LeKin Leena Nurmi oli kovassa vireessä sunnuntaina Rovaniemellä kisatussa perinteisen tyylin sprintissä, joka hiihdettiin raskaassa vesikelissä ja Nurmen paraatityylillä perinteisellä. Nurmi huilasi taktisesti lauantain kympin ja säästeli voimansa sunnuntain koitokseen. Tällä kertaa hän jaksoi hyvin kaikki neljä starttia, mutta ei silti voinut mitään maajoukkuehiihtäjä Johanna Matintalolle. Matintalo oli lopulta selvä ykkönen, mutta lähes yhtä varmoin ottein viime talven puolustava sprintin Suomenmestari piti kakkossijansa loppuun asti.
Cupin keltainen johtajan liivi siirtyi kisaviikonlopun jälkeen Matintalolle, mutta hienolla hiihdollaan Nurmi nousi cupin yhteispisteissä toiseksi, kun kolme osakilpailua on käyty.
Leena Nurmi lähti palkintojenjaon ja dopingtestin jälkeen ajamaan kohti Saariselkää, jossa tarkoitus on viimeistellä herkkyyttä parin viikon päästä Rukalla hiihdettävään maailmancupin osakilpailuun.
Huoltajaisä Jussi Nurmi kommentoi, että Leenalla on mahdollisuus päästä Suomen maajoukkueeseen, mutta joka tapauksessa paikka kansallisessa ryhmässä on selvä. Maajoukkueessa hiihtäminen toisi mukanaan mm. paremman suksihuollon.
Lauantain perinteisen kympillä Rovaniemellä oli mukana kolme LeKin naishiihtäjää. Oona Kettunen oli 16:s olympiamitalisti Krista Pärmäkosken voittamassa kilpailussa. Kettunen kertoi raskaan vesikelin suosivan häntä hyvän juoksutaustan omaavana hiihtäjänä. Suksien lipsuminen kuitenkin verotti potkujen rentoutta ja pudotti loppusijoitusta jonkin verran. Kettunen hiihti myös sunnuntaina sprintin karsinnan ja putosi jatkosta niukasti sijoituksellaan 34.
Sanni Alatalo oli kympillä 26:s ja valitteli koko päivän haitannutta kovaa kurkkukipua. Hän meni heti kilpailun jälkeen lääkäriin, joka määräsi hänet lepoon ja jättämään pois seuraavan päivän sprintin. Alatalo kertoi, että sukset toimivat tällä kertaa hyvin, nyt kun saisi vielä kehon terveeksi ja sitä kautta myös kunnon nousemaan. Molemmat ylsivät 30 parhaan joukkoon ja Suomen cupin pisteille.
Leena Nurmen sisko Eeva Nurmi sijoittui oli 58:nneksi.
– Ei kulkenut mihinkään, jospa huomenna olisi parempi päivä.
Hän karsiutui sprintin jatkosta ja joutuu pohtimaan, miten hiihtämisen saisi paremmalle tolalle.
LeKin mieshiihtäjät aloittavat kilpailukautensa Hakkarissa järjestettävissä kansallisissa tykkilumihiihdoissa 1. joulukuuta.
Nyt sääennusteet näyttävät siltä, että viikonloppuna 17.–18. marraskuuta kylmenee ja Hakkarissa päästään aloittamaan tykkilumen levittämisen maanantaina 19. marraskuuta. Tykkilumen levittämistyö kestää pari päivää, joten hiihtämään päästäisiin keskiviikkona 21. marraskuuta. Kaivinkone aloittaa purun poistamisen kasan päältä ja muut valmistelutyöt lauantaina.
Esa Virtanen