Hiidentien historian ja Lempäälän maineen puolesta

Kati Korkeakoski ja Antti Paavilainen kirjoittivat vastauksen Pekka Mäenpään ja minun kirjoitukseeni Hiidentiestä 17.10. ilmestyneessä LVS:ssä. Asian ydin molemmissa kirjoituksissa on Hiidentien osan, eteläpää-Nokkatien, kestopäällystämien ja tilanne puolesta ja vastaan. Korkeakosken ja Paavilaisen kirjoituksessa oli asioita ja kannanottoja, joita pidän kyseenalaisina tai perusteettomina.

Lempäälän kunta on pyytänyt ko. tieosuuden päällystämisestä kaksi lausuntoa Maakuntamuseolta (ei Museovirastolta). 17.11.2017 annettu lausunto on hyvin perusteellinen sekä nykyisyyden että niin muinaismuistolain että kiinteän kulttuuriperinnön säilyttämisestä ja hoitamisesta. Lausunto on ilmeisesti pyydetty toimintaohjeeksi, tuskinpa ainakaan ohjeista poikkeamisen turvaksi. Lausunnossa maakuntamuseon asiantuntijat toteavat: ”Historiallisen Hiidentien päällystäminen kestopäällysteellä ei ole kulttuurihistoriallisten arvojen johdosta perusteltua eikä museo puolla sitä, koska päätös merkitsisi liikennehistoriallisen kohteen olennaista muuttumista ja tien historiallisten arvojen merkitysten merkittävää heikkenemistä.”.

Lausunnon lopussa annetaan ohjeita tien mm. parantamiseksi oikein. Kunta on pyytänyt maakuntamuseolta sittemmin uuden lausunnon, joka on annettu 7.3.2018, siis tänä vuonna. Tässä toistetaan edellisen lausunnon kanta ja nojataan tehtyyn katselmukseen ja todetaan lisäksi: ”Asfaltti muuttaa tien luonnetta katumaiseksi, mitä voidaan pitää huonona kulttuuriympäristön arvojen ja tien historiallisen ymmärrettävyyden kannalta.”. Haluaako Lempäälän kunta tällaisen maineen vai mieluummin liittyä esimerkiksi Hämeen Härkätien varren kuntien joukkoon?

Lempäälän kunnanvaltuusto on teettänyt ja myös hyväksynyt Lempäälän kulttuuriympäristöohjelman ”Teiden varsilla ja vesireiteillä”, 2006. Se myös osoittaa reitin historiallisuuden. Hiidentiestä sanotaan olevan tietoja 1500-luvulta alkaen. Kuitenkin maalaisjärki sanoo tien olevan huomattavasti vanhempi. Ei tietä ole yhtäkkiä perustettu ja sitten kirjattu asiakirjoihin.

Korkeakoski ja Paavilainen kirjoittavat, että em. lausunnoissa tien asfaltointia ei ole kielletty.

Maakuntamuseo ei ole kieltoja antava viranomainen, vaan se tekee arviot, tutkimukset ja antaa toimintaohjeet, jotka tässä tapauksessa ovat yksiselitteiset. Ylipäätään asenne ”kaikkea, mitä erikseen ei ole kielletty, saa tehdä” on vaarallinen.

Edellä mainitut toteavat myös, että vanhaa asutusta eli 1930-luvulla rakennettua ei ole kuin kaksi. Aikavertaus on historiaton, vaikka paikalla olisi rakennuksia 100 sadan vuoden takaa tähän päivään, se olisi aivan sama keskiaikaan nähden. Rakennuksia ei ole, mutta Pyhäjärvi on.

Hiidentietä on kuljettu vuosisatoja ratsain, kävellen taakkoja kantaen tai raahaten, tie – aluksi polku – oli aikansa ihmisille helpotus. Maanrakentajat kykenevät varmasti tekemään nykykävelijöitä ja -autoilijoita hyvinkin tyydyttävän ei asfalttipäällysteisen tien. Sellaisia teitä Suomessa on tuhansia tai kymmeniätuhansia kilometrejä. Täällä voisi vielä olla ylpeä, kun saa kokea asuvansa keskiaikaisen tien varrella.

Uskon, että kunnassamme otetaan Hiidentien korjausrakentaminen vielä käsittelyyn. Siihen paneutuessaan voi suhteuttaa esimerkkiä maamme luontoaarteista. Meillä ei olisi esimerkiksi Oulangan kansallispuistoa, jos valtio olisi taipunut maanomistajien vaatimuksien ja taistelun alla. Arvostamme kansallispuistoa nyt suuresti. Silloisilla maanomistajilla oli kuitenkin        paljon pelissä kuin Hiidentiemme nykykulkijoilla. Nyt ei tule päättää vain 70 asunnon asukkaista, vaan historian, perinteen, kunnan ja Pirkanmaan puolesta.

En epäile, etteikö hyvää ratkaisua voisi syntyä. Sen jälkeen voikin Hiidentie varrelle pystyttää merkkitaulut keskiajalta peräisin olevasta tiereitistä.

 

                      Raili Reini

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.