Vanhuksia vietiin ajelulle sähköavusteisella riksapyörällä

Vesilahdessa tartuttiin riksaa sarvista

Yhtä hymyä. Selma Raikko (vas.) ja Kielo Kumu lähtevät kierrokselle Erkki Paloniemen kyyditsemänä. Kuva: Katariina Rannaste

– Varovasti, se lähtee kuin Nato-ohjus, Sari Juuti huikkaa Erkki Paloniemelle.

Paloniemi on ensimmäistä kertaa sähköavusteisen riksapyörän satulassa, ja niin ovat rouvat kyydissäkin. Selma Raikko ja Kielo Kumu ovat lähdössä Vesilahden kunnanjohtajan kyyditsemänä pienelle lenkille Vesilahden terveysaseman ympäri.

Vesilahdessa oli liikunta- ja nuorisosihteeri Sari Juutin ideoimana kahden viikon ajan riksapyörä Pyöräliitosta lainassa, ja kahtena peräkkäisenä tiistaina ja keskiviikkona sillä poljettiin vaihtelua ja virkistystä terveysaseman vanhusten arkeen. Vapaaehtoiset polkijat vuoroillaan veivät vanhuksia maisema-ajelulle.

Polkemishaaste oli heitetty kunnan luottamushenkilöille ja johtoryhmälle sekä seura- ja yhdistysväelle, ja vapaaehtoisia Sari Juutin mukaan olikin mukavasti. Pyörän sarviin oli tarttunut terveysaseman hoitohenkilökuntakin.

Tiistaina 28. elokuuta haasteeseen olivat tulleet vastaamaan kunnanvaltuutettu Harri Penttilä ja kunnanjohtaja Erkki Paloniemi.

– Pyörä on lainassa vain muutamia päiviä, mutta saa paljon aikaan. Tämä on niitä juttuja, uusia avauksia, mitä kunnassa tarvitaan, Harri Penttilä toteaa.

 

Lenkiltä palannut Paloniemi arvioi ensituntumaa miellyttäväksi.

– En ole aiemmin käyttänyt sähköpyörää, mutta yllättävästi siitä voimaa löytyy.

Raikkoa ja Kumua kyyti kovasti hymyilytti.

– Passaa mennä. Oli mukava kyyti, Kumu toteaa.

– En kehdannut pelätä, kun naapuri oli vieressä, Raikko nauraa.

Seuraavalla kierroksella kyytiin nousevat Eino Lehtimäki ja toimittaja. Ajon aikana aprikoidaan, kuinkahan kovaa pyörällä kovimmillaan pääsee, ehkä kahtakymppiä, vaikkei vauhti nyt ole sitä lähelläkään.

– Ei niin hurjaa kyytiä, että tarvitsisi pitää kiinni, Lehtimäki arvioi.

Perille tullaan tuossa hetkessä. Matka meni pehmeästi ja kurvit hallitusti, mutta perillä kuski aukoo takkia. Selviää, että sähköavustin oli epähuomiossa pois päältä. Kunnanjohtaja oli polkenut toisen kierroksen pelkällä lihasvoimalla.

 

Taustaa:

Riksapyörätoimintaa on jo useilla paikkakunnilla, kuten Tampereella, Turussa ja Jyväskylässä.

Toiminta on rantautunut Suomeen Tanskasta vuonna 2015.

Pyöräliitolla on Pyörällä kaiken ikää -hanke, jonka ideana on viedä ikäihmisiä ja muita liikuntarajoitteisia ihmisiä ajeluille riksapyörän kyydissä.

 

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>