Jääratapokaalit matkasivat Lempäälän moottoripajalle

Lempäälään matkaavien pokaalien kanssa ylärivissä Matias Saulamaa, Mikael Myllymäki, Jere Salo, Osku Karppila, Jiri Hietanen ja Kalle Vuorinen. Alarivissä Valtteri Harkote ja Roosa Tuomi. Kuva: Harri Ulmanen

Moottoripaja alkoi laittaa lahjoituksena saatua bemaria kisakuntoon vuoden 2017 alussa. Kuva Lempäälän moottoripaja

Halkolan työvalmennuskeskuksen tiloissa Lempäälässä toimiva 13–20-vuotiaiden moottoripaja kahmi pokaalit valtakunnallisissa moottoripajanuorten jäärata-ajoissa Puolangalla 26. tammikuuta. Jäärata-ajoissa oli 80 nuorta kuudelta paikkakunnalta: Kajaanista, Lahdesta, Limingasta, Lempäälästä, Kalajoelta ja Sodankylästä.

Moottoripajatoiminta on erityisnuorisotyön menetelmä, jossa nuoret korjaavat pajassa autoja ja mopoja. Toiminta nojautuu vapaaehtoistyöntekijöiden työpanokseen, mutta taustatyöstä ja ammatillisesta ohjauksesta vastaa kunnan erityisnuorisotyö. Tärkeää säännöllisessä viikkotoiminnassa on myös yhdessä oleminen ja sosiaalinen tuki nuorille, jotka ovat vaarassa jäädä työ- ja koulutuspalvelujen ulkopuolelle.

 

Suomessa toimii 30 moottoripajaa. Niitä pyörittävät muun muassa seurakunnat, kunnat ja erilaiset työpajayhdistykset.

Lempäälässä paja sai alkunsa osana Lempäälän kunnan ennaltaehkäisevää nuorisotyötä. Tällä hetkellä Lempäälän pajatoiminnalle etsitään uusia tiloja, koska työvalmennuskeskuksen huoltohalli on tullut käyttöikänsä päähän.

– Toimintaan tarvittaisiin myös lisää palkattua ohjaajaresurssia ammatillisen ohjauksen turvaamiseksi ja vastuukysymyksien huomioimiseksi. Tällä hetkellä erityisnuorisotyön voimin pystytään pyörittämään vain kerran viikossa kokoontuvaa autoryhmää, jonka ohessa voi sovitusti korjailla myös mopoja, sanoo vapaaehtoistyöntekijä Kati Kuikka.

 

Toiminta käynnistettiin Lempäälässä aluksi mopojen korjaukseen keskittyen, ja pajailloissa on parhaimmillaan ollut yli 50 nuorta.  Nuorten toivomuksesta vuoden 2017 alussa aloitettiin lahjoituksena saadun BMW:n rakentaminen ralliautoksi pienryhmän kanssa. Sekä mopoilla, että autolla on osallistuttu Suomen moottoripajojen välisiin ajoharjoittelutapahtumiin. Nuorten on mahdollista saada todistus pajatoimintaan osallistumisesta esimerkiksi korvaavana opintosuorituksena tai osaksi ansioluetteloa.

Moottoripajatoiminnan kautta on saatu uusia kavereita ja arjessa jaksaminen on parantunut pajatoiminnan ansiosta. Vuorovaikutustaidot ja omien tunteiden tunnistaminen ja käsittely ovat nuorten mielestä myös kehittyneet.

 

Jäärata-ajot. Niko Kunnaksen muistokisa 26.1. Puolanka

Tulokset

Nuoret: 1) Jere Salo Lempäälä 1.51,02, 2) Mikael Myllymäki Lempäälä 1.55,26, 3) Matias Saulamaa Lempäälä 1.58,62, 4) Jere Korhonen Lahti 1.59,23, 5) Valtteri Harkote Lempäälä 1.59,36, 6) Jiri Hietanen Lempäälä 1.59,93,  7) Kalle Vuorinen Lempäälä 2.00,61, 8) Joni Malo Kajaani 2.01,09, 9) Markus Mähönen Kajaani 2.03,59, 10) Antti Jänkälä Sodankylä 2.03,71, 11) Iikka Taipale Liminka 2.05,01, 12) Jere Honkamäki Liminka 2.06,30, 13) Eetu Autio Lahti 2.09,45, 14) Velimatti Sodankylä 2.13,63, 15) Matias Luusua Sodankylä 2.17,27, 16) Aatu Leinonen Sodankylä 2.17,40, 17) Aku Seppälä Liminka 2.17,64, 18) Joona Metso Lahti 2.18,89, 19) Wiljami Saari Liminka 2.20,00, 20) Olli Tervonen Kajaani 2.21,00, 21) Aleksi Hinkka Sodankylä 2.25,10, 22) Atte Pitkälä Liminka 2.36,36, 23) Tuukka Poussu Liminka 2.48,13, 24) Vikke Rahikkala Kajaani 4.15,04.

Ohjaajat: 1)Osku Karppila Lempäälä 1.53,45, 2) Joonas Kemppainen Kajaani 1.53,92, 3) Pekka Lehtimäki Liminka 2.04,22, 4) Altti Tammela Sodankylä 2.05,41, 5) Pertti Tuomiranta Liminka 2.08,95, 6) Timo Luostarinen Lahti 2.11,45, 7) Micke Koistinen Lahti 2.21,45.

Julle Trophy: 1) Lempäälä Salo/Karppila 3.44,47, 2) Kajaani Mähönen/Kemppainen 3.57,51, 3) Sodankylä Jänkälä/Tammela 4.09,12, 4) Liminka Honkamäki/Lehtimäki 4.10,53, 5) Lahti Korhonen/Koistinen 4.20,68.

Fair Race Palkinto Rovanperä Trophy: Liminka Jere Salo, Lempäälä

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?