Syöpäsairaille lapsille huvipuistorannekkeita – LC Lempäälä lahjoitti 2000 euroa Syli ry:lle

LC Lempäälän presidentti Jorma Haliseva (oikealla) ja Aimo Suopelto ojensivat lahjashekin Syli ry:n Mia Alloselle ja Juhamarkus Korhoselle.

Lions Club Lempäälä on lahjoittanut 2000  euroa Syli ry:lle. Lahjoituksella syöpäsairaille lapsille hankitaan huvipuisto Särkänniemeen rannekkeita, jotta sairastuneet lapset pääsevät sisarustensa kanssa oman vointinsa mukaan nauttimaan kesän iloista ja riemuista.

Lahjoitusta Lempäälässä oli vastaanottamassa Syli ry:n hallituksen jäsenistä Juhamarkus Korhonen ja Mia Allonen.

Syli ry:n kaltaisten kohteiden avustaminen kuuluu LC Lempäälän ydintoimintoihin. Varoja LC Lempäälä kerää muun muassa Nurmen lavan kesäisistä perjantaitansseista. Varat ohjataan lyhentämättöminä mm. lapsi- ja nuorisotyöhön sekä vanhuksille.

Mikä Syli ry?:

Syli ry on Taysin alueella syöpään sairastuneiden lasten ja heidän perheidensä yhdistys. Syli ry toimii vapaaehtoisvoimin ja toiminta perustuu lahjoituksiin.

Kun lapsi sairastuu syöpään, normaali, tavallinen arki jää taakse ja tilalle tulee sairaala-arki erilaisine hoitoineen ja toisen vanhemman kotiin jäänti lasta hoitamaan. Asioita joutuu yhtäkkiä katsomaan ihan erilaisesta näkövinkkelistä ja ennen normaalit asiat, kuten koulu, päiväkoti, kaupassakäynti tai kavereiden tapaaminen onkin kiellettyjä asioita infektioiden vuoksi. Koko perheen elämä muuttuu.

Syli ry auttaa perheitä taloudellisesti sairauden eri vaiheissa ja tarjoaa kalustettuja asuntoja yöpymistä varten, jos perhe tulee kauempaa Taysiin. Syli ry järjestää lapsille, nuorille, sisaruksille ja koko perheille erilaisia tapahtumia ja virkistysmahdollisuuksia, joissa tavoitteena on saada mukavia hetkiä arkeen ja samalla tavata vertaisia ja jakaa kokemuksia.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?