Paikalliset dekkaristit tänään kirjastossa

Lempäälä on ilmeisen hedelmällinen ympäristö dekkareiden kirjoittamiseen. Tänä vuonna aiempien kirjailijoiden lisäksi esiin on noussut uusi tekijä Pekka Hyyti. Ei ole kauankaan, kun Annika Erosen toinen dekkari julkaistiin ja tänä keväänä on ollut vuorossa Pertti Laineen dekkarisarjan toinen osa Vainotut sekä Pekka Hyytin esikoinen Tummat pilvet eilisen.

Kevään uutuuskirjojen kunniaksi Lempäälän pääkirjastossa järjestetään dekkari-ilta. Tilaisuudessa keskustellaan rikoskirjallisuudesta laajemminkin, mutta erityisesti paikalle tulevien Hyytin ja Laineen kirjoista. He avaavat myös omaa kirjoittamisprosessiaan ja kertovat muun muassa lempikirjoistaan.

Tilaisuus on Lempäälän pääkirjastossa keskiviikkona 24. huhtikuuta klo 17.30.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?