Makkarantekijä, muista suola ja silava

Raakamakkarat voi pakastaa tai kypsentää. Kypsennyksen voi tehdä joko makkaroita vedessä keittämällä tai uunissa paistamalla. Kauniin paistopinnan makkarat saavat pannulla. Kuva: Katariina Rannaste

Itse tehty makkara tuo menneen maailman vivahteen joulun ajan juhlapöytään. Makkaraa ehtisi vielä valmistaa jouluksikin, mutta joulustressin välttämiseksi kannattaa sen teko suunnata jo uuden vuoden juhlan pöytään ja haalia kokoon asiasta innostunut talkootiimi. Suunnittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin varmistamalla luonnonsuolen saatavuus. Suolta saa esimerkiksi lihanjalostaja Wigrenin tehtaanmyymälästä Tampereen Patamäenkadulta.

Makkaraan voi käyttää siansuolta tai pienempää lampaansuolta. Pariin makkaramassakiloon suolta tarvitaan 6–7 metriä.
Jos suolet ovat suolattuja, huuhtele ja liota niitä kylmässä vedessä.

Makkaraan voi käyttää jauhettua porsaan kassleria, nautaa, lammasta tai riistaa, kunhan muistaa, että ilman rasvaa makkarasta ei tule mehevää. Silavaa, pekonia ja kermaakin on oltava reilusti, massasta suurin piirtein kolmannes.

Makkaraa voi maustaa itselle mieluisilla mausteilla. Esimerkiksi suolan lisäksi soijamauste, pippurisekoitus, chili, valkosipuli ja tuoreet yrtit sopivat hyvin riistamakkaraan. Mausteiden kanssa ei parane arkailla, sillä etenkin tuoreet yrtit menettävät jonkin verran makuaan kypsennettäessä.
Sopiva notkeus makkaramassaan massaan saadaan lisäämällä kermaa ja vettä.

Valmistusta helpottaa sähkökäyttöinen lihamylly. Useimmissa malleissa on valmiina varusteensa makkarasuutin. Suoli pujotetaan suuttimen päälle ja suolen pää solmitaan ennen täyttämistä.

Suolta täytetään väljästi ja makkaraan jätetään välejä, että muodostuu halutunkokoisia pätkiä. Makkaranpätkät voi kiepauttaa tai välit sitoa puuvillalangalla, jotta muoto varmasti säilyy halutunlaisena.

 

 

Suoli pujotetaan makkarasuuttimen päälle ja suolen pää solmitaan ennen täyttämistä. Kuva: Katariina Rannaste

Riistamakkara

1 kg hirven- tai peuranlihaa
250 g sianlihaa tai kassleria
160 g pekonia
2 sipulia
soijamaustetta
valkosipulia maun mukaan
1 pieni chili hienoksi silputtuna
suolaa
2dl kermaa tai vettä

Kuori, kuutioi pieneksi ja kuullota sipulit. Jauha kassler ja muut lihat myllyssä. Lisää haluamasi mausteet ja sekoita massaan mukaan myös jäähtyneet sipulit. Notkista massa kermalla ja tarvittaessa vedellä.
Tarkista maustaminen koepaistamalla taikinamassaa ennen suoleen pursottamista. Pakasta tai paista makkarat.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?