Pea-hieholla on ylämaannaudalle täydellinen rakenne – lisäksi sillä on hurmaava luonne

Pea (oikealla) on luonteeltaan rauhallinen mutta kuitenkin utelias ja eloisa.

Mantereen tilan vuoden vanhojen hiehojen lauma on parhaillaan tärkeässä testissä, vaikka ne eivät sitä itse tiedäkään. Tästä joukosta osa päätyy lihaksi, osa muille tiloille ja kaksi saa jäädä kotitilalleen kasvamaan emolehmän tehtäviin.

Toinen näistä kahdesta on jo todennäköisesti valittu – ja aivan kuin se itsekin tietäisi sen! Pea-hieho tervehtii ihmisiä luottavaisena, kurkkii kiinnostuneena otsatukkansa takaa ja maistelee kirjoituslehtiötä. Vaikka muu lauma pysyttelee taustalla, Pean mielestä ei ole mikään ongelma tulla jutustelemaan ihmisten kanssa.

Pean hurmaava luonne on jo vakuuttanut tilan ihmisväen. Lisäksi sen valitsemisen puolesta puhuu sen rakenne. Pea on melko lailla täydellinen ylämaankarjan edustaja.

– Sillä on lyhyet jalat ja korkea ja syvä keskivartalo. Hyvä lehmä on vähän kuin neliön mallinen, kertoo tilan emäntä Niina Mayer.

– Pea on komea nauta. Sillä on kauniit kasvot ja kauniit sarvet. Jos vartalo on neliömäinen, pää puolestaan on kolmiomainen, jatkaa isäntä Philipp Mayer.

Emolehmien valintaa on syytäkin miettiä tarkkaan, sillä ne ovat tilan tulevaisuus.

– Pea voi olla meillä vielä vuonna 2030. Suhde on pitkä, lehmät ovat meille pitkäaikaisia työkavereita, Niina Mayer sanoo.

Mantereen tilalla on ollut ylämaankarjaa vuodesta 2015 asti. Mayereita viehättää rodussa sen alkuperäisyys ja kestävyys. Pörröturkkiset eläimet eivät tarvitse lämmitettyjä tiloja eivätkä korsirehun ja kivennäisen lisäksi muita rehuja.

– Näillä on myös jotain sellaista luontaista omanarvontuntoa. Se naudan ydinolemus on vielä tallella. Arvostan näitä eläiminä tosi paljon, Niina Mayer sanoo.

Rapsutus on Pean mielestä kiva juttu, varsinkin paikoista, joihin se ei itse yllä.

Ehdotuksia paikallisiksi eläimiksi voi lähettää osoitteeseen tua.onnela@gmail.com.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.