Hallitus ajaa omakotitalonsa öljyllä lämmittävät nurkkaan – Kymmenen vuotta aikaa vaihtaa lämmitysmuotoa. Maalämpöalalle aukeavat 3 miljardin euron markkinat

Rinteen hallitus aikoo tehdä lopun öljylämmityksestä Suomessa. Fossiilisen öljyn käytöstä aiotaan luopua 2030-luvun alkuun mennessä.

Lämmitysmuodon vaihtoon kannustetaan erillisellä toimenpideohjelmalla. Onko luvassa pakotteita vai kannusteita, siitä ei vielä ole tietoa.

Päätöksen kustannusvaikutus on valtaisa. Suomessa arvioidaan olevan 150 000 – 190 000 öljylämmitteistä taloutta. Näiden talouksien lämmitysmuodon vaihtaminen esimerkiksi maalämpöön kustantaisi yli 3 000 000 000 euroa.

Samaan aikaan hallitus on luopumassa kotitalousvähennyksestä, mikä on ollut yksi maalämpöön vaihdon porkkana.

Maalämpö tuo säästöä lämmityskuluihin, mutta vanhoissa omakotitaloissa, joissa yleensä on vesipatterit, lämmitysveden lämpötilaa on pidettävä korkeammalla tasolla kuin vesikiertoisen lattialämmityksen yhteydessä. Kustannukset ovat silloin korkeammat.

Joka tapauksessa hallitus avaa huikeat markkinat maalämpöalan toimijoille. Tottahan se on hyvä, että säästetään energiaa ja vähennetään hiilidioksidipäästöjä.

Samaan aikaan hallitus kertoo parantavansa vähävaraisten asemaa. Asialla on arkinen kääntöpuoli, sillä eiköhän se ole niin, että näissä vanhoissa öljylämmitteisissä omakotitaloissa asuu nimenomaan vanhempaa väkeä, joille 20 000 euron investointi lämmitysmuodon vaihtamiseksi voi olla ylivoimainen haaste.

Moni näistä talouksista on niitä samoja, jotka joutuvat tämän vuoden lokakuun loppuun mennessä uusimaan jätevesijärjestelmänsä. Siihenkin urakkaan huljahtaa helposti reippaat kymmenen tuhatta euroa.

Summat ovat sitä luokkaa, että moni iäkkäämpi kansalainen nostaa kädet pystyyn ja varsinkin syrjemmällä asuvat jättävät talonsa rapistumaan niin kuin on jo laajalti tapahtunutkin.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.