Hyvä on hiihtäjän hiihdellä

Lempäälässä on monta hyvää latureittiä hiihdettäväksi. On Hakkarin ja Innilän maastot, maisemalatu Innilä-Lastunen, maakaasulinja Pirkkalaan, Ahtialan kylän mainio vainio -latu. Usealla koulullakin on koululaisia varten tehty latu. Hiihtämään pääsee ja latuja voi valita. Voit jopa ottaa bongattavaksi kaikkien latujen hiihtämisen.

Jos ryhdyt laskemaan näin tarjottujen kuntalaispalvelujen hintaa per suorite, huomaat latuverkoston olevan erittäin edullinen yhteinen liikuntapaikka. Sillä on suorastaan kansanterveydellistä merkitystä. Toivottavasti käyttöä seurataan esimerkiksi sondeilla, jotka laskevat kuinka monta kertaa latuja käytetään talvessa.

Oma suosikkini on monelle lukijalle ymmärrettävistä syistä maisemalatu Innilän hiihtomajalta Lastusten koulun kulmalle ja takaisin. Matkaa tulee 16 kilometriä ja jos jostain syystä suksi rasittaa, voi aina kääntyä matkalta takaisin. Tämä latu on korkeuskäyriltään joka kelillä helposti hiihdettävä. Ennen muuta se tarjoilee kaikenlaista silmäniloa.

 

Näet ladulta pätkän moottoritietä, Etelä-Suomen talouden pääväylää. Ladun korkeimmasta pisteestä katse tavoittaa Valkeakosken tehtaanpiiput. Pitkän loivan laskun jälkeen alitat moottoritien ja siirryt Innilän kartanon hakamaille. Siellä saat silmäillä komeita katajaketoja ja arvailla 150 vuoden takaisia asuinkumpuja, kokonaan jo kadonnutta mäkitupalaisaluetta. Jatkat muinaista kylätietä avarien peltoaukeiden läpi, jossa alavimmalla kohtaa käyt kuivatun Vähä Tervajärven entisellä vesialueella.  Sivuutat kulttuurimaisemassa taloja, jotka ovat entisiä Lastusten kartanon torppia, ylität Lastustenjoen siltaa myöten. Ruonan/Tikanmäen lammaslaitumet tunnistaa Gallén-Kallelan maalausten toisinnoiksi. Pujottaudut Jyrängön kosken ahtaissa reunapelloissa koskea näkemättä Ilvankajärven aukealle. Jos lähdet oikealle, ylität joen kyläyhdistyksen rakentamaa siltaa myöten. Liu’uttelua pelloilla ja olen melkeinpä yllättäen koulun kulmalla. Paluu takaisin tapahtuu suurin piirtein samaa reittiä. Vain Kuivatun Tervajärven ja Laasonportin asuinalueen kohdilla latu hakeutuu pääreitistä eroaville linjoille. Viimeinen loiva nousu ja lasket hiihtomajan pihaan.

Keli vaikuttaa hiihtokokemukseen. Jauhoisesta uudesta lumesta ei varsinaisesti nauti. Jääkelillä kulkee kyllä, mutta laskut pitää ottaa varoen. Kovin vaikeita laskuja ei tällä maisemaladulla kyllä olekaan. Nautittavinta on hiihtää kevätpuolen vanhan lumen kelillä, jolloin latu on varmasti hyvässä kunnossa ja aurinko paistaa päivä päivältä lisää. Maaliskuussa valo ja lämpö rupeavat lyhentämään hiihtokautta.

 

Maisemalatu ajetaan nykyaikaisella latukoneella, koska latumestari sattuu asumaan reitin varrella. Kunhan lunta riittää, on latu leveä vaikka luistella ja perinteisen tyylin pohja pitää varmasti.

Jos uutta lunta on niin, että eläinten jäljet erottaa, voit tunnistaa jäniksen, ketun, kärpän, metsäkauriin ja teerenkin jälkiä. Tikka pirstoo kantoja. Joku metsien mies sanoo tunnistaneensa näädänkin jäljet. Sen sijaan koiran kävelyttäjää tai ratsastajaa ei hiihtoladulta toivo tapaavansa. Hiihtokelejä kestää vain kolme kuukautta ja sen ajan soisi eläimiä ulkoilutettavan muilla poluilla.

                                                                                                           Juha Kuisma

                                                                                                           Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.