Kunnon draamaa

Kyllästymiseen asti on joutunut seuraamaan televisiosta poliittista teatteria. Isolla näyttämöllä on näytelty irtisanomisspektaakkelia ja sotehassuttelua,  pienellä näyttämöllä sketsejä, kuten ”Vihreän nousu ja tuho” ja ”Paljon melua abortista”. Näyttelijät pupeltavat vuorosanansa, lavastus on ykstoikkonen ja juoni tylsä ja arvattavissa oleva. Ei oikein tiedä, onko kyseessä tragedia vai farssi, pitäisikö itkeä vai nauraa.

Käytiin oikeassa teatterissakin. TTT:n Billy Elliot on ylistetty monessa arvostelussa – eikä turhaan. Näyttelijät osaavat, musiikki soi upeasti, tanssit ovat mahtavia, lapsinäyttelijät liikuttavan suloisia, varsinkin Billyt. Hyvässä näytelmässä pitää kuitenkin olla jotakin, mikä pistää katsojan ajattelemaan. Billy Elliot kuvaa aikaa, jolloin Rautarouva-Maggie yksityisti valtion omaisuutta. Hiilikaivospaikkakunnille tuli vaikeuksia. (Tosin yksityistämisen onnikaan ei kauan kestänyt: hiili väheni ja siitä tuli muutenkin kirosana lämmitysaineena. Monet kaivoskaupungit suorastaan romahtivat. Tämä olisi näytelmälle jatko-osa.)

Millaisia kysymyksiä näytelmä sitten laittaaa pohtimaan? Millaisin syin voi yhteisen rintaman pettää? Mihin arvojärjestyksessä asettuu lapsen edun ja tulevaisuuden turvaaminen verrattuna omiin ja yhteisön arvoihin? Mistä syntyy oikea solidaarisuus? Milloin on myönnettävä, että tämä kamppailu on nyt hävitty? Menkää itse kokemaan, mitä ajatuksia näytelmä teissä herättää.

Helsingin kaupunginteatterissa käytiin katsomassa Arthur Millerin näytelmä Hinta. Siinä kaksi veljestä tapaavat, kun isän perintöhuonekalut pitäisi vihdoinkin myydä. Mitä on jäänyt jäljelle lapsuudesta: pelkkää tavaraa! Näytelmä kysyy, minkä hinnan maksamme niistä elämänvalinnoista, joita teemme. Pystymmekö katsomaan totuutta silmiin vai siloittelemmeko asioita valheilla? Uskallammeko olla oma oikea itsemme vai esitämmekö jotain muuta? Tämä näytelmä on oikein kunnon vanhanaikainen draama: tunteet räiskyvät, ihmisten todellinen minä paljastuu, huumori vilahtelee, repliikit lentelevät. Kaikella on elämässä hintansa, minkä hinnan sinä olet valmis maksamaan?

Kahteen seuraavaan näytelmäänkin on jo liput varattuna. Tosi jännittävää on mennä katsomaan Lempäälän työväennäyttämö Nurkkikselle näytelmää Väärien kohtaloiden päätepysäkki. Itse näytelmästä en tiedä juuri mitään, mutta periaatteena onkin tukea oman kylän harrastustoimintaa. Se on valtava työmäärä ja melkoinen joukko ihmisiä, mikä vaaditaan ennen kuin pienen kyläteatterin näytelmä on ensi-illassa. Kuukausien harjoittelu, esiintymisasujen tekeminen, lavastukset, mainonta, lipunmyynti, rahan hankinta, väliaikakahvittelu, ovimiehet jne. Tämä näytelmä on Teatteriin tekijäksi -kurssin lopputyö. Aika näyttää nouseeko sieltä seuraava Veikko Sinisalo tai Regina Linnanheimo?

Totta kai pitää  myös TT:n Anna Karenina mennä katsomaan. Se on Leo Tolstoin klassikko rakastamisen vaikeudesta. Miten se niin onkin, että näyttämölle sopii paremmin ne onnettomat, raastavat, kipeät rakkaudet. Ja miten järisyttävää onkaan rakastua – vaikka kohde olisikin komea mutta petollinen Vronski. Kai se niin vaan on: on se niin vaikeaa, mutta niin ihanaa. Se rakkaus!

Teksti: Tapio Eronen

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>