”Murskatappio”, ”Iso pettymys”, ”Olen todella tyytyväinen” – Paikalliset ehdokkaat kommentoivat äänimääräänsä ja vaalien tulosta

 

Keskustan Harri Penttilän vaalivalvojaisissa oli vauhdikasta menoa.

 

LVS kysyi lempääläisiltä ja vesilahtelaisilta ehdokkailta kuinka vaalit heidän omasta mielestään menivät.

Kysyimme:

1. Miten vaalit menivät omalta kohdaltasi? Onko tulos sellainen kuin odotit?

2. Miten arvioit puolueesi tulosta?

Tässä kyselyyn vastanneiden kommentit.

Sosiaalidemokraattien Maria Päivänen vaalivalvojaisissaan.

Maria Päivänen, sosiaalidemokraatit, Lempäälä

  1. Olen tyytyväinen, että pääsin yli 1 000 ääneen mutta on myönnettävä, että olisi ollut hieno päästä parempaan tulokseen ja lähemmäs läpipääsyä. Vaalityö oli todella hienoa ja sain paljon hyvää palautetta.
  2. Pirkanmaan osalta puolueen tulos oli hyvä, mutta valtakunnallisesti oli pettymys, että vaalipäivän äänet eivät tulleet ennakkoäänien suhteessa SDP:lle. Tästä on suunta eteenpäin. Nyt keskitytään Lempäälän asioiden eteenpäin viemiseen ja arkityöhön.

Susanna Suoniemi, vihreät, Vesilahti

  1. Vaalit menivät omalta kohdaltani ihan hyvin. Pienen ihmisen, pieneltä paikkakunnalta, ilman puolueen paikallisyhdistystä ja sen jäsenten tukea tai rahoitusta, ensikertalaisena, ilman suurta näkyvyyttä ja pienellä vaalibudjetilla kampanjaa tehneenä voin olla kiitollinen ja iloinen tuloksesta ja saamastani äänimäärästä.
  2.  Kokonaisvaltaisesti puolueen tulokseen voi olla tyytyväinen. Vihreät saivat valtakunnallisesti ajatellen vaalivoiton. Meillä oli täysi lista monipuolista osaamista ja erinomaisia ehdokkaita myös eri puolilta Pirkanmaata. 24-vuotias Iiris Suomela nousee Pirkanmaalta eduskuntaan. Hän on  2000-luvun nuorin naiskansanedustaja.

Seppo Kapanen, siniset, Lempäälä

  1. Murskatappio. Odotin toki tuhansia ääniä. Nyt toivon, että persut ovat hallituksessa ja kantavat vastuuta päätöksistä.
  2. Sinisen tulevaisuuden ongelmaksi muodostui 2017 lähtö persuista, mikä painoi koko sinisen kannatuksen alas.  Valitettavasti Suomessa on puoluevaalit ja mennään lupauksilla ja rahoilla sisään.

Ari Arvela, keskusta, Vesilahti

  1. Vaalit menivät, hyvästä kierroksesta ja keskusteluista huolimatta tulos jäi niukaksi. Kun vaaleihin lähdetään, odotusarvot ovat aina korkealla, kuten pitääkin.  Lopputulos ei yltänyt tavoitteeseen.
  2. Keskusta hallitusvastuussa olevana puolueena ei yltänyt siihen mitä odotimme.

Satu Kosola, vasemmistoliitto, Lempäälä

  1. Olen tyytyväinen omaan kampanjaani mitä tein työn ohessa ja pienellä budjetilla. Parasta kampanjoinnissa oli ihmisten kohtaaminen, keskustelut ja se, että sai oppia uutta. Äänimäärääni olen myös suhteellisen tyytyväinen, 792 ääntä on hyvä tulos pienen puolueen ensikertalaiselle.
  2. Puolueen tulos oli valtakunnallisesti hieno. Saimme 4 lisäpaikkaa eduskuntaan. Tästä olen todella iloinen! Pirkanmaan tulos oli taas pettymys. Etenkin meille ehdokkaille, jotka koimme tehneemme hyvän kampanjan. Toinen kansanedustajan paikka jäi taas saavuttamatta.
    Monipuolinen ehdokasjoukkomme puhalsi hienosti yhteen hiileen ja kannusti toisiaan. Mutta tämä ei tällä kertaa riittänyt.

Jarkko Lahtinen, keskusta, Lempäälä

  1. Pienellä tukiryhmällä ja budjetilla teimme hyvän suorituksen. Tulos on pettymys, mutta yhtä kokemusta rikkaampana voi jatkaa elämää eteenpäin. Työ palomies-ensihoitajana  ja perheen isänä jatkuu.
  2. Puolueen tulos on myös pettymys. Pääministeripuolueena oleminen ja vastuun kantaminen näkyy. Julkinen talous on nyt tasapainossa, velkaantumiselle on saatu piste, talous on terveellä ja kestävällä pohjalla ja työllisyystilanne on nyt paras 30 vuoteen. Ikäviä päätöksiä jouduttiin tekemään talouden kuntoon laittamiseksi. Vaalin tulos kertoo, ettei sitä arvostettu äänestyskopissa. Uudella hallituksella ja valituilla kansanedustajilla on nyt näytönpaikka.

Miia Rajala, keskusta, Vesilahti

  1. Henkilökohtainen tulos oli iso pettymys, mutta tämä on politiikkaa.  Äänestäjät ovat nyt tätä mieltä. Lasten ja nuorten tulevaisuudesta olen huolissani. Jos Suomen velkaantuminen lähtee uudelleen kiihtymään, he ovat niitä, jotka velkoja takaisin maksavat ja heitä on yhä vähemmän maksamassa niitä takaisin, kun syntyvyys on näin vähäistä. Nuorten suhtautuminen kannabikseen huolestuttaa myös. Hoitotyössä ja vaalikentällä olen huumeiden käyttäjiä tavannut. Kaikilla reitti vahvempiin huumeisiin on edennyt kannabiksen käytön kautta. Lääkekannabis sairauden hoitoon, lääkärin valvonnassa, on asianmukaista. Arki jatkuu minulla töiden merkeissä ja perheen parissa. Yhtään velkaa ei vaaleista jäänyt maksettavaksi.
  2. Puolueen tulos on heikko. Paljon menetettiin. Teimme Pirkanmaan ehdokkaiden kesken työtä ryhmänä, hyvässä hengessä. Seuraavaksi on edessä EU vaalien valmistelua. Olen Pirkanmaan Keskusta naisten johtoryhmässä. Meillä on Pirkanmaalla loistava ehdokas Petra Schulze Steinen.

Piia Nurmela KD:n vaalivalvojaisissa yhdessä Katja Kokkoniemen ja Sirpa Laitisen kanssa.

Piia Nurmela, kristillisdemokraatit, Lempäälä

  1. Sain vaaleissa 1020 ääntä ja pronssisijan Pirkanmaan 19 KD-ehdokkaan joukossa. Olen tulokseen todella tyytyväinen. Kampanjan aikana sain paljon yhteydenottoja tuntemattomilta ihmisiltä, jotka kertoivat nyt äänestävänsä KD:ta 1. kertaa. Uskon, että tieni politiikan kentällä on vasta alussa ja jatkan innolla työtä Lempäälän ja koko Pirkanmaan eteen.
  2. KD:n kannatus Pirkanmaalla nousi 5,7 prosenttiin, mikä on nousua 0,9 %-yksikköä neljän vuoden takaisesta. Äänimääränä tämä tarkoittaa 3 623 ääntä. KD Pirkanmaan kansanedustaja seuraavalla kaudella on toiselle kaudelle jatkava Sari Tanus. Hän keräsi huikeat 6 476 ääntä. Se on yli kaksi tuhatta ääntä enemmän kuin yksikään kristillisdemokraatti on koskaan kerännyt Pirkanmaalla nykyisen KD-puolueen nimen aikana.
TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.