Mestaruusunelma murskaantui kokoonpano-ongelmiin, mutta LeKi himoaa historiallista pronssia

LeKi pelaa tällä kaudella Mestiksen pronssista. Kuva: Antti Raunio

Keskiviikkona 17. huhtikuuta kohtaavat Lempäälän Kisa ja Turun Toverit Hakkarin jäähallissa Mestiksen pronssikamppailussa. Pelin voittajan pelaajille pujotetaan mitalit kaulaan eli homma on kerrasta poikki. LeKille tilaisuus napata Mestis-mitali on historiallinen, vain kerran aiemmin LeKi on ollut välierävaiheessa mukana seuran 12-vuotisella Mestis-uralla. Tuolloin keväällä 2010 Sami Hirvosen valmentama LeKi hävisi nykyiselle liigajoukkue KooKoolle pronssipelin.

Unelma Mestiksen mestaruudesta murskaantui välieräottelusarjassa Keuruun Hockey teamia vastaan otteluvoitoin 4–2 keuruulaisten eduksi. Pelin kulminaatiohetki koettiin sarjan viidennessä otelussa Hakkarissa. LeKi hankkiutui avauserässä jo turvallisen oloisesti 3–0-johtoon, joka pienten lempääläislapsuksien myötä kääntyi keuruulaisten hallinnaksi ja voitoksi lukemin 8–5.

Isoin syy viidennen pelin kääntymiseen oli se, että LeKin kokoonpanosta tippui tärkeitä pelaajia sairaslistalle tai muihin hommiin. Kristian Tanus, Riku Väkiparta, Aleksi Mäkelä ja Patrik Puistola eivät kyenneet pelamaan KeuPa-sarjaa joko ollenkaan tai vain osittain ja kun HPK-lainat Roope Laavainen ja Erkka Seppäläkin nostettiin kuumetaudin runtelemaan emoseuraansa liigan välieriin, ei LeKi-rosterissa riittänyt leveyttä.

Keuruulla isäntäjoukkue löi kuudennessa ottelussa urheasti taistelleen LeKin maalein 4–2 ja samoin voittolukemin siis sarja katkesi.

Lempääläisten loistotyötä tehnyt valmentaja Miikka Kuusela oli luonnollisesti pettynyt, mutta kommentoi pystypäin ratkaisupelin jälkeisessä pressitilaisuudessa KeuPa-sarjaa.

– Olen erittäin pettynyt pronssiotteluun jäämiseen. Viidestä kahdeksaan poissaoloa kokoonpanoista oli fakta, mutta en sillä lopputulosta selittele. Kaikki oli pelissä ja nyt ei riittänyt, tiivisti Kuusela tunteitansa sanoiksi.

LeKin kohdalla on liikkunut pitkin kautta huhuja tulevaisuudesta. Talouspuolen ongelmat ovat tiedossa, noin 280 000 euron budjetin tulopuolen kokoaminen on ollut hikinen urakka. Tunnelin päässä kajastaa kuitenkin valo.

– Jätimme maaliskuun loppuun menessä Mestis-lisenssihakemuksen ja Jääkiekkoliiton pyynnöstä sitä vielä viime viikolla täydensimme. Lisenssin saaminen ratkeaa alkuviikosta, ehkä jo ennen pronssipeliä. Taustalla on touhunnut uusiakin ihmisiä, jotka ovat saaneet muun muassa neuvoteltua asioita velkojien kanssa parempaan malliin. Vahva tahtotila on, että Mestis-kiekkoilu jatkuu Lempäälässä tulevaisuudessakin, LeKin taustavaikuttaja Jukka Laakso tiedottaa.

LeKin maalilla Kimmo Rautiainen on kantanut päävastuun pudotuspeleissä. Kuva: Antti Raunio

Elintärkeästä yhteistyöstä liigaseurojen Tapparan ja HPK:n kanssa on keskusteltu ja oletettavaa on, että LeKi saa niiltä jatkossakin pelaaja-apuja.

Valmennusduo Miikka Kuusela–Juha Selin jatkaa toimimistaan tulevalla kaudella saman sarjatason Tampereen KooVessa. LeKillä on korvaavia valmentajia kartoitettu, loppusuoralla on muutama vaihtoehto.

– Tämä kausi pelataan loppuun ja varmistetaan lisenssin saanti, sitten tiedotetaan valmentaja-asioista, sanoo Laakso.

Pelaajiston kanssa ei jatkoneuvonpitoja olla vielä käyty. Selvää on, että tämän vuoden joukkue hajonnee varsin totaalisesti. Liiga ja ulkomaan jäät vievät kärkipelaajista osan. Osa vaihtanee Mestiksen sisällä seuraa ja ilmeisesti lopettamisiakin on luvassa.

– Pelaajaneuvottelut käydään kevään ja alkukesän aikana. Muutoksia tulee, jonkin verran pienennämme tästä sesongista pelaaja- ja valmentajabudjettiamme.

Mutta ennen tulevia ratkaisuja, on edessä pronssipeli.

Lempääläisten ykköspelaaja KeuPa-sarjassa oli puolustaja Matias Haaranen, joka tähtää seuraavaksi joko Liigaan tai ulkomaille. Pronssipeliin Haaranen lupaa laittaa vielä kerran kaikki peliin LeKin puolesta.

– Hemmetinmoinen latinki siihen. Täytyy toivoa, että väki löytää hallille. Lempäälässä ei päästä välttämättä montaa kertaa enää taistelemaan Mestiksen mitalipeleissä, tuumi Haaranen nettisaitti Jatkoaika.comin haastattelussa Keuruulla.

Kuvassa laukova Matias Haaranen sekä hyökkääjä Niko Lahtinen ovat olleet pudotuspelien tehokkaimmat lekiläiset. Kuva: Antti Raunio

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.