Pirkanmaan maakuntakaavan tavoitteita toteutetaan kuntakaavoituksessa

Yleiskaavaluonnoksen mukaisesti Lempäälä jatkaa kasvu-urallaan; kaavalla tavoitellaan noin  14 000–17 000 asukkaan lisäystä.

Lempäälän strateginen yleiskaavaluonnos on elokuun loppuun asti nähtävillä.  Koko kunnan kattavalla strategisella yleiskaavalla pyritään määrittämään Lempäälän roolia Tampereen kaupunkiseudulla sekä eri kunnanosien painopisteitä ja kehittämiskohteita. Syksyllä 2017 käynnistyneessä yleiskaavatyössä pohditaan suunnittelualueen maankäyttöä yleispiirteisellä tasolla seuraavan noin 20 vuoden aikana tapahtuvalle kunnan kehitykselle.

Useat Pirkanmaan maakuntakaavan 2040 strategiset tavoitteet lähtevät maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntyksen mukaan nyt toteutumaan kuntakaavoituksessa. Maakuntahallitus antoi lausuntonsa Lempäälän strategisesta yleiskaavaluonnoksesta, joka tukee Pirkanmaan maakuntakaavan toteutumista.

 

Lausunnossaan maakuntahallitus toteaa, että yleiskaavan tavoitteet, tavoitevuosi ja väestöennuste ovat linjassa maakuntakaavan sisältötavoitteiden kanssa.

– Yleiskaavaluonnos tukee maakuntakaavan mukaisen maankäytön toteutumista, jossa korostuu pääradan suuntaisen kasvukäytävän merkitys Pirkanmaan elinkeinoelämän kehittämisen ajurina sekä valtatiehen 3 ja 2-kehään tukeutuvan elinkeinoelämän vyöhykkeen ja järjestelyratapihan siirtoon liittyvän maankäytön kehittäminen, Laakkonen-Pöntys toteaa.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>