Näsijärven ja Pyhäjärven säännöstelylupiin haetaan poikkeamismahdollisuutta talveksi 2019

Näsijärven ja Pyhäjärven säännöstelyyn haetaan poikkeuslupaa, jotta vedenkorkeutta ei tarvitsisi tänä talvena laskea säännöstelyn lupaehtojen edellyttämällä tavalla. Ennusteen mukaan sulamisvesiä ei tänä keväänä synny siinä määrin, että vedenkorkeuksia laskemalla tulisi varautua kevättulviin.

Näsijärven säännöstely-yhtiö hakee Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastosta säännöstelyn poikkeuslupaa Näsijärvelle ja Pirkanmaan ELY-keskus Pyhäjärvelle. Kummankin järven säännöstelyluvan mukaan vedenkorkeutta tulee laskea helmi-maaliskuun aikana, jotta järvissä on riittävästi tilaa sulamisvesille. Vaikka kevään lumikertymä on nykyisen ennusteen mukaan nousemassa tavanomaiselle tasolle, sulamisesta muodostuvat virtaamat eivät nouse edes keskimääräiselle tasolle. Syynä on yläpuolisten suurten säännöstelemättömien järvien poikkeuksellisen alhaiset vedenkorkeudet.

– Esimerkiksi Näsijärveen laskevan Muroleenkosken virtaamahuippu jää ennusteen mukaan puoleen tavanomaisesta kevätvirtaamasta. Lisäksi maaperässä on useiden kymmenien millimetrien vajaus ja pohjavesien vedenpinnat ovat etenkin maakunnan pohjois- ja koillisosassa hyvin alhaiset, toteaa johtava vesitalousasiantuntija Diar Isid Pirkanmaan ELY-keskuksesta

Poikkeamisen avulla vähennetään vedenkorkeuden haitallista laskua helmi-maaliskuussa sekä varmistetaan riittävä vedenkorkeuden nousu huhti-toukokuussa.

– Näsijärvellä poikkeuslupahakemus on jo kolmas muutaman vuoden sisään. Poikkeuksia kevään osalta on tehty vuosina 2016 ja 2017, kertoo toimitusjohtaja Jukka Joronen Näsijärven säännöstely-yhtiöstä.

Näsijärven ja Pyhäjärven säännöstelylupiin haetaan myös pysyvää muutosta  Nykyisiin säännöstelylupiin halutaan tehdä pysyvät tarkistukset kevään osalta. Hakemuksen tarkoituksena on lisätä joustavuutta vesistöjen säännöstelyyn varsinkin keväisin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?