Realparkin Murron alueelle kaavanmuutos

Asemakaavanhankkeen tavoitteena on osoittaa yksi teollisuuden korttelialue. Kuva: Lempäälän kunta

Lempäälän yhdyskuntalautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se asettaa Marjamäen Murron alueen asemakaavan muutoksen nähtäville. Kaavoitettava alue sijaitsee Marjamäen pohjoisosassa ns. Realparkin alueella valtatie 3:n varrella sen itäpuolella. Alue on pääosin yksityisessä omistuksessa. Asemakaavan muutoksella muodostuu teollisuus ja varastorakennusten korttelialuetta.

Alue on kooltaan noin 7,6 hehtaaria. Asemakaavan ehdotuksessa alueelle on ehdotettu yhtä kuuden hehtaarin laajuista teollisuus- ja varastorakennusten korttelialuetta, jolle ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia. Asemakaavan määräyksillä ohjataan alueelle sijoittuvan toiminnan laatua siten, että se ei aiheuta ympäristöön kohdistuvaa häiriötä, kuten meluhaittaa asutukselle

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?