Loiske tuskaili tehottomuuttaan

– Umpitasainen peli, joka ratkesi pitkälti siihen, ettemme saaneet tehtyä maalia mistään paikasta, kiteytti Sääksjärven Loiskeen valmentaja Jani Kangasmaa seuransa ja TPV:2:sen välisen kolmosdivarin jalkapallo-ottelun ratkaisun.

TPV:n reservitiimi voitti Sääksjärvellä käydyn pelin kahdella Aleksi Sainion tekemällä maalilla 2–0. Pelin ykkössankari oli ”Paltsareitten” maanmainio maalivahti Miika Kalliomäki.

– Kalliomäki oli ilman muuta ”man of the match” eli hän torjui ilmiömäisesti, kehaisi Kangasmaa vastustajan hyvää veskaria.

Loiskeen peli-ilme oli hyvä, joskin pieni tuskaisuus otteisiin alkoi hiipiä, kun työnteko ei tuottanut palkkiota maalien muodossa. Erikoistilanteissakin Loiske haki vimmalla osumaa; pari Joel Mattjuksen voimapuskua Kalliomäki torjui aivan maaliviivalta.

Loiskeella on kautta jäljellä neljän ottelun verran. Panoksena lopuissa peleissä on sijoituksen komistaminen nykyisestä kahdeksannesta sijasta.

–Futsal-kausi painaa päälle ja kokoonpanojen kanssa on tekemistä, mutta paineitta ja nauttien meinaamme loppukauden klaarata, päätti Jani Kangasmaa raportointinsa.

 

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>