Pienet järjestävät suuret messut

Kuokkalan koulun oppilaat Peetu Tervo (vas. etualalla), Akseli Myllymäki, Alisa Kinnunen, Isla Ranua ja Kaisla Haapajoki ovat tulevista messuista innoissaan. Kinnunen on muun muassa tehnyt 15 hengen tanssiesitykseen koreografian ja Akseli Myllymäki on ohjelmoinut pelejä messuvieraille kokeiltavaksi. Kuva: Katariina Rannaste

Minkälaisia Lempäälän kyläkoulut ovat lasten näkökulmasta? Siitä voi ottaa selvää tulevana lauantaina 30. maaliskuuta, kun Ideaparkissa järjestetään kylä- ja kyläkoulumessut, joiden suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat pitkälti lapset.

– Messuilla tuodaan kylien ja kyläkoulujen osaamista ja tietotaitoa esille, ja nimenomaan niin, että lapset ovat keskiössä, kertoo perusopetuksen luokanopettaja Heidi Rantanen Kuokkalan koulusta.

Lapset ovat saaneet vastuullisen tehtävän, sillä messuille on lupa odottaa satoja kävijöitä.

– Lempäälässä on kuusi kyläkoulua, joissa on noin 50–80 oppilasta ja meillä Kuokkalassa on 160 oppilasta, joten jo yksistään oppilaat muodostaisivat liki 500 messukävijää, Rantanen sanoo.

Jokaisella koululla on oma messuosastonsa, jonka sisällön lapset ovat itse suunnitelleet. Lapset ovat messuja varten työstäneet myös laulu- ja tanssiesityksiä. Hoitavatpa he itse messukuulutuksetkin.

Kuokkalan koulu näyttäytyy messuilla muun muassa taiteen, sählyn ja lehmien kautta.

– Keräämme kuvistöitä ja laitamme niitä pisteellemme esille, Kuokkalan koulun 5.-luokkalainen Alisa Kinnunen kertoo.

– Syksyllä lapsilta kerättiin ajatuksia siitä, mitä Kuokkalan koulu on, ja taide nousi tuolloin esille. Kuvisopettaja Irma Lehikoisen vaikutus näkyy. Sähly puolestaan kuuluu kouluumme siten, että Kuokkala on kyläkoulujen välisissä salibandykisoissa monena vuonna selvittänyt tiensä voittajaksi, Heidi Rantanen toteaa.

Olennainen osa Kuokkalan koulua ovat myös läheisen maatilan pellot ja lehmät.

– Yhtenä tehtävänä pisteellämme on lehmän hännän kiinnitys, ja oppilaat ovat keksineet muitakin lehmäaiheisia juttuja, Heidi Rantanen kertoo.

Kuokkalan koululaiset näyttävät myös teknistä taituruuttaan. Lasten ohjelmoimia pelejä pääsee kokeilemaan, ja Ideaparkin Keskusaukion screenillä nähdään lasten kuvaama ja editoima video omasta koulustaan.

Vaikka hankkeen puuhareina ovat pitkälti olleet lapset, on heillä toki apureina aikuisia. Messuilla kylien yhdistykset ja yritykset esittelevät toimintaansa.

– Mutta lapset ovat hankkineet yhteistyökumppanit soittamalla tai vierailemalla, Heidi Rantanen huomauttaa.

– Ilman lasten innokkuutta tätä ei pystyisi tekemään. Kun yhdessä tehdään, tämä on mahdollista, hän sanoo.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?