LeKi tavoittelee Mestis-mitalia taitavalla ja rouhealla joukkueella

Kuva: Ossi Lindberg
Aleksi Mäkelä (vasemmalla) ja Ville Virtanen ovat LeKin Mestis-joukkueen puolustuksen kulmakiviä.

Kuva: Ossi Lindberg
LeKin avausvastus uusitussa Hakkarin jäähallissa on Kiekko-Vantaa, jonka LeKi voitti 13. syyskuuta pelatussa harjoituspelissä maalein 4 – 2.

Lempäälän Kisalle on alkamassa yhdestoista peräkkäinen kausi jääkiekon kovassa puoliammattilassarjassa eli Mestiksessä. Menneillä kausilla LeKi on tyypillisesti nähty sarjan keskikastissa, joskus sen alapäässäkin. Huippusaavutuksena on nelossija kaudella 2009 – 2010, jolloin se oli runkosarjassa kolmas. Nyt joukkue on asettanut rohkeasti kovan tavoitteen.

–Me haluamme Mestis-mitalin, täräyttää joukkueen pitkäaikainen taustavoima Jukka Laakso.

–Runkosarja on pitkä, siinä pitää ensinnäkin menestyä hyvin. Kevään pudotuspeleissä sitten kaiki on mahdollista. Kyllä me menestystä ehdottomasti janoamme, säestää joukkeutta kolmatta perättäistä kauttaan luotsaava Miikka Kuusela. Valmennuskvartetissa toimivat myös Juha Selin, Harri Kohvakka ja Pekka Korhonen. Jukka Laakso toimii joukkueenjohtajana, huollosta vastaavat Tom Fagerholm ja Matti Rinne ja fysiona toimii Visa Luoma.

LeKi-väki antaa kovalle tavoitteelleen selkeitä perusteita.

–Meillä on nuorta innokkuutta ja huipputaitoa, on kokemusta ja rouheutta sekä mikä parasta, on näitä niin sanitusti välimallin pelaajia eli eteenpäin hinkuavia kavereita ikähaarukassa 20 – 25-vuotta, luettelee Kuusela.

Nuoruuden draivia tuovat sekä HPK:sta että Tapparasta lainalle tulevat pelaajat, kuten Otto Latvala, Kristian Tanus, Erkka Seppälä ja vuonna 2001 syntynyt suurlupaus tsekki Hugo Has. Ronskia kokemusosastoa edustavat puolestaan Tommi Välimaa, Anton Ollikainen, Riku Väkiparta ja tuorein kaappaus Niclas Lucenius. Kolmannen kategorian kavereita ovat muun muassa Santeri Vuoti, Santeri Arousva, Aleksi Mäkelä ja Matias Haaranen.

LeKi Hockey Oy:n osaomistaja Niclas Lucenius on LeKille huikea kaappauas. Muutamaan otteeseen aiemminkin Lempäälässä piipahtanut Lucenius on pisteahnas, taitava ja tarvittaessa kovakin pelaaja. Viime kaudella TuTossa hän nakutti 40 otelussa 52 pistettä.

–Lucenius on kovassa kunnossa ja hän haluaa edelleen pelata huipputasolla, kehaisee Kuusela 29-vuotiasta pelaajaa, jolla toki on LeKi-sopimuksessa mahdollisuus vaihtaa ylemmille sarjatasoille.

LeKin taustajoukot odottavat, että huomattavasti ilmettään ehostaneeseen Lempäälän halliin saapuu edellissesonkeja enemmän yleisöä. Uusi katsomo, paremmat ravintolapalvelut sekä uusi tulostaulu tuovat jäähalliin yleisölle ison ripauksen viihtyvyyttä lisää.

–Toivomme, että saisimme positiivisen kierteen aikaiseksi. Me tarjoamme uusitun hallin, parantuneine palveluineen sekä mielenkiintoisen joukkueen. Toivottavasti se saa väen liikkeelle edelliskausia paremmin, Jukka Laakso ja Miikka Kuusela vetoavat.

Mestiksessä on perjantaina 28. syyskuuta alkavalla kaudella 12 joukkuetta, joista kahdeksan parasta pääsee pudotuspeleihin. Kaksi runkosarjan heikointa puolestaan karsii Suomi-sarjasta tulevien kanssa sarjapaikastaan. Runkosarjassa pelataan 50 ottelua. Ennakkoveikkauksissa suosikeiksi on nostettu viime kauden finaalijoukkueet TuTo ja KeuPaHT sekä SaPKo ja myös Kiekko-Vantaa.

–Urheilullinen puoli tuntuu menevän Mestiksessä eteenpäin kaiken aikaa. Jokaisessa joukkueessa harjoitellaan paljon ja laadukkaasati. Jokaisessa sakissa on eteenpäin pyrkiviä nälkäisiä pelaajia, tiivistää Kuusela nyky-Mestiksen meniningin.

Uuttena joukkueena mukana sarjassa on perinneseura Tampereen KooVee, jota vastaan LeKi avaa kautensa perjantaina Tampereen kiekkopyhäkkö Hakametsän ykköshallissa. Treenipeleissä Kisa pöllytti KooVeeta useampaan otteeseen.

–Harjoituspelit on syytä unohtaa. KooVee tulee kokeneen valmentajansa Juha Pajuojan lataamana taatusti hirveällä raivolla perjantain otteluun. Siihen on pystyttävä kylmäpäisesti vastaamaan, näkee Kuusela avauspelin hengen.

Kisa jatkaa otteluita heti lauantaina 29. syyskuuta kotipelillä Kiekko-Vantaata vastaan.

–Hyvä sarjan alku kunnon pistepotteineen olisi äärimmäisen tärkeää, valmentaja näkee.

Kun puhutaan Mestis-jääkiekosta, puhutaan usein myös rahasta. LeKi operoi noin 250 000 euron vuosibudjetilla, jonka tulopuolesta erilaiset yhteistyökumppanuudet tuovat isoimman osan. Rahankäytön isona probleemana ovat tasetta vaivaavat vanhat rästit.

–Mikään salaisuushan se ei ole, että toimimme todella tiukoissa talousraameissa, huokaisee Laakso.

LeKin omat sopimuspelaajat ovat: Arttu Kulmala (mv), puolustajat Valtteri Lemmetty, Aleksi Mäkelä, Ville Virtanen, Matias Haaranen, Santeri Arousva ja Riku Väkiparta. Hyökkääjät Niclas Lucenius, Joni Lavonen, Janne Seppänen, Matias Simontaival, Sami Laakso, Tommi Välimaa, Anton Ollikainen, Santeri Vuoti ja Niko Lahtinen.

 

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>