Kurra ja köhkörö

Jääkiekon MM-kisoja toisella silmällä seuratessa ja kolmatta asiaa kirjoista etsiessä vastaan osui köhkörö. Köhkörö osoittautui peliksi, suorastaan kuivanmaan versioksi jääkiekosta. Paikanniminä Köhkörö löytyy eri puolilta Suomea, mutta pelinä sitä pelattiin Etelä-Pohjanmaalla vielä toista sataa vuotta sitten.

Tarvittiin ”melkein korttelia leveä, toista tuumaa paksu”, sileäksi veistetty visakoivukiekko sekä visakoivuiset ja tyvestään käyrät kanget eli pookit eli mailat sekä nuoria miehiä kahteen joukkueeseen. Molemmilla puolilla oli 5–6 raavasta miestä. Kylän raitille vedettiin poikkiviiva eli piirto, etumies heitti kädellään viuhuvan kiekon pitkin raittia ja vastapuoli pyrki kumauttamaan pöräjävän visakiekon eli tuon köhkörön takaisin. Kiekko piti saada läpi kylätien porteista, joita oli raitin kummassakin päässä. Ikkunat olivat vaarassa, kun köhkörö kimpoili  pitkän lauantai-illan edestakaisin kylänraittia.

Sama peli, mutta nimeltään eri oli Aleksis Kiven seitsemän veljeksen pelaama kurra. Kirjassa kerrottu pelikohtaus on varmasti jonakin kesäiltana Nurmijärvellä nähtyä todellisuutta. ”Vaikeinta oli vastustaa Tuomaan heittoa, koska kiekko loiskien ja parkuen kirmasi esiin; vaikeata kiekon taasen takaisin tullessa, pyöriä ohi Eeron ilman sattumatta hänen sauvaansa. Niin siinä kamppailtiin, hikoiltiin ja kirkueltiin täyttä kitaa.”

Samuli Paulaharju on tallettanut vuoden 1930 paikkeilla vastaavan kuvauksen köhkörön lyönnistä kirjaansa Härmän aukeilta. Olen vissin varma siitä, että pelin kuvausta kirjoittaessaan hän on muistanut Aleksis Kiven kuvaaman Nurmijärven Palojoen kyläläisten kurran peluun.

”Melkein joka ilta Talkkarin puoli ja alapään miehet, körttiläiset ja kaikki hikoilivat hohouttivat visaisen pyörän kimpussa. Hyvä oli Keskikylänkin raitti, Kurkiluomalle vievä tie, jota kahtapuolta aitasivat kylän navetat, talliradit, ladot ja luttirakennukset. Siinä koko Keskikylän mieskansa joka ainut ilta metuloitsi, kaikkein ahkerimmin paukuttaen köhkörötä. Lauantaisin kun oli iltasaunasta päästy, saatu puhtaat päälle ja vatsa täyteen puuroa, oli raitti ja köhkörö parasta, mitä eläväinen kylä kaipasi.”

– Älä ruumista lyö! Ei saa ruumista lyödä, huusi vastapuoli kun köhkörö kuoli.

Samoja pelejä pelattiin kautta Suomen, nimi vain vaihtui eri maakuntiin mennessä. Se, mikä oli Karjalassa kyykkää, oli Päijänteen rannoillä mölkkyä ja Etelä-pohjanmaalla kluutua.

Kaikkialla pelattiin pilppua, joka oli muunnelma kriketistä. Esimerkiksi Sakkolassa pilpun nimi oli sirkka. Samaa peliä kutsuttiin tirpaksi, kirpaksi, kenaksi ja poraksi. Pelissa tarvittiin lyhyt puukappale – tuo pilppu, sirkka tai tirppa – ja tavi. Pilppu laitettiin maahan, lyöjä löi sitä tavilla toiseen päähän, niin että se kimposi ylös ilmaan ja tästä poukkauksesta lyöjä löi pilppua kohti vastapuolta niin kauas kuin kykeni. Vastapuoli pyrki lyömään pilppua ilmasta takaisin. Näin keräiltiin lyöntejä eli pisteitä ja se joka sai ensimmäisenä 100, voitti.

 

Juha Kuisma

Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?