Piikki: Aidosti leveät hartiat, ilmiöpöydät ja muita poliittikkojen suosikkisanaston helmiä

Tällä palstalla on aikaisemminkin kiinnitetty huomiota poliitikkojen suosikkisanontoihin, mutta nyt kannattaa palata asiaan. Kevään aikana on käyty eduskuntavaalit, ja nyt on vauhdissa sekä hallitusneuvottelut että EU-vaalit. Monenlaista puhetta ja erilaisia selityksiä on välillä ilma sakeana.

Aloitetaan leveistä hartioista. Nykyään kunnalla ja monella muullakin taholla pitää olla leveät hartiat. Ennen vanhaan sanaparia käytettiin vain ihmisistä, vankoista voimanpesistä, joiden kanssa oli syytä olla väleissä. Varsinkin hoitoalalla kaivataan lisää käsipareja. Toki kädet ovat työn kannalta tärkeät, mutta kiireiset päivät kysyvät myös jalkoja. Ja eikö hoitotyössä tärkeää ole koko ihminen? Joitakin poliitikkoja syytetään ajamisesta kaksilla rattailla. Varsinkin EU-vaalien kohdalla asia on tullut esiin, kun jotkut kansanedustajaksi juuri valitut ovat ehdolla myös Euroopan parlamenttiin. Onko joku kokeillut, miten voi ajaa yhtä aikaa kaksilla rattailla? Aikamoisesta akrobaattitempusta on kysymys.

Joistakin sanoista on tullut muoti-ilmiöitä. Oikeastaan myös ilmiöstä tuli hallitusneuvottelujen yhteydessä ilmiö, kun puhuttiin ilmiöpöydistä. Kuka lienee keksinyt, että tietyn teeman ympärille koottua työryhmää nimitetään ilmiöpöydäksi. Mutta niistä muotisanoista piti jatkaa. Jo monta vuotta on käytetty sanaa aito, kun joku poliitikko on halunnut korostaa esimerkiksi, että hän on aidosti huolissaan jostakin. Hän epäilee selvästi omaa uskottavuuttaan, kun asia pitää ilmaista noin. Uskottavuuden lisäämiseksi eri poliitikoilla on omia keinojaan. Joku heiluttaa käsiään kämmensyrjä alaspäin puheensa tahdissa. Joku toinen taas yrittää vakuuttaa kuulijoita nyökyttelemällä päätään koko ajan. Eleiden tarkoitus on antaa painoa sanomiselle. Joidenkin taktiikkaan kuuluu puhua nopeasti käyttäen vaikeita sanoja, jolloin kuulija saattaa luulla puhujan hallitsevan asiansa.

Kuinka monta kertaa olette kuulleet sanan lähtökohtaisesti? Kun joltakin poliitikolta tai virkamieheltä kysytään mielipidettä, hän on yleensä lähtökohtaisesti jotakin mieltä. Ei selviä, mitä mieltä hän lopulta on, kun esiin tulee vain lähtökohtainen mielipide.

Muutamien selittäjien puheessa vilahtaa vähän väliä tavallaan. Sillä sanalla puhuja vesittää oman sanomisensa. Hän ei siis ole vahvasti oman mielipiteensä takana, vaan pehmentää sitä heti tuolla tavallaan-sanalla. Äärimmäinen on myös muodikas sana. Ennen hallitusneuvotteluja eräs puoluejohtaja sanoi yhteistyön erään toisen puolueen kanssa olevan äärimmäisen epätodennäköistä. Asiat ovat äärimmäisen vaikeita ja ongelmat äärimmäisen suuria. On hyvä, että muotiin on tullut äärimmäinen, vielä pahempi olisi, jos asiat olisivat äärettömän vaikeita.

Kannattaa siis kuunnella päättäjiämme tarkasti. Ei pelkästään mitä sanotaan, vaan myös miten se sanotaan.

Kirjoittajaa ärsyttää erityisesti muotisana juurikin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?