Luokkayhteiskunnan osanen

Suomi on erittäin vahvasti luokkayhteiskunta. Siis sanan siinä merkityksessä, että koko ikämme meitä luokitellaan kuulumaan johonkin. Aina vain.

Jo syntymässä meille annetaan parhaassa tapauksessa kahdeksan, yhdeksän tai peräti kymmenen Apgar-arviointipistettä; vastasyntyneet siis luokitellaan samalla janalla heti kättelyssä.

Me olemme aloittaneet koulumme, kuka kansa- kuka peruskoulun, juuri sillä tietyllä omalla ekalla luokalla, aalla tai beellä. Myöhempi opintie määriytyy käytyjen luokkien kautta.

On ajokorttiluokkaa. Armeijassa määritetään kunkin asevelvollisen kelpoisuusluokka. Vartalon kokoluokkia riittää pienimmästä S:stä suurimpaan XL:ään. Tuloluokissa vähätuloisten ja hyvätuloisten väliset tuloerot ovat olleet kasvussa. Näitä ryhmiähän riittää: muinoin kehitysvammaisuus määriteltiin siten, että olet älykkyysosamäärältäsi joko normaali, debiili, imbesilli tai idiootti.

Väestöryhmissä puhutaan nyt paljon maahanmuuttajista ja valtaväestöstä, vähemmistöstä ja enemmistöstä. Eikä vähiten siksi, että myös me itse luokittelemme itsemme. Emme arvota itseämme yhteiskunnalliselta asemaltamme ehkä välttämättä ihan ykkös- tai kakkosluokan kansalaisiksi, mutta joku katsoo itsensä perussuomalaiseksi, toinen suomenruotsalaiseksi tai diginatiiviksi.

 

Nyky-Suomesta varsinaiset sosioekonomiset yhteiskuntaluokat ovat, jos eivät nyt hävinneet tai kadonneet, niin pitkällisen yhteiskunnallisen kehityksen myötä ainakin mahdollisesti painuneet taka-alalle määrittämästä kunkin yksilöllistä elämänpolkua valintoineen ja kohtaloineen. Niin myös halutaan nähdä tapahtuneen.

Ennen vanhaan lähinnä vain saunan lauteilla istuvien sanottiin olevan paikassa, jossa tittelit oli jätetty pois pukuhuoneen puolelle ja kaikki hikoilivat samanveroisina aataminasussaan. Näinä aikoina samalla viivalla voi olla muiden kanssa usein paljon muuallakin kuin saunan pyhyydessä.

Minulla oli kunnia saada kutsu tasan 50 vuotta sitten koulunkäyntinsä aloittaneiden luokkakokoukseen. Vaikka koulutustaustaa ja varallisuusasemaa oli edustettuna laidasta toiseen, siellä me viihdyimme ja nautimme toistemme seurasta sulassa sovussa, kaikki herroista narreihin. Huomasin, että vuosikymmenten erilläänolon jälkeenkin sama luokka yhdistää. Sitä muistia virkistävien takaumien määrää!

Meitä syksyllä 1968 koulunsa samalla luokalla aloittaneita oli 34. Kaikille oli yritetty saada kutsu matkaan. Oli lohdullista saada kuulla, että tuosta joukosta vain ihan muutama oli jo ehtinyt siirtyä manan majoille.

 

Viime vuonna vietettiin Suomen 100-vuotista olemassaoloa, ja vuosiluku 1917 tuntui todella kaukaiselta, jopa historialliselta. Yhtä kaukaiselta kuin jako tuon ajan luokkiin: valkoisiin ja punaisiin.

Aloittaessani teollisuuspaikkakunnalla kouluni, sisällissodasta oli kulunut 50 vuotta, mutta jyrkähkö jakolinja työväenluokan ja porvariston välillä oli edelleen olemassa, ja vanhempien yhteiskunnallinen asema leimasi koululaistenkin keskinäisiä suhteita.

Nyt 50 vuotta myöhemmin ei ehkä enää ole niin.

Vinkiksi tänä  syksynä koulunsa aloittaneille: kun kokoonnutte aikanaan omaan jälleennäkemiseenne, kokoon kutsua helpottaa, kun jo nyt laitatte nimenne ja yhteystietonne yhteiseen tietokantaan. Ja muistakaa säilyttää ne käsityöt myöhemmin ihailtaviksi.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>