Työn vastaanottamisesta on tehtävä kannattavaa

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan viime vuonna jäi jopa 60 000 työpaikkaa syntymättä tai täyttymättä työvoimapulan vuoksi. Ministeriön Ammattibarometrin mukaan Suomessa on tällä hetkellä 48 ammattia, joilla on työvoimapulaa. Kasvu on ollut kovaa, sillä kaksi vuotta sitten vastaava luku oli vain 15. Pulaa on mm. rakennusalan ammattilaisista, sairaanhoitajista ja lastentarhanopettajista.

Työvoimapulaan on puututtava monin eri tavoin. Tällä hetkellä kysytään mm. pitäisikö työperäistä maahanmuuttoa helpottaa luopumalla työvoiman saatavuusharkinnasta ja nopeuttamalla lupakäytäntöjä. Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan. Myös jo Suomessa olevien maahanmuuttajien saamista mukaan suomalaiseen työelämään tulee tehostaa.

Tärkeintä on kuitenkin panostaa suomalaisten työttömien työllistymiseen.  Suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän suurin heikkous ovat kannustinloukut. Erityisesti matalapalkkatöiden vastaanottamisesta on tehty kannattamatonta tukien laskiessa merkittävästi palkkatulojen myötä.

Suomessa on siirryttävä yleistukeen, jossa työttömyys-, asumis- ja toimeentulotuet yhdistetään Britannian mallin mukaan yhdeksi tueksi ja pienten työtulojen efektiivistä marginaaliveroastetta alennetaan niin, että työnteosta tehdään kaikissa olosuhteissa kannattavaa.

OECD:n arvion mukaan yleistuki nostaa 90 000 ihmistä köyhyydestä ja yleistukeen siirtyminen voisi jopa vähentää valtion menoja. Perustulon ongelma on se, että siinä tukea saadaan ilman mitään velvoitteita kohentaa omaa työkykyään tai hakeutumista työelämään. Tämä passivoi ihmisiä ja syrjäyttää heidät työmarkkinoilta.

Työvoimapolitiikkaa on uudistettava siten, että työvoimapalvelut saadaan yhdeltä luukulta. Työnhakijaa ei saa jättää yksin, vaan jokaisella työnhakijalla tulee olla oma palveluneuvoja, jonka kanssa luodaan henkilökohtainen suunnitelma työllisyysesteiden purkamiseksi. Tästä mallista on saatu positiivisia kokemuksia myös Lempäälässä Pirkanmaan työllisyyskokeilun kautta.

Nuorten miesten työttömyyden ja alhaisen syntyvyyden välillä on havaittu korrelaatiota. Jos syntyvyyttä ei saada nousuun, ovat tulevaisuuden palvelut uhattuina. Myös tästä syystä työntekoon kannustava sosiaaliturvauudistus on välttämätön.

Piia Nurmela
HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>