaa minua siivoamaan.

Tällä kertaa Tiger ei kaatunut kuoppaan, mutta tällä kertaa ei ollut sää puolellamme. Alkoi hirveä ukkosmyrsky ja oli hyvin sumuista. Minua alkoi pelottaa mutta esitin etten pelkää sillä muuten Tiger olisi ollut vieläkin hermostuneempi, ja jo nyt hän oli hermorauniona. Yht’ äkkiä salama iski takanamme olevaan tammeen, joka syttyi tuleen. Tammi sytytti koivun veressämme tuleen. Pian olimme liekehtivän ympyrän keskellä. Tiger raivosi jotain, että tämä oli minun syy ja että minä olisin ollut meistä vastuussa. Ja, harmittaa myöntää, Tiger on oikeassa. Minä olen meistä vastuussa. Minun olisi pitänyt katsoa sääennustetta ja päättää, ettemme olisikaan lähteneet. Joten minun täytyy pelastaa meidät! Oivallus helpotti oloani, mutta vain hetkeksi. huomasin nimittäin kaksi asiaa; sen, etten VOI pelastaa meitä, ja sen, ettei ole enää meitä. On vain minä. Tiger on nimittäin kadonnut. Kuin tuhka tuuleen, tai TULEEN.

Pelko kalvoi sisintäni. Mitä Tigerille on tapahtunut? Mitä MINULLE tapahtuu? Etsiikö äiti ja isä meitä? Löydetäänkö meitä? Löydänkö edes Tigeriä? Löydetäänkö edes toinen meistä? Aloin nyyhkyttää ja käperryin kasaan keskelle tulimerta. Tuli nuoli kasvojani, hiuksiani, sitten tunsin jotain. Jotain kosteaa. Jotain… -Tiger!  Tiger seisoi hermostuneena takanani. – Hyppää selkääni, Tiger kehotti. –Miksi? Jaksatko varmasti kantaa minut? Entä – Milloin olen huijannut sinua? Pelleillyt elämällä ja kuolemalla? Etkö luota minuun? Mikä minussa on vikana ettet luota minuun? Luulin että luottaisit minuun, Tiger sanoi leuka väristen. –Et milloinkaan, sanoin loikatessani Tigerin selkään. Tiger syöksyi puunrunkojen ali ja hyppi yli. Jos tie oli liian vaarallinen, Tiger juoksi toiseen suuntaan. Pian edessämme oli vain yksi palava puu. Mutta se ei ollut pieni. Eikä keskikokoinen. Eikä iso. Se oli jättiläinen, yli 2,5 metriä korkea. Edes hevoset ei voi hypätä näin korkeita, ajattelin kauhuissani. –Tiger pysähdy. Et voi alittaa sitä etkä hypätä sen yli! Mutta Tiger ei perääntynyt tai vaihtanut suuntaa. Sillä oli ihan erilaiset suunnitelmat. Tiger kääntyi ja ehdin jo riemuita ettei Tiger vaaranna meitä vaan etsii eri reitin, mutta samassa Tiger kääntyi kolikon päällä ja juoksi täysiä puunrunkoa kohti. Sitten olimme ilmassa. Kaikki kävi kuin hidastettuna. Tiger ulvahti tuskasta ja näin palavien puiden kaatuvan ympärillämme. Tunsin jotain uutta. Luottamusta että me selviämme. Meille ei tapahdu mitään kun olemme yhdessä. Sitten olimme maassa. Tiger juoksi kuin tuli hännän alla, vaikka nyt tuli olikin melkein hännän PÄÄLLÄ. Päällemme kaatui iso palava koivu. Tiger vaihtoi suuntaa, mutten pysynyt käännöksessä mukana. Kierin keskelle oksia, jotka olivat onneksi kosteita. Tiger loikkasi luokseni ja hyppäsin sen selkään. Olimme matkalla turvaan, emme turvassa.

Tiger juoksi mieletöntä vauhtia. Yht´ äkkiä keksin hyvän suojan. –Mennään joelle! Huusin Tigerin korvaan. Tiger kuuli ja kääntyi kohti jokea, turvaa.

Pian olimme joella. Joen yli oli kaatunut tukeva mänty joka jakoi joen kahtia. Nyt Tigerkään ei arastellut veteen menoa. Onneksi joen tässä kohtaa ei ole puita, kävi mielessäni kun sukelsin kylmään veteen. Oli jo lähes pimeää, vain tuli antoi valoa. Sitten kuulimme helikopterin säksätystä yläpuoleltamme. Se laskeutui joen toiselle puolelle ja juoksimme helikopterille. Helikopterissa oli äitini, isäni ja serkkuni joka asuu meillä. Sitten en enää kuullut tai nähnyt mitään.

-Missä Tiger on? Kiljaisin heti kun äitini tuli luokseni. –Missä  minä olen? Jatkoin. –Tiger on kunnossa aitauksessaan ja sinä sairaalassa. Hengitit paljon savua ja siksi olit täällä yön yli tarkkailussa. Tulin hakemaan sinut kotiin, äiti vastasi.

-Tiger! Kiljuin kun automme oli pysähtynyt pihaamme. –Tiger! Tule! Olen taas kotona! Ja Tigerhän tuli. Ja kovaa tulikin! Se juoksi yhtä lujaa kuin metsäpalossa. Tiger alkoi nuolla kasvojani ja kehrätä onnellisena. Tunsin yhteenkuuluvuutta Tigerin kanssa. Olihan se pelastanut henkeni ja mikä tärkeintä se oli paras ystäväni. Ikuinen ystäväni.

Suvi Oksanen, 4. lk.

Lastusten koulu

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>