Kirkossa iskelmää ja elokuvasäveliä

Jeesus ajoi rahanvaihtajat ja kaupustelijat pois kirkosta. Kaupallisuus loistaa – onneksi – vielä tänäkin päivänä poissaolollaan kirkon seinien sisällä vietettävistä sakramenteista. Kirkossa järjestettäviin tapahtumiin ei myydä lippuja, vaan käsiohjelmia. Ei ole tullut kaupallisia mainoksia virsikirjojen väliin.

Tampereella vietetiin 9. päivä elokuuta tapahtumien yötä, jonka muutamakin tapahtuma ylsi erittäin onnistuneesti kirkkorakennusten sisälle. Elokuvamusiikin ”I’ll be Bach” -urkukonsertti pidettiin torstai-iltana Tampereen Tuomiokirkossa. Täyteen kansoitetussa Aleksanterin kirkossa alkoi puolestaan tuntia myöhemmin iskelmämessu.

Varsinainen messu pidettiin synnin- ja uskontunnustuksineen sekä ehtoollisineen siten, että ohjelmallisen illan täytti kotimainen iskelmämusiikki orkestereineen ja solisteineen. Sons of Abraham Tampereen moottoripyöräkerholaiset keräsivät kolehdin Popedan ”Kakskytä centtiä” -kappaleen aikana. Sitä ennen  annettiin muiden talletella ”Suuret setelit”. Juiceltakin oli pari biisiä. 22 kappaleen kavalkadin päätti herran siunauksen jälkeen ”Sata salamaa”.

Hatun nosto seurakunnalle ja huumorin sävyttämän tilaisuuden rennosti juontaneille papeille, jotka syystäkin saivat yleisöltä pyytämänsä omat aplodinsa. Tavallisissa kirkonmenoissa taputuksiin ei ole tapana riehaantua.

 

Kirkon uudistumista ja uutta ajattelua osoittaa se, että kirkon tiloissa voidaan nykyään esittää muutakin musiikkia kuin suosittuja joululaulukonsertteja tai klassisen musiikin konsertteja.  Kirkko tuli liki.