Kunnanjohtaja Heidi Rämö iloitsee lempääläisten yhteishengestä – Voitonjuhlat Ideaparkissa. Huomionosoituksista satelee ehdotuksia

Mörkö-areenalla oli jääkiekkofinaalin loppusekunneilla tunnelma huipussaan.

– On ollut todellakin huikea viikonloppu, Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö iloitsee. Hän oli seuraamassa MM-kisafinaalia kotikatsomoksi muutetussa Lempäälän jäähallissa, joka illaksi sai nimen Mörkö-areena. Paikalle saapui satoja katsojia seuraamaan Suomen peliä.

– Huikeaa, että Suomi voitti! Maalivahti Kevin Lankinen oli erityisesti mies paikallaan ja ei oikein voinut uskoa, että Mörkö teki kaksi maalia!

Rämö on saanut suuren määrän yhteydenottoja ja ehdotuksia mahdollisiksi huomionosoituksiksi.

Voitonjuhlan tunnelmissa on jo sovittu, että Lempäälän jäähalli muutetaan ainakin kesäkuun loppuun asti Mörkö-areenaksi.

– Muut muistamiset ovat vasta työn alla. Tulemme kokoamaan esitykset ja kunnanhallitus sitten ottaa kantaa, mitkä toteutetaan.  Olen kiitollinen, että yhteisömme on näin hengessä mukana ja tekee esityksiä.

Kaikkien kuntalaisten juhlat pidetään Ideaparkissa.

Rämö on erityisen iloinen Suomen miesten ja naisten jääkiekkojoukkueiden lempääläisistä kapteeneista, jotka ovat läheisiä esikuvia lempääläisille lapsille ja nuorille. – He näyttävät, että täältä on mahdollista nousta maailmanmestariksi.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.