Kenestä Vuoden Lempo…

Vuoden Lempo on henkilö, joka on tehnyt Lempäälää tunnetuksi. Kenen nimi tulee nyt ensimmäisenä mieleen? Kuka on tämä päivän polttava henkilö?

Se on tietenkin Lempäälän Mörkö, Lempäälän lempeä jätti Marko Anttila. Kun tulee puhe Suomen kultajoukkueen kapteenista, Lempäälä nousee joka kerta esiin.

Marko Anttila on tuonut Lempäälälle enemmän positiivista näkyvyyttä kuin yksikään lempääläinen aiemmin. Muun muassa Yle, Helsingin Sanomat ja Maikkari ovat nostaneet Lempäälää näyttävästi esille.

Joka tilanteessa rauhallisesti esiintyvä ja median kysymyksiin ystävällisesti vastaileva iso mies on ollut Lempäälän lähettiläs vailla vertaa.

Kunta on saanut aivan uskomattoman paljon näkyvyyttä. Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö on hoitanut oman roolinsa ammattitaitoisesti. Harmi vaan, että päättäjät eivät ole pysyneet vauhdissa mukana.

Nyt olisi kunnalla kullanarvoinen tilaisuus päästä kertomaan, miten Lempäälä huomioi valtakunnan kuumimman nimen. Toteutus voi olla sitten myöhemmin.

Huomioiminen voisi olla jotakin sellaista, mikä on hyvin näkösällä ja mitä voi Lempäälään saapuva piipahtaa vaikka katsomaan.
Oli lopputulos mikä tahansa, niin toivottavasti ei nyt kuitenkaan mennä helpon kautta ja tehdä monumenttia käytetyistä autonrenkaista.

Nyt kaikki lempääläiset odottavat kuntalaisten juhlatapahtumaa. Sehän on varma, että siellä soi Löikö Mörkö sisään-hitti, mitä kuullaan tänä kesänä tuutin täydeltä.

LVS onnittelee Marko Anttilaa ja MM-kultajoukkuetta tällä erikoisnumerolla, jossa ovat mukana lukijoiden terveiset ja onnittelut sekä tarinaa kultakapteenista lempääläisten kertomana.

Kommentit (2)

  1. hannukallonen

    Kari Pusa kirjoitti: ” Muun muassa Yle, Helsingin Sanomat ja Maikkari ovat nostaneet Lempäälää näyttävästi esille.”

    Mihin unohdit Aamulehden?

    Ainakin kaksi juttua Lempäälästä on otsikoitu Aamulehdessä samalla fonttikoolla kuin jääkiekon MM. Juttujen aiheet liittyvät kylläkin kunnan toimintaan. Olikohan ihan sattumaa, että jutut ilmestyivät Aamulehdessä juuri näihin aikoihin?

    • Kari Pusa

      Yle, Helsingin Sanomat ja Maikkari ovat valtakunnallisia medioita, joissa Lempäälä tai muut kehäkolmosen ulkopuolella olevat kunnat ja toimijat aniharvoin pääsevät esiin.

      Aamulehti puolestaan on tamperelainen maakunnallinen media.

      Tänään valtakunnallisista medioista myös IltaSanomat julkaisi laajan positiivisen jutun Lempäälästä.

      Mediat tekevät omia uutisvalintojaan omista lähtökohdistaan. Hyvä esimerkki oli sunnuntai, jolloin eurovaalit oli Ylellä ykkösenä, Maikkarilla taas MM-kulta.

      – Kari Pusa

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?