Lempäälän ensimmäinen terveyskeskus olisi täyttänyt 70 vuotta

Vanhaa terveystaloa puretaan

Vuonna 1949 valmistuneen Lempäälän ensimmäisen terveystalon purkutyöt ovat alkaneet. Kuva: Erkki Koivisto

Lempäälän kunta on alkanut purkaa Lempäälän ensimmäistä terveystaloa Valkeakoskentien kupeessa osoitteessa Iluksentie 1.

Talo on aikoinaan saatu sotien jälkeen Ruotsin kummikuntatoiminnan lahjana Lempäälälle. Hankkeen takana olivat Tukholman lähistön pikkukunnat, jotka halusivat antaa panoksensa Lempäälän jälleenrakentamisessa. Lahjoittajakunnat muodostuivat myöhemmin nykyiseksi Upplands-Bron kummikunnaksi.

Koska rahan lähettäminen maasta toiseen heti sodan jälkeen oli vaikeaa, ruotsalaiskunnat ryhtyivät hankkeeseen kunnallisen terveystalon saamiseksi sodasta elpyvään Lempäälään. Kunnat alkoivat vuodesta 1945 alkaen lahjoittaa Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton välityksellä Lempäälään kahvia, makeisia ja hyvälaatuista saippuaa. Niitä myytiin Lempäälässä edelleen muun muassa arpajaisvoitoiksi.

Myyntivoitosta kertyi rahaa noin 700 000 euroa, ja Lempäälän kunta maksoi loppuosan vaadittavasta investoinnista. Rakennustyöt alkoivat vuonna 1948 ja talo otettiin käyttöön vuonna 1949.

Hankkeessa toimivat yhteyshenkilöinä liikemies Gustav Jansson Ruotsissa ja pastori Oiva Perkiö Lempäälässä.

Vaikka rakennuksesta onkin otettu talteen ovia ja ikkunoita, yläkerran rappukäytävän hienot kaiteet eivät mene kierrätykseen. Kuva: Erkki Koivisto

Terveystalon saaminen paikkakunnalle helpotti aiemmin  kunnanviraston ahtaudessa olleiden kunnanlääkärin sekä pitäjän terveyssisaren ja kätilöiden eli äitiyssisarien työtä. Talosta kehkeytyi vuosikymmenten ajaksi äitiys- ja lastenneuvoloiden keskuspaikka.

Talo on ollut viime ajat käyttökelvoton. Sitä ennen se toimi pitkään kunnan vuokratalona. Lahdensivu-nimensä kiinteistönä siinä oli yhdeksän vuokra-asuntoa.

– Purku on menossa, tämän vuoden loppuun mennessä tontti on tyhjä ja luovutetaan Sirkkavuoren hallusta Lempäälän kunnalle, sanoo kiinteistöosakeyhtiö Sirkkavuoren toimitusjohtaja Johanna Heikkilä.

– Alueelle ei ole suunnitelmia, minun tietojeni mukaan alue palvelisi seuraavaksi väliaikaisena parkkialueena helpottaen keskustan ja Virta-kampuksen pysäköintiongelmaa, sanoo Heikkilä.

HEI, LÖYSIT TIMANTIN!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.

Uusi käyttäjä, luo itsellesi tunnukset, niin pääset aloittamaan ilmaisen kokeilujakson.

Yksi kommentti

  1. riittamakinen1

    Kunnallispoliittista kiistaa oli aikoinaan terveystalon omavastuurahoituksesta. Tuli nimittäin Hämeen maakunta-arkistossa vastaani Oiva Perkiön kirje maaherra Mattssonille. Perkiö kutsui tätä terveystalon avajaisiin. ”Tässä aikaisemmin tiukkaan nuukuuteen tottuneessa kunnassa, jossa nyt sotien jälkeen on rakennusvelvollisuus esim. kansakoulujen osalta lähemmä 100 milj., täällä ovat terveystalon puuhaajat joutuneet terävän jopa jossain tapauksessa arvottomankin arvostelun kohteeksi. ”Kun ei ennenkään ole tarvittu, niin kuinka nyt”. ”Hulluja”, ”Hiiteen”. Luonnollisesti aika on osoittava talon siunaukselliset vaikutukset, eivätkä arvostelun kohteet ole saam astaan maahan lyötyjä, mutta kuitenkin olisi tuki ylhäältäpäin heille tervetullutta ja kasvattaisi arvostelijoitakin. ”

    Vastaa

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>