Pusi, pusi

Johanna Pekola Nokian kesäteatterin näyttämöllä 2016. Kuva: Pasi Aittokumpu.

Johanna Pekola oli ensi kertaa teatterin lavalla 2-vuotiaana. Teatterista syttyi intohimo, jonka vuoksi hän lopulta jätti vakituiset työt ja ryhtyi ohjaamaan näytelmiä.

”Mummuni oli aktiivinen Lempäälän Nuorisoseurassa ja minä vietin paljon lapsuuden kesiä mummulassa Lempäälässä ja olin hänen matkassaan näytelmäharjoituksissa. Siitä on 40 vuotta, kun olin ensimmäisen kerran nuorisoseuran näyttämöllä, 2-vuotiaana tytöntyllerönä kansallispukumannekiinina.

Kyllikki-mummun kanssa näyttämöllä 40 vuotta sitten. Kuva: Äidin albumi.

Tunnen, että olen kasvanut teatterimaailmaan. Olen tehnyt teatteria aktiivisesti 30 vuotta; Kangasalla, Viialassa, Lempäälässä, Nokialla ja Vesilahdessa. Olen varmaan tehnyt semmoiset viitisenkymmentä roolia. Sitten olen ollut auttamassa puvustuksessa, maskeerauksessa ja hiustenlaitossa sekä harjoituttanut näytteljöitä laulussa. Minulla on sen verran musiikkitaustaa, että olen lapsena soittanut viulua kuusi vuotta Tampereen konservatoriossa ja saanut sieltä musiikin perusopit, ja niiden pohjalta olen itse opetellut soittamaan pianoa, kitaraa ja saksofonia.

Kun täytin 18 muutimme Kangasalta Lempäälään minun vanhaan mummulaani, jonka isä ja äiti ostivat ja remontoivat. Talo on entinen mummuni lähikauppa ja sitä kutsuttiin Monttu-marketiksi. Siinä vanhempani asuvat edelleen. Vietin paljon lapsuuden ja nuoruuden lomia Lempäälässä. Olin kuuden vanha kun isäni rakensi kesämökin Vesilahteen, ja siksi tämä Lempäälän ja Vesilahden alue on ollut minulle aina tuttu. Olen asunut jo pitkään Vesilahden Kirkonkylällä.

Koulussa olin aina mukana näytelmäkerhoissa ja näytelmissä. Ala-asteella lähdin mukaan Kangasalan nuorisoseuran toimintaan ja näytelmiin.

Kävin Tampereella ilmaisutaidon lukion, mutta koskaan en ole hakenut Teatterikorkeakouluun, sillä ajattelin, että teatteri on minun harrastukseni, ei ammattini. Opiskelin sosiaalialan ohjaajaksi, sosionomiksi.

Tein parisen vuotta luokanopettajan hommia ja sen jälkeen lastentarhanopettajan hommia useamman vuoden Lempäälässä ja Vesilahdessa. Minulla oli vakituinen työpaikka, mutta minusta alkoi tuntua siltä, että en jaksa sitä työtä lopun ikääni. Olin ensin vuorotteluvapaalla vuoden ja sitten kun piti palata töihin, ajattelin että apua. Sitten huomasin, että Jyväskylän yliopistossa alkoi draamaopinnot. Hain, pääsin ja opiskelin kolme vuotta. Valmistuin draamaohjaajaksi ja -opettajaksi.

Ammattilaiset kannustivat minua vaihtamaan alaa, mutta tunsin, että olen liian vanha hakemaan näyttelijäkoulutukseen ja ryhtymään ammattinäyttelijäksi. Draamaohjaajan koulutus tuli sitten vaihtoehdoksi.

Olen nyt reilut neljä vuotta opettanut lasten, nuorten ja aikuisten teatterin ja ilmaisutaidon ryhmiä sekä ohjannut teattereissa.

Moni ihmetteli ja sanoi, että oletko ihan hullu, kun irtisanoudut vakituisesta toimesta ja lähdet työhön, joka on projekti- tai kausiluonteista. Kalle Palanderia lainatakseni, se on tulos tai ulos, jos et tee sellaista jälkeä, mistä tykätään. Mutta tämä on minun intohimoni. Ohjaaminen on hyvin itsenäistä työtä ja siinä olet viime kädessä vastuussa kaikesta. Täytyy pitää huolta myös työryhmästä, että kaikki voivat mahdollisimman hyvin sekä antavat ja pääsevät parhaimpaansa. Jokaisesta pitää kaivaa paras esiin.

Olen vuosien varrella saanut tehdä töitä ammattiohjaajien kanssa ja koettanut imeä kuin sieni oppeja heiltä. Samalla siinä on syntynyt omaa näkemystä. Nyt olen ohjannut lastennäytelmiä sekä kaksi aikuisten näytelmää. Parhaillaan ohjaan kahta näytelmää.

Nautin tästä työstä hirvittävän paljon. Tämä on hienoa, vaikka välillä on isoja haasteita. On konflikteja ja vaikka mitä haastetta, mutta ei se minua pelota. Seison tekemiseni takana täydelllä sydämellä ja riemulla, uskon siihen.

Esitys pääsee ihon alle, kun hahmot ovat moniulotteisia ja katsoja tuntee elävänsä näytelmän maailmassa. Hän ei näe näyttelijää vaan roolihahmon. Silloin vaikuttuu ja nauttii esityksestä. Roolihahmoilla on tausta ja tarina. Rakennamme roolihahmoja yhdessä ryhmän kanssa, sillä se ei riitä, että jokainen tekee vain omaa hahmoaan.

Kritiikki on yhden ihmisen mielipide. Jokaisella on oma tulkintansa ja se on yhtä hyvä ja oikea kuin muut. Ikinä ei voi miellyttää kaikkia. Kun vaan itse pyrit parhaimpaasi ja teet kaiken parhaalla tavalla, voit selkä suorana seistä oman tekemisesi takana. Kritiikistä ei pidä loukkaantua. Sen sijaan sitä voi realistisesti arvioida, onko siinä jotakin, mitä voisi tehdä paremmin.

Suosittelen tätä harrastusta kaikille, koska tämä on hieno keino tavata erilaisia ihmisiä. Minulle on ollut mieletön rikkaus, kun olen saanut koko ikäni olla tekemisissä eri ikäisten ihmisten kanssa, joilla on erilaiset taustat ja elämäntilanteet. Meitä teatterintekijöitä yhdistää hyvällä tavalla hulluus, kun me tätä harrastetaan. Näyttelijä ei tästä saa palkkaa, mutta saa sellaista oppia, mitä ei monesta muusta paikasta saa.

Nyt ohjaan Vesilahdessa Teatteri Kurjelle maalaiskomediaa Pusi, pusi. Lempäälässä ohjaan ranskalaista komediaa Toc Toc, jonka ensi ilta on helmikuussa. Ne ovat hyvin erilaisia komedioita ja olen todella innostunut molemmista. Maalaiskomedian Pusi, pusi ensi-ilta on marraskuun loppupuolella Vesilahden Nuorisoseurantalolla.

Maalaiskomedia Pusi, Pusi.
Käsikirjoitus: Reijo Honkanen
Ohjaus: Johanna Pekola
Ensi-ilta 24.11. klo 19
Teatteri Kurki
teatteri.kurki@gmail.com
www.vns.fi

Johanna Pekolan ohjaaman maalaiskomedian Pusi, pusi ensi-ilta on marraskuun loppupuolella Vesilahden Nuorisoseurantalolla.

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>