Vesilahden Rinki-ekopiste vaihtaa paikkaa

Vesilahden Kesontiellä sijaitseva Rinki-ekopiste siirtyy keskiviikkona 5. joulukuuta. Piste sijoitetaan Kaskitiellä sijaitsevan Sale Vesilahden viereen. Kuva: Aki Loponen, Loma Graphics Oy

Vesilahden Kesontiellä sijaitseva Rinki-ekopiste siirtyy keskiviikkona 5. joulukuuta. Piste sijoitetaan Kaskitiellä sijaitsevan Sale Vesilahden viereen, minne kunta on rakentanut oman alueen ekopisteelle. Uudessa paikassa Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy ottaa edelleen vastaan kartonki-, lasi- ja muovipakkauksia sekä metallia. Lisäksi pisteellä on paperi- ja vaatekeräys.

Kotitaloudet voivat viedä Rinki-ekopisteeseen Ringin valtakunnallisten lajiteltua pakkausjätettä. Ohjeet on julkaistu osoitteessa Rinkiin.fi/lajitteluohjeet. Ohjeet ovat myös keräyssäiliöihin kiinnitetyissä tarroissa.

Vaaralliset aineet tai niiden jäämiä sisältävät pakkaukset (esim. öljykanisterit) eivät kuulu pakkausjätteen keräykseen. Samoin muut kuin pakkausjätteet, kuten huonekalut, on vietävä kunnan ohjeistamaan paikkaan.

Pakkaukset on hyvä litistää mahdollisuuksien mukaan. Esimerkiksi pahvilaatikot vievät paljon tilaa keräyssäiliössä, jos niitä ei litistetä. Silloin myös keräyssäiliöt täyttyvät hyvin nopeasti. Mitä tiiviimmin pakkaukset ovat säiliössä, sitä enemmän niitä sinne mahtuu. Näin voidaan kuljettaa enemmän pakkauksia kerralla, eikä kuljeteta ”ilmaa”. Kuljetuksia myös tarvitaan harvemmin, mikä on ympäristölle hyvä asia.

Roskaaminen vähentää kaikkien viihtyvyyttä ja asiattomien sotkujen siivoaminen on myös kallista. Paikallisten asukkaiden palaute pisteiden toiminnasta on tärkeää Ringille, jotta pisteet pysyvät siisteinä.

Palautetta voi antaa Ringin maksuttomaan asiakaspalveluun numeroon 0800 133 888 (ark. klo 7–21 ja la 9–18) ja sähköpostitse osoitteeseen asiakaspalvelu@rinkiin.fi.

Yli 1 850 Rinki-ekopisteessä kerätään kartonki- ja lasipakkauksia sekä metallia, ja niistä yli 550 pisteessä on myös ekoipiste keräys.

HEI, LÖYSIT TIMANTIN!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.

Uusi käyttäjä, luo itsellesi tunnukset, niin pääset aloittamaan ilmaisen kokeilujakson.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>