Mikä ihmeen laturaivo?

Juha Raunio.

Kuluva talvi on hellinyt sivakkakansaa. Lunta on piisannut, ja ladut ympäri Lempäälää ovat olleet priimakunnossa. Toki ”intiaanikesä” runsaine vesisateineen menneenä viikonloppuna heikensi hiihto-olosuhteita ja ennen muuta ladulle lähdön inspiraatiota, mutta sääennusteet lupaavat talven paluuta ja hyvien kelien jatkumoa.

Lempäälässä, kuten muuallakin Suomessa, murtomaahiihto jatkaa suosionsa kasvattamista yhtenä parhaista kuntoilumuodoista. Jalat, keskikeho, yläkroppa ja etenkin päänuppi saavat parasta mahdollista treeniä mäkisessä, lumisessa ja hiljaisessa metsässä. Todellakaan en janoa korvanapeista tulevaa musiikinmölyä sivakkalenkillä, mutta totta kai, jokainen kuntoilee makunsa mukaan tässäkin asiassa. Jos rokkia lykkimisensä tahdittajaksi kaipaa, niin mikäpä siinä.

Laduilla näkee ilahduttavan paljon nuorempaa väkeä, etenkin nuoret ja nuorehkot naiset ovat löytäneet suksistelun ilon. Eletään toivossa, että myös Pirkanmaalla saadaan jatkossakin nauttia kunnin lumisista talvista näinä ilmastonmuutoksen karuina aikoina.

Mediassa, etenkin sosiaalisessa mediassa ilmenee silloin tällöin sana ”laturaivo”. Sitä ilmenee lukeman mukaan milloin missäkin ja mitä ihmeellisimmissä tilanteissa.

Itse en ole laturaivotapauksiin törmännyt. Päinvastoin olen poikkeuksetta nähnyt laduilla hyväntuulisia ja iloisia kuntoilijoita, jotka hymyilevät ja metsän syvimmissä siimeksissä usein toisilleen iloisesti moikkailevat. Pikkuväki mahtuu baanoille yhtä hyvin kuin veteraanitkin. Sopu sijaa antaa hiukan ahtaammassakin paikassa.

Sana ”raivo” on nykyään trendikäs ilmaisu, jota käytetään mitä mitättömimmistäkin jutuista. Jos joku esimerkiksi tulee Hakkarin vesitorninmäessä ylämäen latua pitkin koiraa taluttaen, lienee paikallaan suksistelijan huikata varoitus lemmikin poisnappaamiseksi ladulta, jottei synny törmäystä. Kyseisessä huikkaamisessa on ”raivo” kaukana.

Hiihtokausi kestää parhaimmillaankin kolmisen kuukautta laajamittaisena, Hakkarin tykkilumella kuukauden tai puolitoista kauemmin. Voisi helposti kuvitella, että sinä aikana patikoijat ja koiraihmiset löytävät jonkun muun baanan ulkoilulleen Lempäälästä. Kevyen liikenteen väyliä, pikkuteitä ja muita metsäpolkuja löytyy Lempäälästä kymmeniä, ellei satoja kilometrejä latureittien ulkopuoleltakin.

Latuja moottorivoimin tekevien on tarvinnut kysyä lupa uran teolle maanomistajalta. Esimerkiksi latujen perusreitistöillä luvat ovat itsestään selvästi kunnossa. Joten keskustelu, miksi ”yllättäen” on esimerkiksi jonnekin metsäautotielle tehty latu, on kovasti kummallista. Sellaisia makkaranpaistomestoja, joihin matkaa autolla, löytyy Lempäälästä ja lähialueilta niitäkin paljon, vaikka jonkin uran päälle ladut on vedettykin.

 

Juha Raunio

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.