Siipien salaisuus

Luku I: Kilpailu

Kaunis kesäinen päivä. Tuntuu kuin koko luonto olisi juhlistanut Saran kilpailupäivää. Saran päivää kuitenkin varjosti synkkä salaisuus, jonka hän oli jakanut ainoastaan akvaariokalalleen, jonka nimi oli Muikku. Pian oli kuitenkin Saan vuoro astua kilparadalle, joten Saran oli pakko pyyhkiä mielestään kaikki muu, jotta hän pystyisi keskittymään juoksukilpailuun. Hänen olisi mahdollisuus voittaa jumala Hermeen siivekkäät ja kultaiset sandaalit. Niiden kerrottiin tuovan onnea. Sandaalit eivät tietenkään olleet oikeat, mutta ne olisi silti suuri kunnia voittaa. Sara katsahti kelloa. ”Voi hyvänen aika”, hän ajatteli, ”myöhästyn pian!” Sara juoksi kohti lähtöpaikkaa niin kovaa kuin pystyi. Hän ehti juuri ja juuri ajoissa. Sara vilkaisi ympärilleen ja huomasi luokkatoverinsa ja pahimman vihollisensa Zoen vierellään. ”Keskity, nyt on paljon pelissä”, Sara ajatteli mielessään. ”Valmiina, paikoillenne, hep!” lähettäjä huusi ja paukautti pyssyllään lähdön merkiksi. Saran oli pakko voittaa! Heti laukauksen kuultuaan Sara syöksyi kohti maaliviivaa unohtaen kaiken muun, Hän kiisi tuulen lailla eteenpäin. Yhtäkkiä Sara tunsi viiltävän kivun lapaluidensa välissä. ”Voi ei”, Sara ajatteli. Hän tunsi jalkojensa pettävän ja hän kaatui maahan. Hän tiesi mahdollisuutensa voittoon kadonneen kuin taivaan tuuliin.

Kilpailun jälkeen Saran kanssa kilpaillut Evelyn tuli juttelemaan Saralle. ”Hei, olen pahoillani että kaaduit. Oletko varmasti kunnossa?” hän sanoi. ”Olen minä, kiitos kysymästä!” Sara vastasi. ”Haluaisitko tulla kanssani jäätelölle? Haluaisin tutustua sinuun!” Evelyn sanoi. ”Hyvä on”, Sara myöntyi. Tytöt saapuivat kahvilaan. Pitkän väittelyn jälkeen Sara oli viimein suostunut, että Evelyn tarjoaisi jäätelöt. ”Kaksi mansikkajäätelöä”, Evelyn tilasi. Myyjä ojensi jäätelöt tytöille. Pöytään päästyään tytöt alkoivat heti tutustua toisiinsa. Kävi ilmi, että he olivat olleet aina samassa koulussa ja päiväkodissa. Lisäksi heissä oli muutenkin hyvin paljon samaa. Heillä oli oikein hauskaa ja he jäivätkin juttelemaan kahvilan sulkemisaikaan saakka.

Luku II: Salaisuus paljastuu

Kotiin palattuaan Sara vilkaisi jälleen kerran peiliin. Hänen synkkä salaisuutensa, pienet siiven tyngät, olivat kasvaneet entisestään. Saraa kauhistutti. Mitä tapahtuisi sitten, kun siivet olisivat täysikokoiset? Hänen täytyi kertoa äidille. Muuta vaihtoehtoa ei ollut.  Sara käveli alakertaan ja huomasi äidin katselevan uutisia. ”Äiti, minulla olisi vähän asiaa”, Sara sanoi. ”Niin, kultaseni?” äiti vastasi. ”Tämä saattaa kuulostaa hullulta, mutta selässäni kasvaa pienet siivet”, Sara sanoi. Hänen yllätyksekseen äiti ei hämmästynyt lainkaan. Sen sijaan hän näytti hieman surulliselta. ”Nyt se siis on tapahtunut. Olisi pitänyt kertoa sinulle jo aiemmin”, äiti huokaisi. ”Kertoa mitä?” Sara kysyi. ”Kertoa, että suvussani on vuosituhansien ajan ollut sellaisia ihmisiä, joilla on siivet. Olet airofi. Ei hätää, minäkin olen. Airofin siivet puhkeavat 13-16-vuotiaana, eli juuri sinun iässäsi”, äiti kertoi. Sara ei voinut uskoa korviaan! ”Olen odottanut tätä hetkeä kauan. Meille airofeille on oma kotimaa Airoel. Siellä saamme elää turvassa”, äiti jatkoi. Sarasta tuntui kuin suuri kivi olisi valunut hänen rinnaltaan. ”Voimme lähteä Airoeliin heti kun siipesi ovat täysikokoiset. Sinun pitää kuitenkin lopettaa koulu ja juokseminen. Muuten saatat paljastua.”

Luku III: Valmiina lähtöön

Sara ei ollut kipujensa takia saanut nukuttua kunnolla. Ilokseen hän kuitenkin huomasi, että hänen siipensä olivat kasvaneet täyteen mittaansa. ”Jihuu! Äiti, äiti, ne ovat valmiit!” Sara hihkui. ”Hienoa!” äiti vastasi. ”Voimme lähteä heti.” ”Mutta entä tavarani? Ja eikö minun pitäisi ensin opetella lentämään?” Sara kysyi. ”Voi kultaseni”, äiti sanoi. ” Et tarvitse Airoelissa mitään. Lisäksi kaikki airofit osaavat lentää luonnostaan. Harjoitusta ei tarvita”, hän selitti.  ”Hyvä on”, Sara sanoi. Sara seurasi äitiään heidän asuntonsa ikkunalle. Hän katseli kun hänen äitinsä riisui takkinsa, jonka alta paljastui suuret ja kauniit siivet. Sen jälkeen he avasivat yhdessä ikkunan. Ikkuna oli kauniisti koristeltu, ja sen verhot olivat silkinsileät. Sara kiipesi ikkunalaudalle. Hän vilkaisi äitiään. Äiti hymyili hänelle rohkaisevasti. Sara avasi siipensä ja veti syvään henkeä. Sitten hän hyppäsi. Se oli kuin kaikki tunteet yhteen pakattuna: hän tunsi iloa, pelkoa, ja jännitystä, kaikkea niitä yhtä aikaa. Äiti liisi hänen edelleen samalla huikaten: ” Seuraa minua!” Niin he lähtivät kohti Airoelia.

Luku IV: Turvapaikka

Airoel sijaitsi eräänlaisessa välitilassa pilvien ja taivaan välissä. Vain airofit voivat saapua Airoeliin.  Sen takia Airoel on niin turvallinen. Airoelin kaikki talot ja rakennukset on rakennettu jonkinlaisesta jäämäisestä sinisestä materiaalista. Saran saavuttua hän huomasi kymmenien muiden airofien iloitsevan, leikkivän ja hoitavan tavallisia arjen askareita. Saralla ja hänen äidillään oli oma sopiva asunto Airoelissa. Se ei ollut kovin suuri, mutta siellä oli parvi, jolta oli ihanat näköalat Airoelin ylle. Sara tiesi että täällä hän saisi olla vapaa.

 

Oona Aho, 5. lk.

Mattilan koulu

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>