Peltonen ensimmäinen riistamestari Ruukista

Riistamestari Pekka Peltosen tuntemus metsästykoirista on huippuluokkaa. Kuva: Pekka Peltonen

Manttaalitalon peijaisista monille tuttu mies kävi pokkaamassa tiistaina 25. syyskuuta ensimmäisen todistuksen suoritetusta riistamestarin tutkinnosta Ruukista. Kuljun Metsästysseuran jäsen, Lempäälän seudun riistanhoitoyhdistyksen yksi riistanvalvoja Pekka Peltonen on usein järjestänyt Lempäälässä joulurauhan julistuksia laavulla.

Takana on nyt kaksi vuotta ja kaksi tutkintoa vuosina 2016–18. Ensin luonto-ohjaajaksi 2017 ja sitten

riistamestarin erikoisammattitutkinto kesän lopulla 2018 Ruukin maaseutuopistosta. Tässä välissä mies ehti täyttää 60 vuotta.

Hirvenmetsästys alkaa ja eräjutut kiinnostavat, mutta mikä saa aikuisen miehen jättämään etelän pölyt ja suuntaamaan pariksi vuodeksi pohjoiseen ja päätoimisesti opiskelemaan?

– Opiskelujeni alussa tuli kerrottua, että tavoitteenani on riistamestarin ammattitutkinto, jonka niin moni oli intoa puhkuen aloittanut. Opiston rehtori Esa Lehto lupasi, että jos mestariksi pääsen, koululla nostetaan lippu salkoon, sanoo Peltonen, joka voi nyt asiantuntijan suulla lausua painavaa sanottavaa riistanhoidon koulutuksesta Suomessa, metsästyskulttuurin eroista Suomessa ja Euroopassa, metsästyslainsäädännöstä ja sen kehitystarpeista sekä aseiden romutuspalkkiosta unohtamatta metsästyskoiria sekä  luonnon- ja vesiensuojelua.

Raahen koulutuskuntayhtymän Ruukin maaseutuopiston luonto- ja ympäristöalan koulutus Ruukissa alkoi vuonna 2014.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?