Poikavauva Shwaik oli Lempäälän ykkönen

”Mauno” syntyi Lempäälän vuoden 2019 ensimmäiseksi vauvaksi. Kuva: Katariina Rannaste

– Poika on rauhallinen, mutta ärhäkkä, jos ei saa ruokaa. Toisaalta on hyvä, että täällä sanoo tarpeensa ääneen, sillä meillä tätä ääntä on. Muuten jää kakkoseksi, Rita Shwaik nauraa nuorimmaistaan ja perhettään kuvaillessaan.

Sääksjärveläisten Rita ja Majed Shwaikin kaksilapsinen perhe täydentyi 4. tammikuuta pojalla. Poika on Lempäälän vuoden 2019 ensimmäinen vauva, ja pikkuveli 2,8-vuotiaalle Melindalle ja 1,3-vuotiaalle Melissalle.

– Kiva kun perheeseen saatiin poikakin. Majed saa vähän tasoitusta, Rita naurahtaa.

Pojan syntymäpituus oli 52 senttiä ja paino 4370 grammaa. Pienen elämänalun suurimmat tarpeet ovat ensimmäisinä viikkoina olleet nukkuminen ja syöminen.

Poikaa on kutsuttu lempinimellä Mauno. Virallinen nimi ei tule olemaan yhtä perinteinen, sillä Majed-isä on syntynyt Kuwaitissa ja muuttanut Suomeen 12-vuotiaana. Rita puolestaan on lempääläistaustainen.

– Virallista nimeä emme ole vielä keksineet. Kaikkien kohdalla sitä on venytetty viimeiseen asti, Rita sanoo.

– Toivon, että pikkuisesta tulisi jalkapalloilija. Halusin itse jalkapalloilijaksi, mutta en saanut siinä tukea. Häntä aion tukea sataprosenttisesti, Majed Shwaik kertoo. Kuva: Katariina Rannaste

10 vuotta yhdessä ja viisi vuotta naimisissa olleet Rita ja Majed kertovat halunneensa kolmea lasta ja vielä pienellä ikäerolla, vaikka myöntävät, ettei arki aina ole helppoa.

– Meillä on aika sirkus, kun on kolme pientä lasta, ja kaikki alle 3-vuotiaita. Välillä sitä miettii, mitä tuli tehtyä, mutta hyvä, että lapsia on saanut nyt. Myöhemmin en ehkä haluaisi tätä käydä läpi, Rita toteaa.

– Perheestä tulee kuitenkin hyvä olo. Jos lapsia ei olisi, elämä olisi tyhjää, Majed sanoo.

– Ja ihana, kun on monta pientä. Saa pussailla paljon, hän lisää.

Lastenhoitoon apua pari saa tarvittaessa läheltä. Ritan äiti asuu samassa kerrostalossa, asunnossa heidän yläpuolellaan.

– Arkisin äitini on töissä, enkä silloin viitsi häntä lastenhoidolla kuormittaa, mutta viikonloppuisin hän on paljon tyttöjen kanssa. Arvostan äitini apua, Rita sanoo.

Lempäälän kunnalla ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lempäälän yhdistyksellä on tapana muistaa vuoden ensimmäistä vauvaa, ja viime keskiviikkona kunnanvaltuuston puheenjohtaja Heikki Hakala toi perheelle kunnan onnittelut. Risto Tuominen MLL:n edustajana vieraili perheessä myöhemmin viikolla.

Kunnan palvelut, etenkin neuvola, saavat perheeltä kehuja. Heistä Lempäälä on lapsiperheille hyvä paikka.

– Täällä on hyvät palvelut, ja lapset ja heidän tarpeensa huomioidaan, Majed sanoo.

– Täällä neuvolassa vastassa on aina sama henkilö, ja hänellä on meille aikaa. Ei ole kiireen tuntua eikä synny vaikutelmaa että, se olisi hänelle liukuhihnatyötä.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.