Ryhmäterapiaa lääkärin vastaanotolla – Myötätuntoa kuudelle ihmispoloiselle

Lempäälän Nuorisoseuran ”Toc Tocissa” esiintyvät Minna Lappi (vas.) Sara Simonen, Arja Liikanen, Lauri Ahonen, Sari Lahovuori, Juuso Pesonen ja Jari Mäkinen.

Lempäälän Nuorisoseuran Teatterissa sai 22. helmikuuta ensi-iltansa Laurent Baffien käsikirjoittama komedia ”Toc Toc”, jossa kuusi neuroosipotilasta odottaa pääsyä maailmankuulun tohtori Sternin vastaanotolle. Tohtori on kuitenkin kovasti myöhässä, jolloin kuuden odotushuoneessa istuvan ihmisen välille syntyy vähitellen yhteys ja he koettavat yhdessä päästä irti pakkoneurooseistaan.

Ryhmän kantavaksi voimaksi nousee nopeasti Juuso Pesosen esittämä Vincent, taksikuski joka pystyy laskemaan päässään mitä huikeimpia laskutoimituksia –ja tekeekin sitä vaimonsa harmiksi pakkomielteen tavoin jatkuvasti. Pesonen hyppäsi Vincentin rooliin vain kolmen viikon varoitusajalla ja sen vuoksi onkin aikamoista, miten letkeän varmasti hän pystyy raivostuttavan ihanaa Vincentiä esittämään. Vuorosanat eivät tunnu vuorosanoilta, niin rennosti ja hauskasti nuori mies Vincentin erilaisia havaintoja ja tuntemuksia yleisön eteen pudottelee. Vaikka Vincent on näytelmätekstissä esittäjäänsä huomattavasti vanhempi, ei tätä tule juuri ajatelleeksi näytelmän aikana. Pesosen Vincent on sopivan iätön viisastelija, mutta myös inhimillinen ja kekseliäs henkilöhahmo.

Myös kokeneen Arja Liikasen näyttelijätyö huolestuneena Mariana on mainio, pienet silmänpyöritykset ja ristinmerkit oikealla hetkellä ovat kerrassaan hauskaa seurattavaa katsomon puolella.

Liikasen ja Pesosen lisäksi lavalla nähdään Jari Mäkinen Fredinä, Sari Lahovuori Blanchena, Sara Simonen Lilinä, Lauri Ahonen Bobina ja Minna Lappi hoitajana. Myötätuntoa herättää erityisesti Simosen pelokas, kaunis Lili, joka toistaa kaiken kahteen kertaan. Jos hän ei tee niin, hän on varma, että kalma noutaa joko hänet tai hänen läheisensä.

Ohjaaja Johanna Pekola on saanut Toc tocista paljon irti ja esityksestä näkyy se, että sitä on lähdetty valmistelemaan jo lähes vuosi sitten, varmaankin rauhassa pureskellen. Ehkä aivan äänekkäimpiä karjahduksia lavalla vierastin, mutta kaiken kaikkiaan näyttelijät tekevät hienosti yhteistyötä ja ohjaus toimii.

Se, mikä itseäni mietitytti, on näytelmän väliajan sijoittaminen melko aikaiseen vaiheeseen. Tuntuu, että näytelmä on vasta käynnistymässä, kun tuleekin jo kutsu kahville ja pullalle. Ehkä tähän on jokin painava syy, mutta nyt tahtoo käydä niin, että ennen väliaikaa ”Toc tocia” katsoisi kernaasti pidempäänkin, kun taas väliajan jälkeen tulee niin paljon asiaa ja tapahtumia, että katsojaa jo hieman hengästyttää. Vaikka näytelmän loppu kokoaakin paketin kasaan ja sitoo vielä kauniin rusetinkin päälle, ovat viimeiset parikymmentä minuuttia ennen loppuhuipennusta näytelmän heikoin lenkki. Siinä kohtaa tapahtumat etenevät kuin tasaisesti puksuttava juna, eivätkä kaikki kohtaukset enää tuo mitään uutta henkilöhahmoihin.

Mutta onhan ”Toc toc” nyt kaiken kaikkiaan kerrassaan ihastuttava näytelmä, joka on samaan aikaan sekä nokkela että tietyllä tavalla herkänhauras. Baffien myötätunto ihmispoloista kohtaan näkyy, ranskalaisen hienostuneeseen tyyliin hän tietää tarkasti, miten tehdä näytelmä pakkoneurooseista oikeita neurootikoita mitenkään loukkaamatta.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.