Vuoden Lempo on tapahtumajärjestäjä ja muusikko Janne Honkanen

− Tästä on hyvä jatkaa seuraavat 20 vuotta

Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Heikki Hakala luovuttivat huomionosoituksen Janne Honkaselle.

Lempäälän Vuoden Lempo 2018 on muusikko ja tapahtumajärjestäjä Janne Honkanen, 46. Honkanen  on saamastaan huomionosoituksesta iloinen.

−  Onhan tämä tunnustus mukava sulka hattuun. Kun tekee pyyteetöntä työtä yhteisölle, niin hyvä fiilis tulee jutun onnistumisesta. Tästä on hyvä jatkaa seuraavat 20 vuotta eteenpäin. Niin pitkään teen näitä hommia kuin henki pihisee, Honkanen sanoo.

Janne Honkanen on monessa mukana.  Hän on toiminut elävän musiikin yhdistyksen Lempäälän Karuselli ry/Leka ry:n puheenjohtajana vuodesta 2004 saakka. Leka ry järjestää Lempäälän suurimman kesätapahtuman, Puntala-rockin. Lisäksi yhdistys on järjestänyt muun muassa  Karu-Rockia Piippokeskuksessa  ja kolme Myllyranta-Rockia sekä Leka-Klubeja Välibaarissa.

Honkanen on ollut LeKa ry:ssä sen perustamisesta lähtien. Häntä pyydettiin mukaan ideoimaan toimintaa, ja valinta oli ilmeisen onnistunut.

Vuonna 2000 Janne Honkanen herätti muiden lekalaisten kanssa uudelleen henkiin 10 vuotta tauolla olleen Puntala-rockin.

Puntala-rockin kävijämäärä on noista ajoista moninkertaistunut ja tapahtuma kansainvälistynyt.  Tätä nykyä Puntala-rockia tekemässä on satakunta vapaaehtoista.

− Meitä oli alussa 3−4 kaveria. Olen kiitollinen ja tyytyväinen, että täällä on kiinnostuneita vapaaehtoisia.

Janne Honkasella on koko ajan uusia hankkeita vireillä. Nyt hän miettii, miten hiphopista ja peleistä kiinnostunut nuorempi väki saadaan mukaan tapahtumiin ja millaista tarjontaa heille pitäisi olla.

Päivätöissä Tampereen Lokomolla käyvä Honkanen on

aktiivinen monella rintamalla.  Parhaillaan hän soittaa rumpuja kolmessa yhtyeessä.  Ensimmäisen bändinsä hän perusti 1988.

− Olen soittanut kaikenlaisissa bändeissä. Metallia, punkkia, covereita, viihdemusiikkia. Innostun helposti, jos tulee joku uusi projekti. Honkulla on varmaan ollut eniten bändejä maailmassa, hän naurahtaa.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>