Torpparilaki antoi oikeuden lunastaa tila omistajan tahdosta riippumatta: Lempäälässä ja Vesilahdessa lunastettiin useita satoja tiloja

Torpparilaitoksen juuret ulottuvat 1600-luvulle, jolloin aateliskartanoiden maille perustettiin ensimmäiset torpat täyttämään työvoimantarvetta. 1750-luvulla torpparius lisääntyi roimasti, kun talonpoikaistilat saivat oikeuden perustaa mailleen torppia. Suomessa torpparit eli vuokraviljelijät maksoivat vuokransa torpasta ja maapalasta maanomistajalle lähinnä luontoistuotteina ja tekemällä päivätöitä eli taksvärkkiä maanomistajan tilalla. Oman tilan viljely ja karjanhoito hoidettiin päivätyövelvollisuuden ohessa.

Vuonna 1918 tuli voimaan torpparilaki, joka antoi vuokraajalla oikeuden lunastaa tilansa itsenäiseksi omistajan tahdosta riippumatta.

Pirkkalan Uutiset 27.3.1919

Suomessa 1900-luvun alussa maanomistajien ja vuokralaisten väliset ongelmat kärjistyivät torpparikysymykseksi. Taustalla oli Laukon torpparilakko ja sitä seuranneet torpparihäädöt, jotka tapahtuivat vuosina 1906–1907 Laukon kartanon mailla Vesilahdessa ja Tottijärvellä. Järjestelmä oli vanhentunut ja epäoikeudenmukaiseksi koettu. Torpparit alkoivat järjestäytyä: torpparikokouksia pidettiin säännöllisesti vuodesta 1906 lähtien ja Maanvuokraajien liitto perustettiin vuonna 1910.

Torpparit olivat maatyöväen lakkoillessa eräänlaisessa väliasemassa. Ainakin torpparit, joilla itsellään oli palkattuja työläisiä, pikemminkin kärsivät kuin hyötyivät lakoista. Tämä tiedostettiin sosiaalidemokraattisessa puolueessakin; pelättiin torpparien ja pientilallisten kääntävän puolueelle selkänsä, jos kahdeksantuntinen työpäivä otetaan käyttöön maataloudessa.

Lehtitietojen perusteella torpparit kuitenkin osallistuivat lakkoihin useammin, kuin aiemmin on luultu. Pirkanmaan alueella arviolta parissakymmenessä lakossa oli mukana myös torppareita tai mäkitupalaisia.

Suomen Maanvuokraajain Liiton toimintakertomus mainitsee, miten myös Lempäälän torppariosastot ottivat osaa paikallisiin lakkoihin. Etenkin verojen korottaminen kaihersi monen torpparin mieltä:

Vuonna 1916 Wiime syksynä pidettiin Lempäälän pappilan torpissa katselmus, jonka mukaan tarkoituksena oli torpparien verojen uudestaan järjestäminen. Papin edustajana oli katselmuksessa I.K.Kärppälä ja rakennuslautakuntaa edusti talolllinen A.  Mikkola. Torpparien edustajana oli E. Lammintausta. Katselmuksessa toi papin edustaja ilmi, että tarkoitus olisi korottaa veroja ja korotettujen verojen perusteella tehdä torppareille uudet sopimukset, jotka kestäisivät 45 vuotta kumminkin niin, että joka viidentoista vuoden päästä olisi oikeus korottaa veroja. Ja niinpä korotettiinkin torppareitten veroja noin 25—60 prosenttia entisestään. Torpparien edustaja ilmoitti vastalauseensa verojen korotusta vastaan.

(Työmies 5.6.1916)

Vuonna 1911 olivat Lempäälän Lastusten kartanon torpparit vaatineet vuokralautakunnan toimenpidettä sen johdosta, että kartanon nykyinen omistaja Otto Kingelin oli rajoittanut vuokramiestensä metsännautintaoikeutta. Metsänkäyttö kiristi torpparikysymystä nimenomaan talollisten puolelta.

Lempäälässä yhteiskunta oli voimakkaasti kerrostunut. Työväki kokoontui vapaa-aikanaan työväentaloilla, talolliset nuorisoseurantaloilla. Torpparit olivat vahvasti järjestäytyneitä ja kokouksia pidettiin säännöllisesti aina 1910-luvun alusta saakka.

Ylläolevassa kuvassa näemme yhden vanhan kansan miehistä, torppari Aug. Koiviston Lempäälästä. Hän on syntynyt v. 1850 ja on nyt siis 63 vuoden vanha. Nuorempana oli hän Lastusten kartanossa Lempäälässä 6 vuotta voutina. Lastusten omistaja Kingelin antoi hänelle Koiviston torpan asuttavaksi ja siinä on hän ollut yhtämittaa. Taksvärkkiä, jonka Koivisto itse on näihin asti suorittanut, on Lastusiin vuosittain tehtävä 20 päivää hevosella talvella ja 8 päivää suvella. Muuta veroa on: rukiita 10 hl., ohria 3 hl., kauroja 2 hl., 16 ja puoli kiloa hyvää voita ja 4 mk. rahaa. Koiviston elätetään tavallisesti 2 hevosta joskus 3 ja lypsäviä lehmiä keskimäärin 7.

(Maanvuokraaja 14 1913).

Koivisto toimi Lempäälän maanvuokraajaosaston rahastonhoitajana osallistuen kokouksiin pidempienkin matkojen päästä.

Torpparivapautuksen nimellä kulkeva lakiuudistus seurasi sisällissotaa vuoden 1918 syksyllä. Torpan tai mäkituvan sai nyt lunastaa itselleen halutessaan kohtuuhintaan. Vuonna 1919 oikeus myönnettiin myös lampuotitiloille.

Torppien lunastushinnan pohjaksi tuli vuoden 1914 hintataso, mikä alensi vuokralaisten maksamaa hintaa oleellisesti. Torpan hinnan sai kuolettaa nopeammassakin tahdissa. Lisäaikaa lyhentämiselle sai vähävaraisuuden tai torpparin maatilaansa tekemien parannustoimien vuoksi.

Torppien lunastus sujui kaiketi suuremmitta riidoitta kovia kokeneessa Lempäälässä, koska Kristillisen työkansan äänenkannattajan Työkansan mukaan Torppien lunastamistyö sujuu säännöllisessä järjestyksessä. Todistuksena tästä ovat parhaillaan Vesilahdella ja Lempäälässä käynnissä olevat lunastustyöt, joiden kautta usea sata torpparia saa itsenäisen tilan. (Työkansa 11.7.1919)

Teksti: Tuula Vuolle-Selki

Lähteet:

https://lvs.fi/2015/11/02/itsenaisyytta-ei-viela-aavistettu-i-maailmansodan-kynnyksella/

http://www.narvasoft.fi/laukko/torppahistoria.html

Suodenjoki, Sami – Peltola 2007, Jarmo Köyhä Suomen kansa katkoo kahleitansa. Luokka, liike ja yhteiskunta 1880–1918. Vasemmistolainen työväenliike Pirkanmaalla I. Tampere.

Lehdet:

Maanvuokraaja – Suomen maanvuokraajien äänenkannattaja 5 1911.

Maanvuokraaja 14 1913.

Pirkkalan Uutiset 27.3.1919

Työkansa 11.7.1919

Työmies 5.6.1916

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
LVS DIGI tutustumistarjous 8 viikkoa 3,90 €.