Tupakka, viina, mikä on syntiä? – Jehovan todistajia on syytetty liikkeestä eronneiden syrjinnästä. Mitä liike vastaa?

Jehovan todistajat on Suomen neljänneksi suurin uskonnollinen yhteisö. Tilastokeskuksen mukaan liikkeellä on Suomessa noin 18 000 jäsentä (2015). Määrä on tällä vuosikymmenellä ollut laskussa. Lempäälän ja Vesilahden alueella liikkeeseen kuuluu toista sataa henekä. Kuvituskuva.

Jehovan todistajat ovat Suomen neljänneksi suurin rekisteröity uskonnollinen yhteisö. Kuinka monta Jehovan todistajaa asuu Lempäälän ja Vesilahden alueella?
Tietojemme mukaan hivenen toistasataa, jotka toimivat parissa seurakunnassa.

Miten kuvailisitte toimintaanne näillä tienoilla?
Paikallisseurakunnat toimivat täällä aktiivisesti samalla tavalla kuin muuallakin Suomessa. Meillä on kaksi viikoittaista kokousta, joissa annetaan raamatullista opetusta. Kokouksiin on vapaa pääsy, eikä niissä kerätä kolehtia. Kokoustemme lisäksi seurakunta osallistuu Raamatun hyvän uutisen kertomiseen alueensa ihmisille. Ihmisiä pyritään tavoittamaan heidän kotoaan ja myös julkisesti erityisissä todistamispisteissä.

Kuinka yhteisöön kuuluminen näkyy arjessa? Onko asioita, joihin liike suhtautuu kielteisesti? Alkoholi, tupakka?
Jehovan todistajat ovat aivan tavallisia, työssä ja koulua käyviä ihmisiä. Raamatun periaatteet ohjaavat kuitenkin meidän elämäämme. Pyrimme suhtautumaan tasapainoisesti kaikkiin elämän eri alueisiin, ja tekemään hyvää lähimmäisillemme. Sen vuoksi kartamme tapoja, jotka voisivat olla vahingollisia meille tai toisille ihmisille.
Raamattu ei esimerkiksi tuomitse kohtuullista alkoholin käyttöä, mutta varoittaa sen liikakäytöstä samoin kuin muista epäterveistä tavoista. Alla oleva linkki kertoo esimerkiksi suhtautumisestamme tupakointiin.
https://www.jw.org/fi/raamatun-opetukset/kysymyksia/tupakointi-syntia/

Onko Suomessa alueita, missä liikkeen toiminta on erityisen vilkasta?
Jehovan todistajilla on Suomessa lähes 300 seurakuntaa, joiden kaikkien toiminta on aktiivista. Tietenkin suurimmat asumiskeskittymät suurimpien kaupunkien yhteydessä ovat myös meidän toimintamme kannalta vilkkaampia. Kiinnostavaa on se, että pyrimme tavoittamaan Suomessa yhä useampia kieliryhmiä. Siksi meillä onkin toimintaa tällä hetkellä noin 20 eri kielellä.

New Yorkissa oleva hallintoelin tulkitsee raamattua ja ohjaa liikkeen toimintaa maailmalla. Miten tämä näkyy arjessa täällä Suomessa? Olisiko vaikkapa jokin esimerkki?
Jokaisella aatteellisella yhteisöllä on oma hallinnollinen elin, joka viime kädessä vastaa käytännön toiminnan organisoinnista ja ohjaamisesta. Raamattu kertoo, että ensimmäisellä vuosisadalla kristillisellä seurakunnalla ei ollut yhtä johtajaa, vaan ryhmä kristittyjä miehiä, jotka ottivat johdon seurakunnan toiminnassa. Jehovan todistajat seuraavat tätä mallia. Aivan kuten ensimmäisellä vuosisadalla, Jehovan todistajien hallintoelimen jäsenet eivät ole järjestön johtajia. He etsivät opastusta Raamatusta ja tunnustavat, että seurakunnan pää on Jeesus Kristus.
Yksittäiset Jehovan todistajat tutkivat ahkerasti Raamattua, ja perustavat uskonsa sen opetuksiin.
Ohessa on hyvä linkki siitä, mikä on Jehovan todistajien hallintoelin ja miten se koordinoi koko maailmanlaajuista toimintaamme.
https://www.jw.org/fi/jehovan-todistajat/usein-kysyttyä/hallintoelin/

Valtakirkko on menettänyt paljon jäseniä viime vuosina. Mikä on tilanne Jehovan todistajissa?
Suomessa noin 300 ja maailmanlaajuisesti lähes 300 000 kastetaan Jehovan todistajaksi joka vuosi. Viime vuonna meidän maailmanlaajuinen kasvumme oli 1,4 prosenttia.

Julkisuudessa on ollut kalapaliikkia siitä, miten Jehovan todistajat suhtautuvat yhteisöstä eronneisiin. Onko tilanne muuttunut vai miten näette tämän asian?
Julkisuudessa on tosiaan aika ajoin käyty keskustelua tästä asiasta ja toisinaan se esitetään väärässä valossa. Ensinnäkin on hyvä huomata, että Jehovan todistajien seurakunnasta erottaminen tai eroaminen on suhteellisen harvinaista ja niistäkin, jotka ovat itse eronneet tai erotettu, puolet palaavat takaisin seurakunnan yhteyteen. Ketään ei myöskään eroteta automaattisesti kevyin perustein.
Erottaminen sinänsä ei ole mikään tavaton menettely, koska muutkin erilaiset yhteisöt ja järjestöt toimivat tällaisella tavalla. Jos joku Jehovan todistaja jouduttaisiin erottamaan seurakunnasta, siihen on selvät raamatulliset perusteet. Viime kädessä tällaisella toiminnalla pyritään auttamaan henkilöä ja antamaan hänelle hengellistä apua. Tällaisilla henkilöillä on edelleen mahdollisuus käydä vapaasti kokouksissamme ja myös seurakunnan vanhimmat pyrkivät tapaamaan heitä.
Tässä linkissä on hyvin esitetty suhtautumisemme niihin, jotka ovat entisiä jäseniämme.
https://www.jw.org/fi/jehovan-todistajat/usein-kysyttyä/karttaminen/

Miten Jehovan todistajat suhtautuvat muihin uskonnollisiin liikkeisiin Suomessa ja miten muut suhtautuvat teihin?
Noudatamme Raamatun neuvoa ”kunnioittaa kaikkia” – huolimatta heidän uskonnollisista näkemyksistään (1. Pietarin kirje 2:17, Kirkkoraamattu 1938). Haluamme sen sijaan ilmaista toisia kohtaan samanlaista suvaitsevaisuutta kuin toivomme heidän osoittavan meitä kohtaan (Matteus 7:12).
Suomessa on sinänsä vallalla hyvä tilanne, koska ihmiset yleisesti ottaen ovat suvaitsevaisia ja kunnioittavat toistensa vakaumusta.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.