Sureva kohdataan kuuntelemalla ja kysymällä

Äkillisesti menehtynyttä jää suremaan moninkertainen joukko läheisiä. Kuva: Tanja Meronen

Läheisen äkillinen menettäminen on monelle pahinta, mitä voi eteensä kuvitella.

Tilastokeskuksen mukaan työikäisiä eli 15­–64-vuotiaita kuolee Suomessa vuosittain keskimäärin 9 000 ja alle 18-vuotiaiden lasten kuolemia tapahtuu noin 500. Kuolemaa jää suremaan

moninkertainen joukko ihmisiä.

Surujärjestöt ovat vuosia nähneet toiminnassaan, miten ajoissa ja oikea-aikaisesti saatu vertaistuki ja ammattiapu tukevat surevien toiminta- ja työkykyä ja auttavat heitä jatkamaan elämäänsä menetyksen jälkeen.

Tilanne on myös menetyksen hetkellä ja heti sen jälkeen läsnä olevalle ammattihenkilölle erittäin haastava. Kuinka kohdata sureva ihminen? Kuinka käsitellä kuolemaa ja sen aiheuttamia tuntemuksia surevaa tukien ja kunnioittaen? Minne surevan voi ohjata saamaan tukea ja jatkamaan surutyössään eteenpäin? Myös auttajan oma suhtautuminen ja kyky sanoa oikeita sanoja jännittää. Tilanne on inhimillinen ja vaativuudessaan erityistä luokkaa.

Projektipäällikkö Anne Viitala kuvailee äkillisesti läheisensä menettäneen kohtaamisen olevan erityisen vaativa tehtävä. Kuva: Tanja Meronen

Lempääläläinen Anne Viitala on ottanut projektipäällikön tehtävän vastaan neljän surujärjestön yhteisessä ”Surevan kohtaaminen” -hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on työssään surevia kohtaavien ammattilaisten valmiuksien lisääminen ja sitä kautta läheisen varhaista kuolemaa surevien tuen saannin edistäminen.

Kohderyhmään kuuluvat ensisijaisesti sairaaloissa, terveyskeskuksissa, työterveyshuollossa, poliisi- ja pelastuslaitoksilla sekä seurakunnissa työskentelevät ammattilaiset. Lisäksi mahdollisuuksien mukaan kohderyhmään voivat kuulua kasvatusalalla työskentelevät ammattilaiset.

– Monet ovat kokeneet, ettei ammattihenkilöstö aina osaa kohdata heitä akuutilla hetkellä tai sen jälkeen. Kuolemasta ei uskalleta puhua, vaan herkästi aletaan puhua jostain muusta. Joillekin ammattilaisille taas kuoleman kohtaaminen on muuttunut jo liiankin rutiininomaiseksi. Ihminen jätetään liian usein yksin surussaan etsimään apua, kuvailee Viitala.

– Äkillisen menetyksen kokeneilla on huonoja kokemuksia, kun he eivät ole saaneet osaavaa, oikeanlaista kriisiapua ajoissa. Myöskään vertaistukeen ei aina osata ohjata. Negatiiviset kokemukset kriisitilanteessa voivat vaikeuttaa surun kanssa selviytymistä ja saattavat värittää surun kohdanneen henkilön asennoitumista tiettyä ammattikuntaa kohtaan loppu iän, Viitala kertoo.

Ammattilaisia kannustetaan huomioimaan surevan kohtaamisessa muun muassa perheiden monimuotoisuus, monikulttuurisuus ja ateismi. Kaikki vainajat eivätkä heidän omaisensa halua perinteistä kuoleman käsittelyä tai hautaustoimia. Henkilöstöä kannustetaan kysymään omaisilta, kuinka he haluaisivat asioita käsiteltävän ja järjestelyt hoidettavan, kenties perinteisten mallien sijaan. Tärkeää on, että surevaa ei jätetä yksin, vaan hänet ohjataan ammattilaisten tai vertaisten kautta saatavan tuen pariin.

Kolmivuotisessa hankkeessa vapaaehtoiset kokemusasiantuntijat ovat valmiina oman tarinansa lisäksi tuomaan tutkittua tietoa surevan kohtaamisesta seurakuntien, terveydenhuollon sekä pelastusalan ammattihenkilöstölle sekä alan opiskelijoille.

Myös menehtyneen henkilön opiskelupaikassa tai työpaikoilla voidaan kaivata tukea. Hankkeen nettisivulle, surevankohtaaminen.fi, kootaan tietoa aiheesta ja auttamisen kanavia on listattuna sinne.

– Jos haluaa kokemusasiantuntijan vierailulle omalle työpaikalleen, voi ottaa yhteyttä ”Surevan kohtaaminen” -hankkeen työntekijöihin, kannustaa Anne Viitala.

Hän kertoo hankkeen olevan vasta alussa. Ammattilaisten tuen tarvetta on kartoitettu ja nettisivusto rakentuu koko hankkeen ajan. Hankkeen tavoitteita tukee hoitotieteen tutkimussäätiö Hotuksen lähiaikoina julkaisema hoitosuositus ammattilaisille äkillisesti läheisensä menettäneiden kohtaamiseen.

Teksti: Tanja Meronen

Ammattimainen kohtaaminen surussa

Näin ei kannata surevaa kohdata:

• Sanomalla, “Tiedän, miltä sinusta tuntuu.” (Jokaisen tunne on ainutkertainen.)
• Sanomalla, “Aika parantaa.” (Sillä hetkellä tulevaisuutta on vaikea kuvitella.)
• Kysymällä, “Vieläkö sinä suret?” (Surun kestoa ei voi määritellä.)
• Sanomalla, “Te olette vielä nuoria, teillä on aikaa uusiin lapsiin.” (Lapsensa menettäneelle.)
• Älä ala heti kertoa omista menetyksistäsi. (Vähättelee tilannetta.)
• Älä puhu vainajasta vainajana, vaan hänen nimellään.

Näin autat parhaiten:

• Uskalla kohdata sureva ihminen aidosti omana itsenäsi.
• Kuuntele ja kysy.
• Varo vähättelemästä tai mitätöimästä tilannetta.
• Älä anna mahdollisen kiireesi näkyä.
• Tarjoa tukea pitkäkestoisesti ja ohjaa jatkotuen pariin.