Tervo kirjoitti itsestään sankarin – KeuPa voitti LeKin ensimmäisessä välierässä

LeKi aloitti välieräavauksen hyvin, mutta ei takaa-ajoasemasta enää pystynyt nousemaan tasoihin. Kuva: Antti Raunio

Lempäälän Kisa sai Mestiksen välieräavauksessa erinomaisen startin, kun Santeri Vuoti vei Kisan johtoon kolmannella minuutilla. Hyvä alku kuitenkin kuivui kokoon, eikä hallitseva Mestis-mestari KeuPa HT  luopunut johdostaan, kun sen sai. Tiistai-illan lopputulos oli KeuPalle 4–2 (2–1, 0–0, 2–1). Ottelusarja on nyt 1–0 keuruulaisille.

LeKin masentajaksi nousi KeuPa-maalivahti Samuli Tervo. 24 kertaa torjunut Tervo piti joukkuettaan pystyssä etenkin päätöserässä. Siinä Tervo teki tyhjäksi kolmesta neljään LeKin huippupaikkaa, ja muutaman kerran kiekko siivottiin aivan maaliviivan läheisyydestä kauemmas. LeKin tasoitus oli todella lähellä, mutta aina kiekon eteen ehti sama numero 70 maalivahdinvarusteissaan.

LeKi oli ottavana osapuolena etenkin oman maalinsa edessä. Neljännen KeuPa-maalin Anton Stråka tehtaili tyhjään maaliin, mutta muissa osumissa ratkaisevat kaksinkamppailuvoitot käytiin Kisa-maalin edessä. 1–1 tasituksen ohjasi maalin kulmalta yksin jäänyt Aleksi Luhtalampi, 2–1 johtomaalin tuikkasi puolestaan maalin edestä poikkisyötöllä löydetty Jere Helenius. Helenius osui ylivoimalla, ylivoimaa edelsi Tommi Välimaan ottamat 14 jäähyminuuttia samassa vaihdossa, joista tosin kymmenen henkilökohtaista käytösrangaistusta. KeuPan kolmannessa maalissa maski LeKi-vahti Kimmo Rautiaisen edessä oli niin vahva, että Janne Kumpulaisen heppoinen laukaus meni verkon perukoille.

Janne Seppäsen tekemä 2–4 ylivoimamaali kolmannen erän puolivälissä nosti Kisan vielä mukaan taisteluun. Ykkösketju Vuoti–Seppänen–Niko Lahtinen olikin Kisan paras ja värkkäsi molemmat maalit. Koko trio pääsi myös tehopisteille. Loppupelistä nousi esille maalivahti Tervo, ja avauskiinnitys matkasi Keuruulle.

KeuPa osoitti, että se ei tiputtanut puolivälierissä runkosarjan voittajaa Kokkolan Hermestä vahingossa. Liukkaat hyökkääjät ja laaja neljän ketjun vahva hyökkäyspeli teki Kisan kovatempoiseen luisteluun ja nopeaan kiekonkäsittelyyn perustuvan peruspelin paikoittain jopa hieman tiedottoman oloiseksi. Kolmas erä osoitti puolestaan LeKin vahvuuden ja KeuPan haavoittuvuuden: pitkät hyökkäykset ovat omiaan LeKin vikkelille ja nuorille taitohyökkääjille. Runkosarjassa toiminut viimeistely jäi tällä kertaa puuttumaan.

Yleisö oli löytänyt Hakkarin halliin mukavasti, ja yleisömäärä oli peräti 609 katsojaa. Sarja jatkuu torstaina Keuruulla.