LeKi pani uuden vaihteen silmään – KeuPan hurja kiri jäi senteistä kiinni: ”Parasta tähän sarjaan”

Patrik Pustola aloitti illan maalitehtailun, ja nuorukainen latasi upean tuuletuksen kaupanpäälle. Kuva: Antti Raunio

– Tämä oli parasta tähän sarjaan, mitä olemme esittäneet, summasi kolmannen välierän jälkeen LeKi-valmentaja Miikka Kuusela.

Kuusela puhui täyttä asiaa. Lempäälän Kisa otti elintärkeän kotivoiton KeuPasta maalein 3–2 (2–0, 1–0, 0–2). Samalla voitot kaventuivat, KeuPa johtaa nyt 2–1. Kaksi ensimmäistä erää LeKi latoi nyrkkeilytermein keuruulaiset köysiin, mutta viimeinen niitti jäi antamatta. Kolmannessa erässä sitkeä KeuPa nousi kahdella ylivoimaosumalla vielä maalin päähän.

Vierasjoukkueen kova kiri jäi muutaman sentin vajaaksi. Ehkäpä yhden pelaajan polvisuojan paksuuden verran vajaaksi. Viimeiset viisi minuuttia oli sen tason painetta Kisa-päädyssä, että kotiyleisöllä oli hengityksen kanssa vaikeuksia. Jopa illan kovimmasta kisalaissuorituksesta vastasi Joni Lavonen. Hän otti tuikitärkeän blokin viime minuuteilla, ja pelasti jopa maalin. Viimeinen voittotaistelu oli Niko Lahtisen voittama kaksinkamppailu laidan vieressä viisi sekuntia ennen summeria, minkä jälkeen kiekko lipui keskialueelle ja Kisa sai hengähtää voittajana.

Nimenomaan parantunut kamppailupeli ja taistelu niin omissa kuin hyökkäysalueen kulmissa oli voiton avain. Sitä kautta LeKi pääsi enemmän kiekolle, sai KeuPan kulmapelistä terää pois, ja hyökättyä itse enemmän.

– Aloitimme pelin hyvin ja vyöryimme päälle todella vahvasti. Vaikka emme tehneet alun ylivoimilla maaleja, pääsimme hyvin maalin eteen, Kuusela tuumi.

Illan ensimmäisen iski Patrik Puistola. Hän päätti hienon takakarvauksen napakkaan rannelaukaukseen Samuli Tervon seläntaakse. Santeri Vuoti sohi maalin edestä vielä 2–0-numerot avauserään.

Kaikkiaan sitkeä kamppailupeli oli isossa osassa ottelussa, etenkin lopun puolustustaistelussa. Paras esimerkki nähtiin kuitenkin toisessa erässä hyökkäyspäässä. Tommi Välimaan oikea-aikainen ja kova taklaus KeuPa-puolustajaan johti kiekonriistoon, ja Sami Laakson rystynosto yläriman kautta vei Kisan jo 3–0-johtoon.

Päätöserässä LeKi sortui jäähyilyyn, ja esiin astui vastustajan kultakypärä Janne Kumpulainen. Liigassakin useana kautena esiintynyt väkkärä oli liki mahdoton pysättettävä, ja hän oli Joni Piipposen kanssa tehtailemassa KeuPan molempia kavennusmaaleja ylivoimalla. Kiekot Kimmo Rautiaisen taakse iskivät vastustamattomasti Valtteri Pihlajamäki ja Sakari Turtiainen.

LeKin Kuuselalla oli oma näkemyksensä tuomarityöskentelystä.

– Se, mistä pilli soi toiseen suuntaan, niin toiseen suuntaan ei sitten soinutkaan. Meidän jäähyt menivät kyllä oikein, mutta vastustajalta samanlaiset jäivät viheltämättä. Samanlaista on ollut mielestäni useassa pelissä, jotain pitäisi tapahtua. Emme voi jatkuvasti kestää tällaista, koska noin hyvä joukkue kyllä rokottaa.

KeuPan päävalmentaja Niko Härkönen ei ollut tyytyväinen joukkueensa henkiseen vireeseen pelin alussa.

– Henkisesti olimme alussa vähän vajaita. Kaksi ensimmäistä erää olimme huonoja, ja LeKi ansaitsi johtonsa. Kolmannessa erässä sitten paransimme, käytimme ylivoimat hyväksemme ja pääsimme peliin kiinni. Se vain on  niin, että 20 minuutia hyvää peliä ei riitä.

Sarja on nyt KeuPalle 2–1. Seuraava ottelu on maanantaina Keuruulla. LeKin voitto tarkoitti myös sitä, että sarja tulee ainakin kertaalleen Lempäälään. Seuraava peli Hakkarissa on keskiviikkona 10.4.

LeKin kolmosketju Sami Laakson johdolla oli jälleen isossa roolissa loppuminuuttien puolustustaistelussa. Lisäksi Laakso iski upean maalin. Kuva: Antti Raunio
LeKi vyöryti etenkin avauserässä, ja otti sarjan avausvoiton KeuPasta. Kuva: Antti Raunio