Pullantuoksuinen omaishoitaja Tapani Pietilä lataa suorat sanat – Kuka nyt uskaltaa laittaa vanhuksiaan laitokseen?

Tapani Pietilä asuu omakotitalossa, jonka tiiliseinät on muurannut hänen isänsä rintamatoveri sota-ajoilta. Pietilän isä oli sotainvalidi ja äiti on ollut pikkulotta.

Tapani Pietilällä on päällään musta t-paita, jossa lukee ”Vesilahdessa lanttu leikkaa”. Hän taluttaa kohta 92-vuotiaan äitinsä Selma Pietilän keittiön pöydän ääreen.

– Ota nyt, täytyy välillä syödä jotain, Tapani touhuaa.

Äiti toppuuttelee ensin, mutta siemailee sitten täysmarjamehua ja maistaa poikansa leipomaa, tuoretta korvapuustia. Sen jälkeen hän menee päivälevolle iäkkään Ukko-kissan kanssa. Ukko on toipumassa ison kulmahampaan poistosta, eikä se halua näyttäytyä vieraille.

Tapani Pietilä on ollut vanhempiensa omaishoitaja virallisesti vuodesta 2014, käytännössä jo aiemmin. Sotainvalidi-isä nukkui pois kesäkuussa 2016, vähän alle 94-vuotiaana. Tapani oli silloin lähdössä ulkomaanmatkalle, ja isä sanoi, että hänkin lähtee matkalle.

– Se oli koulujen kevätjuhlapäivä. Isä ei halunnut kuolla kotona, vaan vaati päästä terveyskeskukseen. Hän tiesi, että loppu oli lähellä. Siinä kaikessa oli jotain kaunista: isän kuoleman jälkeen en ole enää pelännyt omaa kuolemaani, Pietilä kertoo.

Tapani Pietilä rakennutti vanhempiensa kanssa omakotitalon Vesilahden Mantereeseen, kotitilan maille, vuonna 1989. Hänelle on ollut itsestäänselvyys, että hän hoitaa vanhempansa itse.

– Eikös jo 80-luvulla laulettu, että ”vanhukset ei kuulu vanhainkotiin”. Minä olen samaa mieltä. Kuka nyt uskaltaisi laittaa vanhuksiaan laitokseen? Siellä heidät saadaan hyvin nopeasti hengiltä, hän heittää.

Pietilä on omaperäinen sekoitus karjalaisuutta ja vesilahtelaisuutta – värikäs, suorapuheinen ja töksäyttelevä, mutta samalla läsnäoleva, myötätuntoinen ja positiivinen. Tosikon hämäläisen on välillä vaikea ymmärtää, mikä on vitsi, mikä totta ja mikä jotain siltä väliltä.

Varmaan juuri sellainen mies, jota toiset vihaavat ja toiset rakastavat.

Tapani Pietilä siskojensa Ritvan ja Eilan kanssa kotipellon laidalla Mantereen kylässä 1950-luvun lopulla.

 

Tapani Pietilä on nelilapsisen perheen kuopus. Vesilahtelaisjuurinen isä työskenteli hitsaajana ja Karjalasta kotoisin oleva äiti pientilan emäntänä. Äiti vaihtoi ketterästi tilan tuotantosuuntaa aina sen mukaan, mitä milloinkin parhaiten tuettiin. Välillä pidettiin kanoja, välillä keskityttiin lypsykarjaan.

– Lapsuus oli turvallista aikaa, ei ollut huolia. Uitiin, pyöräiltiin ja seikkailtiin metsissä. Kaikki tunsivat toisensa.

Kotitilalla asui vanhempien ja sisarusten lisäksi isän äiti ja hänen veljensä. Pikku-Tapani aloitti opettajan uransa 4–5-vuotiaana pitämällä rappusilla vanhalle polvelle maantiedon tunteja. Hänestä ei kuitenkaan isona tullut maantiedon opettajaa, vaan historian ja yhteiskuntaopin opettaja.

Tapani Pietilä ojankaivuuhommissa isänsä Tauno Pietilän kanssa Mantereen kylässä 1960-luvulla.

Pietilä aloitti opintiensä Ylämäen kansakoulussa ja jatkoi sieltä Lempäälän-Vesilahden yhteiskouluun, jonka kielilinjalta hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1976. Kansakoulun ensimmäisiltä luokilta on jäänyt mieleen naapuriluokan opettaja, joka huusi kuin palosireeni.

– Eihän siellä Ylämäen koululla mitään kunnollisia äänieristeitä ollut. Meitä jännitti, että kohta joudumme sen huutajaopettajan oppilaiksi. Mutta hän jäikin äitiyslomalle, ja sijaiseksi tuli todella lempeä opettaja, joka ei huutanut ollenkaan, Pietilä päivittelee.

Yhteiskoulussa luokanvalvojana oli uskonnon opettaja Oiva Pohjanpirkka, josta myöhemmin tuli Lempäälän kirkkoherra. Hän teki Tapani-pojasta apulaisluokanvalvojan, ja niin Pietilä pääsi kokeilemaan vastuunkantoa koulumaailmassa.

Lukioaikana Pietilä pääsi kesätöihin Tuotannon myymälään Kirkonkylään. Kesäpestit Kirkonkylässä sujuivat ilmeisesti hyvin, sillä myöhemmin hän pääsi myymäläpäällikön sijaiseksi Tuotannon Koskenkylän myymälään. Kauppatyö oli hauskaa ja elämänmakuista.

– Asiakkaat pyysivät tuskaleivoksia, ja minä olin ihan ihmeissäni, että mitä tuskaleivoksia. He tarkoittivat tosca-leivoksia. Arki kyläkaupassa oli kuin suoraan TV2:n maalaiskomedioista. Ne Mooseksen perinnöt ja muut ovat muuten suosikkejani, sillä niissä on todella tavoitettu suomalaisuuden ydin.

Tapani Pietilä ylioppilaskuvassaan vuonna 1976.

Lukion jälkeen Pietilä pääsi Tampereen yliopistoon opiskelemaan Suomen historiaa. Hän kahmi monta sivuainetta, aina matkailuopista ympäristöpolitiikkaan. Tavoitteena siinsi historian ja yhteiskuntaopin opettajan työ.

Opintovelkaa ei juuri tarvinnut ottaa, sillä jo opintojen varhaisessa vaiheessa hän sai opettajan sijaisuuksia Lempäälästä. Nuori sijainen aloitti usein tuntinsa letkautuksella ”Minä olen Tapani ja tapani tulette tuntemaan”.

– Valmistumisen jälkeen sain töitä Hakkarin yläasteelta Lempäälästä. Siellä oli aivan ihana työyhteisö, mukavat kollegat, hän kiittelee.

1980-luvulla alettiin puuhata Vesilahteen omaa yläastetta, mutta Pietilä ei tuntenut hanketta kohtaan sen suurempaa kiinnostusta. Sen sijaan hänen työtoverinsa, matematiikan opettaja Aila Kähärä jaksoi touhottaa, että kun Vesilahteen tulee yläaste, niin Tapani hakee sinne rehtoriksi.

Kesäkuussa 1990 Kähärän ennustus kävi toteen. Pietilää ei miellyttänyt syksyn lukujärjestys, ja niinpä hän pikaistuksissaan naputteli kirjoituskoneella työhakemuksen Vesilahden yläasteen rehtorin virkaan. Ja se oli sitten menoa.

Raimo Kujala soitti minulle lautakunnan kokouksesta, että tuletko tänne haastateltavaksi. Vastasin, että olen mökillä Hulaudessa, en minä sinne lähde. Jonkun ajan päästä Raimo soitti uudelleen, että ei enää tarvitse tulla. He olivat jo valinneet minut.

 

Tapani Pietilä valittiin Vesilahden yläasteen rehtoriksi 13 hakijan joukosta. Epäröinnin jälkeen hän päätti ottaa viran vastaan syyskuun alussa vuonna 1990.

– Vesilahdessa minua odotti työpöytä, joka oli täynnä korkeita mappikasoja. Niissä oli rakennuspiirustuksia, ja minulle iski pakokauhu. Kysyin, että mitäs näille pitäisi tehdä. Minulle vastattiin, että pitäisi rakentaa se yläaste. Minä siihen vastasin, että minunko se pitää rakentaa.

Alkujärkytyksen jälkeen Pietilä hoksasi, että piirustukset oli tarkoitettu hänelle lähinnä tiedoksi eikä humanistilta odotettu kirvesmiehen taitoja. Hän perusti oppilaskunnan tukiyhdistyksen ja alkoi hakea ensimmäisiä kansainvälisiä yhteyksiä. Vesilahden yläaste valmistui vuonna 1992.

Yläasteen painopisteinä olivat alusta alkaen tietotekniikka, kansainvälisyys ja yrittäjyys. Valtionosuuden turvin varustettiin ATK-luokka ja hankittiin muihinkin luokkiin tietokoneet. Yrittäjyyttä harjoiteltiin muun muassa Aittakahvilassa ja yläasteen joulumyyjäisissä.

Kansainvälinen toiminta ja oppilasvaihto alkoi retkellä St. Georgeniin Etelä-Saksaan vuonna 1993. Pietilä ajoi pikkubussia oppilaat kyydissään ja nappasi yläasteen saksan opettajan matkan varrelta mukaan. Saksalainen koulumaailma oli vesilahtelaisille hienoinen kulttuurishokki.

Siihen aikaan saksalaiskoulut olivat suomalaiskouluihin verrattuna hyvin perinteisiä ja arvojärjestys oli tarkka. Opettajia teititeltiin ja kunnioitettiin. Pietilä muistelee, kuinka erilaiset koulukulttuurit törmäsivät taannoin hänen kotonaan Vesilahdessa.

– Istuin saksalaisrehtorin kanssa ulkona, kun pihaan päräytti yksi oppilaani mopolla. Poika tuli kysymään, että juodaanko kahvit. Saksalaisrehtori järkyttyi ja tyrmistyi täysin: kuinka o-p-p-i-l-a-s voi tulla rehtorinsa kotipihalle ja puhua noin tuttavallisesti?

 

Tapani Pietilän pitkä ura Vesilahden kunnan palveluksessa päättyi viime kesäkuun alussa. Hän irtisanoutui virastaan osittain siksi, että koki, ettei työnantaja enää arvostanut hänen tekemäänsä työtä. Sen sijaan oppilailta, henkilökunnalta ja vanhemmilta hän kokee saaneensa kosolti tukea ja arvostusta.

– Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Minusta pitää mennä lapset edellä, ei hallinto edellä. En pidä turhasta byrokratiasta, vaan pitää keskittyä olennaiseen. Kohdata lapset ja nuoret –  olla aidosti läsnä.

Mutta ei siitä sen enempää.

Eläkepäiviä viettävä Tapani Pietilä on yhtä vauhdikas ja kiireinen kuin aina ennenkin. Haastattelun lomassa jutellaan talossa vierailulla olevan englantilaisen ystävän kanssa, välillä tulee puhelinsoitto Ranskasta ja tuon tuosta kilahtelee tekstiviestejä Saksasta. Pietilä puhuu vuoroin suomea, englantia, ranskaa ja saksaa.

– Myös luottamustoimet vievät aikaani. Olen kunnanvaltuustossa ja -hallituksessa sekä kirkkovaltuustossa ja -neuvostossa. Ja olen kunnan elinvoimatoimikunnan puheenjohtaja.

Pietilä näkee Vesilahden taloustilanteen huolestuttavana, mutta valopilkkujakin kunnassa löytyy.

– Lähes kaikki kaavoitetut yritystontit on nyt varattu, kiitos Pakaslahden Jarkon. Toivottavasti kuntaan saadaan elinvoimapäälliköksi joku hänen kaltaisensa rohkea ja räväkkä tyyppi, eläköitynyt rehtori toivoo.

Tapani Pietilä istuu Nöpö-kissan kanssa keinutuolissa, jonka hän sai vuonna 1990 läksiäislahjaksi työkavereiltaan Hakkarin koululta. Perinteinen keinutuoli on valmistettu Urjalan keinutuolitehtaalla. – Eivät he varmaan enää muista, että tällaisen minulle antoivat, Pietilä veikkaa.

 

TIETOLAATIKKO:

Tapani Pietilä

Syntyi vuonna 1957 Vesilahdessa.

Historian ja yhteiskuntaopin opettaja. Opiskeli Tampereen yliopistossa.

Opettajana Hakkarin koululla Lempäälässä 1980-luvulla. Vesilahden yläasteen rehtori vuosina 1990– 2018, jona aikana toimi 23 vuotta kunnan sivistystoimenjohtajana.

Tunnetaan Aittakahvilasta, yläasteen joulumyyjäisistä, Isenge Clubista sekä kansainvälisestä yhteistyöstä ja oppilasvaihdosta.

Vesilahden yläasteen teemana on ollut ”Matkalippusi oppimisen maailmaan”. Yläasteen järjestämät  kymmenet matkat toivat yhteen tuhansia ihmisiä.

Vuonna 2013 Vesilahden yläaste sai ensimmäisenä kouluna Suomessa valtakunnallisen Opettajat ilman rajoja -palkinnon. Palkinto myönnettiin menestyksellisestä globaalikasvatuksesta.

Pietilä on kokoomuksen edustaja kunnan ja seurakunnan luottamuselimissä. Hän keräsi 106 ääntä viime kunnallisvaaleissa.

Sinkku, ei lapsia. Asuu Mantereen kylässä Vesilahdessa äitinsä kanssa. Samaan ruokakuntaan kuuluvat maatiaiskissat Nöpö ja Ukko sekä vaihteleva määrä kylän kissoja.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.