Huippukarateka Japanista valmensi Lempäälässä

Juha Kreus (etualalla) on kolmen danin mustan vyön karateka ja hän valmentaa Lempäälän Shotokan-seurassa ja Tampereen Butokudenissa. – Karate tunnetaan kilpailujen kautta, mutta tärkeintä lajissa on oman itsensä kehittäminen fyysisesti ja henkisesti, Kreus kertoo. Kuva: Annika Eronen

Lempäälän Shotokan-seura järjesti Lempäälässä joulukuun alkupuolella yhdessä JKA Finlandin kanssa karateleirin, johon osallistui harrastajia koko Suomesta ja myös Virosta. Opettajana leirillä toimi Koichiro Okuma, joka on opettanut karatea ympäri maailmaa. Okuma on kuuden danin mustanvyön karateka ja yksi Japan Karate Associationin kokeneimmista ammattivalmentajista. Karatessa mustatvyöt arvotetaan danien avulla, joita on kaiken kaikkiaan kymmenen.

Okuma syntyi Kiotossa ja aloitti 9-vuotiaana kendon harrastamisen. 19-vuotiaana hän siirtyi opiskelemaan Dokkyon yliopistoon karatelinjalle. Harjoittelutahti oli kova.

Kuuden danin karateka Koichiro Okuma on huumorintajuinen ja lämmin ihminen, jolle karate on kaikki kaikessa. –Valmentajana olen saanut paljon ystäviä ympäri maailmaa, hän kertoo. Kuva: Annika Eronen

– Harjoittelin kuusi tuntia päivässä, sillä en ollut harrastanut karatea aikaisemmin ja minun piti ottaa muut kiinni. Kendossa liikkeet ja liikeradat ovat korkeita, karatessa matalia ja tämän vuoksi olin opintojeni alussa hetken aikaa melkoisen hämmennyksissä, Okuma kertoo.

Okuma on ollut karatekana ilmiömäinen. Hän pääsi JKA:n kaksivuotiseen ammattilaiskarateka-valmennukseen, jonka jälkeen hän oli yksi harvoista, jotka valittiin opettamaan shotokan-karatea maailmalla.

Okuman mukaan sekä japanilaisessa kulttuurissa että karatessa korostuu ajatus kaiken turhan karsimisesta ja hallitusta yksinkertaisuudesta.

– Tätä harjoitellaan karatessa kata-liikesarjojen avulla, Okuma kertoo.

Katoissa toistetaan ennalta määrättyjä liikkeitä, jotka valmentavat harjoittelijaa muun muassa vastustajan kohtaamiseen ja itsepuolustukseen. Katat ovat pitkälti karaten perustana ja niiden avulla harjoitellaan nopeutta, voimaa ja tekniikkaa.

Suomessa karatea on harrastettu yllättävän vähän aikaa, vasta vuodesta 1967. Suomalaiset ovat kuitenkin nopeasti kiivenneet lajin huipulle ja saavuttaneet siinä jopa maailmanmestaruus-mitaleja.

Karatessa monia harrastajia kiehtoo kurinalaisuus ja mahdollisuus oppia jatkuvasti uutta. Karate on ennen kaikkea itsepuolustuslaji, jossa voimakeinoja käytetään vain pakon edessä –esimerkiksi silloin, kun mahdollisuutta pakenemiseen ei ole.

Shotokan-seuran hallituksessa toimiva Matliisa Lehtinen aloitti karate-harrastuksen kahdeksan vuotta sitten.

– Vanhin poikani innostui karatesta. Istuin muutaman kerran laidalla katsomassa harjoittelua ja kiinnostuin lajista itsekin, sinisen vyön tason karatessa saavuttanut Lehtinen kertoo.

Lempäälän Shotokan-seuraa Lehtinen kuvailee pieneksi, mutta aktiiviseksi. Alkeiskurssi järjestetään kerran vuodessa ja osallistujien ikähaitari on laaja, sillä karaten voi aloittaa hyvin vielä aikuisenakin.

Teksti: Annika Eronen

 

Juha Kreus (vas.) Matliisa Lehtinen, sensei Koichiro Okuma ja Shotokan-seuran päävalmentaja Pentti Ilvonen olivat tyytyväisiä leirin osallistujamäärään. Paikalla oli kymmeniä lajin harrastajia aina aloittelijoista mestareihin. Kuva: Annika Eronen

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.