LeKi sätki viikon minirosterilla

Kuva: Antti Raunio
Santeri Vuoti oli viikon teholekiläinen kuudella pisteellään. Mestiksen pistepörssissä 50 tekomerkintää takonut Vuoti on neljäntenä.

LeKi–TuTo 4–2, Hermes–LeKi 6–2, RoKi–LeKi  2–6

Pelien henget: Suomalaisen dekkarikirjallisuuden kantaisä Mauri Sariola kirjoitti menestysteoksen ”Pieni anoo iso sanoo” vuonna 1981. Kirja ja sen osuva nimi tuli vääjäämättömästi mieleen, kun seurasi Lempäälän Kisan Mestis-joukkueen edesottamuksia menneellä viikolla. LeKi pelasi kaikki kolme peliään vahvasti vajaalukuisella pelaajakoostumuksella, koska isot farmiemot HPK ja etenkin Tappara eivät pelaajiaan LeKille eri syistä juurikaan luovuttanut.

Niin TuToa kuin Hermestäkin vastaan LeKin voimat ehtyivät ja vastustajat karkasivat pelin lopussa jyräten neljällä ketjulla. Rovaniemellä tapahtui urheiluun aika tyypillinen ilmiö eli aivan täydelliseen ahdinkoon ajettu löytää hurjan taisteluilmeen ja laittaa kaiken likoon. Niinpä kolmella ketjulla ja pakkiparilla operoinut LeKi iski helppoon voittoon tuudittautuneen RoKin kanveesiin mainiosti torjuneen molari Arttu Kulmalan johdolla. Voitto palautti LeKin sarjajohtajaksi.

Kuuselan kommentit: – Ei voi kuin hattua jätkille nostaa, 15 pelurilla painoimme Rovaniemen-pelin, niistäkin oli pari omaa A-junnua ja pakkeja pelasi hyökkääjänä. Aika lailla on nyt tiukka hetki ja takki on varmasti kaikilla tyhjänä, viestitti Miikka Kuusela Rovaniemeltä tuoreesti pelin jälkeen.

Tappara veti nuorensa pois: Suurin ihmetys lempääläisittäin kuuluu, miksi Tappara ei antanut trion Lassi Vanhatalo, Kasper Simontaival ja Patrik Puistola pelata edes keskiviikon TuTo-ottelua? Kolmikko pelasi viikonloppuna kirvesrintojen A-nuorten peleissä, mutta viikolla käytyyn TuTo-kamppailuunkaan he eivät pelilupaa saaneet. Kun HPK:kin tarvitsi Erkka Seppälää ja Otto Latvalaa, ei pohjoisen kiertueella ollut liiga-apuja kuin HPK-pakki Roope Laavainen. Maalivahti Kimmo Rautiainenkin paranteli Pirkanmaalla kolhujaan.

Mitä tapahtuu tulevalla viikolla nuorten pelaajien liikkumisen suhteen, on täysi arvoitus. Raaka totuushan on, että ”isot” eli Tappara ja HPK sanovat ja ”pieni” eli LeKi lähinnä anoo.

”Vällyä” ei väsytä: Kokkolassa ja Rovaniemellä LeKin kaksi ensimmäistä kentällistä saivat hurjat peliminuutit. Triot Janne Seppänen–Santeri Vuoti–Niko Lahtinen ja Tommi Välimaa–Sami Laakso–Matias Simontaival/Ismo Nikkinen pelasivat joka kolmannen vaihdon ja erikoistilanteet päälle. Esimerkiksi Rovaniemellä duo Välimaa–Laakso summasi noin puolen tunnin peliajan, mikä on jääkiekossa hyökkääjälle hirvittävä työmäärä.

– Pienellä rosterilla olimme, mutta Rovaniemen taisteluvoitto lämmittää mieltä. A-junnut pelasivat hyvin ja fiilis on nyt loistava. Palasimme sarjan kärkeen ja joukkueena onnistuimme. Nyt ei tunne väsymystä, turisi Rovanimen hallin pihalta tavoitettu konkarihyökkääjä Tommi Välimaa, kun joukkue odotti ojaan suistuneen bussin hinausta.

Tehomiehet: Janne Seppänen ja Santeri Vuoti kantoivat LeKiä reppuselässään koko viikon. Varreltaan piskuisten, mutta liikkeeltään liukkaiden hyökkääjien saldot olivat kolmesta pelistä komeat: Seppänen maali ja neljä syöttöä ja Vuoti kaksi maalia ja neljä syöttöä.

Mitä seuraavaksi?: Bussimatkailu sen kuin jatkuu, sillä LeKi matkaa keskiviikkona Savonlinnaan ja perjantaina Imatralle. Lauantaina SaPKo saapuu Hakkariin. Runkosarjaa on jäljellä viisi kierrosta.

 

 

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.