Tarinoita lauluin ja sävelin Hakkarin kesäteatterilla

Jarmo ”Jammi” Humalamäki haitareineen ja Mikko Alatalo kitaroineen johdattelivat laulutarinoita. Kuva: Ahti Granat

Alun toistasataa innokasta laulujen ja laulamisen ystävää oli tullut koolle torstaina 9.8. Lempäälän Runo ja Sanataide ry:n perinteiseen tarinailtaan. Taustalla oli myös Myllyrantaan toimintaa luonut RyMy eli Ryynikän Mylly ry. Perinnettä oli tällä erää muutettu siten, että koko yleisö sai osallistua.

Tuttujen ja vähän tuntemattomampienkin tarinoiden maailmaan johdattelivat esilaulaen ja säestäen Mikko Alatalo  sekä haitaristi Jarmo ”Jammi” Humalamäki.

Järjestäjäosapuolen Heikki Hultin avauksesta siirryttiin suoraan toimintaan. Tarinointiin tarjolla oli  kaksi kaksipuolista monistetta. ”Kultaisella nuoruudella” aloitettiin ja Juha ”Junnu” Vainon tekstein sekä sävelin jatkettiin. Mikko taustoitti jokaisen potpurin tai yksittäisen laulutarinan omilla anekdooteilla ja Jammi ryyditti yhteislaulujen juontoja ja esityksiä muilla tehosteilla. Muisteltiin mm. Lempäälän omaa säveltäjänikkaria, Rauno Lehtistä, Suomen 101-vuotista historiaa sekä omalla potpurilla myös edesmennyttä Irwiniä.

Kaikenkaikkiaan tarinakavalkadi oli laadittu siten, että yhteen aiheeseen ei kauaa  juututtu. Laulettiin useimmin vain kappaleen a-osa. ”Refrängejä” eli kertosäkeitä toki suosittiin, kun niiden teho tuntui tarinaan sopivalta. Useimmat viime vuosikymmenten solistit sekä säveltäjät ehdittiin parituntisen rupeaman aikana käydä läpi. Entisen mummon kirkossa lausuma ihmetys siitä, että ”kyllä konehella joutuu!” (kun jäi puoli värssyä kanttorin uruista jälkeen) ei toteutunut tässä illassa. Kaikki pysyivät enimmäkseen esilaulajan ja säestyksen tahdissa, joskin ”konehella”, eli äänentoistolla tarinan kertojien volyymit ajoittain kilpailivat.

Kauniin ja lämpimän illan päätteeksi viivyttiin vielä hetki Mikko Alatalon yhden laulamattoman laulun ääressä. Kun se oli ohi, erkanimme kukin kotiin – tai ainakin johonkin päin.

Hakkarin kesäteatterin tarinailtaan oli saapunut runsas joukko lauluista ja laulamisesta innostunutta. Kuva: Ahti Granat

Teksti: Ahti Granat

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>